

Halti ja OK Trian kohti Huippuliigaa
Haltin yhteistyökumppani, OK Trian (Orienteringsklubben Trian rf), on vuonna 2014 perustettu Itäuusmaalainen suunnistuksen erikoisseura, jonka toimintaan kuuluvat niin kesä-, pyörä-, hiihto kuin tarkkuussuunnistuskin.
Seuran tavoitteena on tarjota laadukasta harrastus-, harjoitus- ja kilpailutoimintaa kaikenikäisille kiinnostuksen ja taidon mukaan. OK Trianin painopisteenä ovat juniori- sekä huippusuunnistus.
Jäseniä seuralla on noin 680, joista junioreita noin 250 ja aktiivisia kilpailijoita noin 300. Toiminta kattaa koko Itä-Uudenmaan - Porvoo, Sipoo, Loviisa ja Lapinjärvi. OK Trianin taustalla ovat perinteiset ja menestyneet seurat Akilles OK, IF Sibbo-Vargarna ja OK Orient. Seuran tapahtumat kuten suunnistuskoulut, kuntosuunnistukset ja kilpailut liikuttavat vuosittain tuhansia ihmisiä. Suomen Suunnistusliitto valitsi OK Trianin Vuoden Suunnistusseuraksi 2016.
Viime vuosien aikana seura on menestynyt erinomaisesti myös kilpailullisesti. Suunnistajat ovat edustaneet ja edustavat Suomea niin aikuisten kuin nuortenkin maajoukkueissa. Vuonna 2016 seura saavutti mm. 4 MM-mitalia, sekä 13 SM-mitalia tai 36 SM-pistesijaa eri ikäluokissa. ”Haluamme olla mukana tukemassa toimintaa joka vahvasti tukee ja kannustaa kaiken ikäisiä, etenkin lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa. Yhteistyö tukee Haltin vahvaa panostamista Multisport ja Outdoor kategorioihin. Huippuliigan tv-näkyvyys on myös hieno lisä yhteistyölle. Olemme toimineet OK Trianin kanssa jo usean vuoden ajan ja näemme yhteistyön tärkeänä myös tulevaisuudessa” kertoo Haltin toimitusjohtaja Sami Kiiski.
”Suunnistusta ja Haltia yhdistää luonnon kunnioitus ja sekä vaatimus varusteista, joilla on mukava liikkua metsässä säässä kuin säässä. Olen todella iloinen, että pitkäaikainen yhteistyömme Haltin kanssa laajentuu nyt myös suunnistuksen ehdottomaan kärkituotteeseen, Huippuliigaan” toteaa OK Trianin puheenjohtaja Jari Johansson.
Yhteyshenkilöt
Sami Kiiski
Toimitusjohtaja
Halti Oy
Puh. 050 389 0901
sami.kiiski@halti.fi
Jari Johansson
Puheenjohtaja
OK Trian
Puh.050 465 6512
jari.johansson@oktrian.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Halti on suomalainen outdoor-tuotteiden valmistaja. Olemme erikoistuneet urheilu- ja ulkoiluvaatteisiin sekä retkeilyvarusteisiin, joiden ylivoimainen toiminnallisuus sekä älykäs ja luonnon inspiroima suunnittelu auttavat retkeilijöitä kokemaan huippuhetkiä luonnossa. Valmistamme tuotteita uteliaille, aktiivisille ja vaativille outdoor-harrastajille, jotka arvostavat erinomaista toiminnallisuutta, parhaita teknisiä materiaaleja, täydellistä istuvuutta ja kauniin minimalistista pohjoismaista designia. Viimeisten 40 vuoden aikana Halti-tuotteita on käytetty eräissä maailman kauneimpiin ja unohtumattomimpiin kuuluvista paikoista. Olemme yksi harvoista toimialamme yrityksistä, jotka ovat varustaneet retkikuntia sekä pohjoisnavalle, etelänavalle että Mount Everestille. Meillä Haltilla jatkuu perinne innoittaa ihmisiä kokemaan luonto sellaisena kuin se on parhaimmillaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Halti Oy
Halti Outdoor Weekend valtaa Vuokatin syyskuussa27.8.2018 10:30:00 EEST | Tiedote
7.-9.9.2018 järjestettävä Suomen kattavin luontoliikuntatapahtuma, Halti Outdoor Weekend, houkuttelee osallistujia monipuolisella lajivalikoimalla, kauniilla luonnolla ja upeilla luontokokemuksilla.
Suomen monipuolisin luontoliikuntatapahtuma Halti Outdoor Weekend järjestetään jälleen syyskuussa Vuokatissa!19.3.2018 15:00:46 EET | Tiedote
7.–9. syyskuuta 2018 Vuokatin hienoissa vaaramaisemissa järjestettävä tapahtuma kokoaan yhteen polkujuoksijat, vaeltajat ja pyöräilijät. Tapahtuman juuret ovat vuodesta 1945 järjestetyssä Suomen vanhimmassa vaellustapahtumassa Vuokatin Vaelluksessa, jonka perinteitä vaalitaan edelleen. Vuonna 2017 Halti lähti mukaan kehittämään tapahtumaa, ja tavoitteena onkin tarjota upeita luontokokemuksia eri lajien parissa kaikenikäisille sekä eri intensiteetillä urheileville ja ulkoileville luontoliikkujille. Tulevana syksynä lajikirjo laajenee entisestään, ja ohjelmassa on myös melontaa, metsäjoogaa ja oma vaellus koiraystäville.
Tulevana viikonloppuna 1-3.9 järjestetään ensimmäinen Halti Outdoor Weekend Vuokatissa29.8.2017 11:54:00 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 29.8.2017. Kyseessä on Kainuun suurin ja monipuolisin ulkoilutapahtuma, joka on täynnä tekemistä kaiken ikäisille. Perinteinen Vuokatin Vaellus on järjestetty vuodesta 1945 alkaen ja tänä vuonna tapahtuma laajenee koko viikonlopun kestäväksi, monipuoliseksi vaelluksen, polkujuoksun ja maastopyöräilyn kokonaisuudeksi.
Halti ja Scandinavian Outdoor tuovat yhdessä Outdoor-maailman Turun ja Tampereen Stockmann-tavarataloihin28.4.2016 09:00:00 EEST | Tiedote
Halti Oy ja Scandinavian Outdoor avaavat yhdessä lähes 550 neliön myyntipisteet Stockmannille Turkuun ja Tampereelle syyskuussa 2016. Tarkoituksena on palvella ulkoilun ystävää laajalla ja laadukkaalla valikoimalla sekä kerätä arvokasta kuluttajatietoa.
HALTIN TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU22.2.2016 10:27:04 EET | Tiedote
Halti Oy:n hallitus ja toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuori ovat sopineet yhteisesti, että hän lopettaa Haltin toimitusjohtajana. Ero astuu voimaan välittömästi.