Kaupunkipyöräkausi alkaa 2.5. - ennakkojuhlat vappuna Kaivopuistossa

Helsingissä viime kesänä käynnistetty kaupunkipyöräpalvelu laajentuu tänä kesänä kolminkertaiseksi. Uusia pyöräilyalueita ovat muun muassa Lauttasaari, Munkkiniemi, Pasila, Käpylä ja Kalasatama. Kaupunkipyörillä poljetaan kokeiluluontoisesti myös Espoossa Matinkylän ja Olarin alueella. Kaikki kaupunkipyöräkauden lunastaneet voivat käyttää pyöriä sekä Helsingissä että Espoossa, ja halutessaan polkea vaikka työmatkansa Espoosta Helsinkiin tai toisinpäin.
Rekisteröityminen koko kaudeksi maksaa 25 euroa. Päiväksi ja viikoksi rekisteröityminen alkaa palvelun käynnistyttyä 2.5. Päivästä veloitetaan viisi ja viikosta kymmenen euroa. Kaikkiin kausiin sisältyy puoli tuntia maksutonta pyöräilyaikaa käyttökerralla.
Jos pyörää käyttää yhtäjaksoisesti pidempään, käyttäjän rekisteröimältä maksukortilta veloitetaan euron lisämaksu kultakin seuraavalta puolelta tunnilta. Tämä koskee myös päiväksi rekisteröityneitä. Enimmäiskäyttöaika on viisi tuntia kerrallaan. Kaupunkipyöräkausi päättyy 31.10.
”Kaupunkipyöräpalvelu on helppo ja edullinen tapa pyöräillä. Koko kauden maksulla eli 25 eurolla saa pyörien käyttöoikeuden puoleksi vuodeksi. Lisämaksuja ei tule, jos pyörän palauttaa telineeseen ennen kuin puoli tuntia on kulunut”, opastaa HKL:n projektipäällikkö Samuli Mäkinen.
”Kaupunkipyörä on kätevä pari julkisille kulkuvälineille. Viime vuonna yli puolet polkijoista kertoi käyttävänsä pyöriä osana joukkoliikenteen matkaketjua”, kertoo HSL:n johtava asiakasohjelmasuunnittelija Tarja Jääskeläinen.
Kaupunkipyörillä on nyt entistä helpompaa hurauttaa joukkoliikennereitin varteen: kiireessä ei tarvitse lähteä etsimään toista pyöräasemaa, koska pyörän palautus onnistuu myös täydelle asemalle. Käyttäjän tulee tällöin kuitenkin varmistua, että pyörän näyttö tarjoaa palautusmahdollisuuden, ettei pyörä jää vain taukolukitukseen.
Liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg kertoo: ”Olemme Espoossa innostuneita tästä uudesta avauksesta pyöräilyn puolesta ja haluamme, että kaupunkifillarit löytävät käyttäjänsä ja paikkansa Espoossa jatkossakin. Kaupunkipyörällä voi asioida helposti ilman omaa pyörää Matinkylässä ja Olarissa tai vaikka fillaroida Nokkalan satamaan ja jatkaa sieltä reittiveneellä merelle.”
Kaupunkipyörien kampanja on käynnissä. Mainontaa näkyy muun muassa raitio- ja metrovaunujen infonäytöillä, metroasemilla, Matinkylän ja Olarin ulkomainospaikoilla sekä sosiaalisen median kanavissa. Kaupunkipyöräesitteet tulevat jakoon HSL:n palvelupisteisiin ja kaupunkien infopisteisiin.
Kaupunkipyörien keltaista ilosanomaa levitetään jo vappupäivänä 1.5. klo 10–14 Kaivopuistossa. Jaossa on ilmapalloja ja Alepan eväskasseja. Lapsille on tarjolla myös kasvomaalausta ja katuliitutaiteilua. Kaupunkipyörien päämainoskumppani HOK-Elanto järjestää puolestaan Narinkkatorilla 5.5. klo 14-16 Alepa-fillari -tapahtuman, jossa myös HKL ja HSL ovat mukana opastamassa kaupunkipyörien käyttöä.
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Samuli Mäkinen (HKL), p. 040 532 3594
Liikenteenhallintapäällikkö Johanna Nyberg (Espoo), p. 040 526 8331
Johtava asiakasohjelmasuunnittelija Tarja Jääskeläinen (HSL), p. 050 385 5043
Service Manager Juha Pitkänen (CityBike Finland Oy), p. 050 558 5446
Product & Development Director Lassi Tolonen (Clear Channel Oy), p. 040 523 00441
Aluejohtaja Merja Mustonen (HOK-Elanto, Alepa-ketju), p. 050 348 2843
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 360 työntekijää ja liikevaihto noin 600 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain noin 360 miljoonaa matkaa, mikä on 63 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä1.7.2025 10:59:20 EEST | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.
Matkustajilta kiitettävä yleisarvosana joukkoliikenteelle24.6.2025 12:42:35 EEST | Tiedote
Kevään 2025 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimuksessa 82 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Syksyllä 2024 tyytyväisten matkustajien osuus oli 83 prosenttia.
HSL uudistaa raitiovaunujen väritystä Helsingissä24.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Raitiovaunujen väritys uudistuu Helsingissä maltillisesti, kun raitioverkko laajenee uusille alueille. Turkoosi pikaratikan väritys on tulevaisuudessakin käytössä erillisillä radoilla kulkevilla linjoilla, kuten linjalla 15 ja tulevalla Vantaan ratikalla. Kaikilla muilla raitiolinjoilla liikennöidään perinteisellä keltavihreällä värityksellä, joka samassa yhteydessä uudistuu hieman.
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme