Diakonissalaitos

Tilapäistä hätämajoitusta supistetaan Helsingissä

Jaa
Helsingin Diakonissalaitoksen ja Helsingin seurakuntien viime marraskuussa käynnistämää talviöiden hätämajoitusta supistetaan pääsiäisen jälkeen.

Seurakuntien tilapäinen majoitustoiminta Hermannin diakoniatalossa jatkuu vielä toistaiseksi, mutta Diakonissalaitoksen Munkkisaaren kiinteistössä majoitus päättyy 18. huhtikuuta. Toiminnan lakkauttaminen perustuu Helsingin kaupungin kanssa aiemmin tehtyyn linjaukseen, jonka mukaan majoitusta ylläpidetään talvikauden ajan.  Säiden lämmetessä esimerkiksi niin sanotun liikkuvan väestön suojan tarve vähenee. Mikäli yöpakkasia edelleen esiintyy, niin Diakonissalaitoksella on valmius jatkaa hätämajoitusta yö kerrallaan.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat edelleen tarvittaessa hakeutua hätämajoitukseen Hermannin diakoniataloon, Hämeentie 73. Se on auki iltayhdeksästä aamuseitsemään. Majoitustilaa on 30 henkilölle.

Talven aikana Munkkisaareen ohjautui ensisijaisesti eurooppalaista liikkuvaa väestöä ja Hermanniin suomalaisia ja joitakin kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Munkkisaaressa on yöpynyt keskimäärin sata ihmistä vuorokaudessa ja Hermannissa 30.

Hätämajoituksessa yöpyville tarjotaan tukea ja neuvontaa. Helsingissä hätämajoituksen tarvitsija voi hakeutua virka-aikana kaupungin sosiaalityön ja -ohjauksen palvelupisteisiin ja virka-ajan ulkopuolella sosiaalipäivystykseen.

Lisätietoja:

Hermannin hätämajoituksesta antaa
erityisdiakonian johtava diakoniatyöntekijä Marita Nummelin p. 09 2340 2576, marita.nummelin@evl.fi
ja Vivo ry:n toiminnanjohtaja Jouni Widell p. 044 297 6124, jouni.vivo@gmail.com

Munkkisaaren hätämajoituksesta projektipäällikkö Anca Enache
p. 050 578 1301, anca.enache@hdl.fi 

Helsingin kaupungin perhe- ja sosiaalipalvelujen osastopäällikkö
Maarit Sulavuori, p. 09 310 62401, maarit.sulavuori@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen

Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye