Puutarhojen salainen historia – kasviarkeologialla selvitetään puutarhaviljelyä jopa keskiajalle asti

FM Teija Alangon väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Naantalin luostarin ja Kumpulan kartanon puutarhoja sekä Uppsalan, Turun ja Helsingin akateemisia puutarhoja ja niissä aikojen saatossa viljeltyjä kasveja. Näiden toisiinsa osin linkittyvien kohteiden historia ulottuu Ruotsin vallanaikaan alkaen 1400-luvulta ja yltäen 2000-luvulle.

 

Suomalaista puutarhahistoriaa on tutkittu historiallisista lähteistä, mutta ei kovin paljon arkeologian tai arkeobotaniikan avulla, vaikka kirjalliset lähteet eivät aina ole riittäviä. Arkeobotaniikka eli kasviarkeologia yhdistää kasvitiedettä, arkeologiaa ja historiaa, ja tutkii hyötykasveja sekä ihmisten ja kasvien vuorovaikutusta menneisyydessä.

Puutarhojen saloihin kiinni monitieteisesti

Erityisesti historiallisissa puutarhoissa arkeologisia kaivauksia rajoittavat usein käytännön syyt, mikä vaikuttaa myös arkeobotaanisen tutkimuksen kohteisiin. Alangon tutkimuksen tavoitteena oli valaista Suomen ja Ruotsin puutarhahistoriaa arkeobotaniikan avulla ja testata vaihtoehtoista näytteenottomenetelmää, joka tehdään puutarhan maaperästä niin kutsutulla lapiokairalla ilman arkeologisia kaivauksia.

Alanko löysi tutkimuksessaan 8404 makrofossiilista kasvijäännettä 154:stä eri kasvilajista tai -suvusta. Siemenistä, hiiltyneistä jyvistä ja hiiltyneen puun lastuista mitattiin 30 radiohiiliajoitusta, jotka osoittavat, että vanhimmat siementen ja jyvien ajoitukset olivat keskiajalta ja nuorimmat olivat moderneja. Radiohiiliajoitus on menetelmä, jolla pyritään määrittämään biologista alkuperää olevan näytteen ikä. 

– Kasvijäänteistä löytyi sekä viljoja, marjoja, koriste-, lääke- ja puutarhakasveja että kulttuuri- tai puutarharikkaruohoja. Nämä löydöt kertovat sekä kasvien käytöstä että puutarhaviljelystä tutkituilla kohteilla, kertoo Alanko.

Yksi esimerkki löydetyistä lajeista on hulluruoho (Datura stramonium), joka löytyi Uppsalan ja Kaisaniemen puutarhoista. Se on yksi amerikkalaisista hyötykasveista uuden ajan Euroopassa, edustaen uuden maailman löytymistä ja puutarhakulttuurin kehitystä. 

– Hulluruohoa käytettiin lääkkeenä ja kasvatettiin kaupallisissa puutarhoissa apteekkiin myytäväksi. Kaisaniemen puutarhan makrofossillilöydöt ovat ensimmäisiä tästä lajista Suomessa, kertoo Alanko. 

Tiedetään, että 1800-luvun puolivälissä hulluruohoa kasvatettiin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja sen siemeniä myytiin sanomalehdissä, mutta 1700-luvun viljelyä koskien lajista ei ole kirjallista tietoa sen enempää Kaisaniemestä kuin muualtakaan Helsingistä. Kuitenkin lajin radiohiiliajoitettu siemen osoittaa, että sitä viljeltiin jo 1700-luvulla Helsingissä.

Lisäksi maanäytteiden sisältämät lannoitukseen viittaavat jäänteet, kuten kalojen suomut ja hiiltymättömän ja hiiltyneen puun lastut, ilmentävät myös oman aikansa puutarhanhoitoa.

Alanko toteaa, että lapiokairamenetelmä oli kohtuullisen toimiva, kaivauksista riippumaton ja suhteellisen nopea, vaikka toisaalta tässä menetelmässä näytekoko oli rajoitettu. Kirjalliset lähteet olivat tutkimuksen taustan muodostamiseksi välttämättömiä, ja historiallisten puutarhojen tapaustutkimuksissa riittäviä.

– Puutarhahistoriaa voi ja tulisi tutkia sekä kirjallisista lähteistä että arkeobotaniikan avulla, sanoo Alanko.

Kasvijäänneaineistoja saadaan sekä arkeologisilta kaivauksilta että suoraan puutarhamaasta.

Kirjallisuuden kasvilajilistat kertovat viljellyistä lajeista, mutta eivät tutkimuksen kohteina olleissa puutarhoissa muutoin hyödynnetyistä lajeista, eivätkä puutarharikkaruohoista.

– Kasvilistojen lajeista jokseenkin harvoja löydettiin kasvijäänteinä johtuen siementen suhteellisen huonosta säilyvyydestä puutarhamaassa ja viljeltyjen lajien siementen niukasta kertymisestä puutarhamaahan, kertoo Alanko.

Kun kattavaa kirjallisuutta viljellyistä lajeista ei ollut, arkeobotaniikka paljasti Alangon tutkimuksessa arvokasta tietoa, jota ei olisi muuten saatu. Lisäksi luostarin tutkimus osoitti, että on tärkeää etsiä puutarhakasvien jäänteitä myös puutarhojen ulkopuolisista rakenteista.

Väitös:

FM Teija Alanko väittelee 21.4.2017 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Cloister, manor and botanic gardens in medieval and early modern Finland and Sweden – An archaeobotanical approach to garden history". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Kasvimuseo, Nylander-sali, Unioninkatu 44.

Vastaväittäjänä on Dr. Jens Heimdahl, Statens Historiska Museer, Ruotsi, ja kustoksena on professori Jouko Rikkinen.