Mamma Mia! -musikaali Messukeskukseen keväällä 2018

Musikaalin käsikirjoitus ja kaikki laulut on käännetty suomeksi ja esiintyjät valitaan koe-esiintymisen kautta. Esiintyjiksi haetaan Suomen parhaita näyttelijöitä, laulajia ja tanssijoita. Koe-esiintymiset järjestetään 22.5.– 2.6.2017 Wanhassa Satamassa Helsingissä. Koe-esiintymisiin voi ilmoittautua osoitteessa www.mamma-mia.fi 15. toukokuuta 2017 saakka.
MAMMA MIA! -musikaalin ensi-illassa avataan upouusi Messukeskus Amfi -teatteri, jossa tulevina vuosina esitetään maailmankuuluja kansainvälisiä musikaaleja suomalaiselle yleisölle. Tuotantoa esitetään rajoitetun ajan keväällä 2018.
– Olemme innoissamme, että MAMMA MIA! tuotetaan nyt ensimmäisen kerran suomeksi. Musikaalin sydäntä lämmittävä ja täydellisen hyvänolon tarina on koko perheen ilonaihe, ja emme malta odottaa, että saamme jakaa MAMMA MIA! -musikaalin ja ABBAn vastustamattomat laulut yleisön kanssa suomen kielellä tällä kertaa, toteaa Judy Craymer, MAMMA MIA! -musikaalin kansainvälinen tuottaja.
MAMMA MIA! musikaali-ilmiönä
Yli 60 miljoonaa katsojaa ympäri maailmaa on rakastunut MAMMA MIA! -musikaalin henkilöhahmoihin, tarinaan ja musiikkiin. Musikaali sai maailmanensi-iltansa Lontoossa huhtikuussa 1999 ja sen jälkeen esitys on niittänyt mainetta kaikkialla maailmassa. MAMMA MIA! -musikaalia esitetään edelleen täysille saleille niin West Endissä kuin Broadwayllakin. Musikaalia on esitetty yli 440 kaupungissa ympäri maailmaa. MAMMA MIA! esitettiin Suomessa 2014 ruotsiksi Svenska Teaternissa ja nyt on vuorossa suomenkielisen suurtuotanto. Lontoosta tuleva taiteellinen ryhmä tulee siis nyt takaisin Helsinkiin luodakseen uuden kansainvälisen huipputuotannon.
– On kunnia saada tuottaa maailmankuulu musikaali MAMMA MIA! nyt suomeksi. Kieli tekee kokemuksesta täydellisen ja odotamme innolla, miten suomalainen yleisö vastaanottaa suomenkielisen MAMMA MIA! -musikaalin, toteavat suomenkielisen MAMMA MIA! -musikaalin tuottajat Bengt Bauler ja Per C. Hansson PER C:stä ja Johan Storgård ACE-Productionista.
Näyttämönä upouusi Messukeskus Amfi -teatteri
– Messukeskus Amfi -teatteri debytoi Suomen suurimpana musikaaliteatterina. Tarjoamme upealle musikaalille sen ansaitsemat musiikkiteatteripuitteet hienoine pito- ja oheispalveluineen, kertoo Messukeskuksen kehityspäällikkö Jussi Kivikari.
Lisätiedot:
www.mamma-mia.fi | #MammaMiaMusikaali | #messukeskus
ACE-Production, Johan Storgård, toimitusjohtaja, 050 517 3224, johan.storgard@ace-production.com
Messukeskus, Maria Mroue, markkinointi- ja viestintäjohtaja, 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com
MAMMA MIA! -tarina
Catherine Johnsonin käsikirjoittaman iloisen ja hauskan tarinan tapahtumapaikka on pieni kreikkalainen saari. 40-vuotiaan yksinhuoltajan, Donnan, tytär Sophia on menossa naimisiin, mutta Sophia ei tiedä kuka hänen isänsä on. Luettuaan salaa äitinsä päiväkirjaa hän tajuaa, että isäehdokkaita on peräti kolme. Yksi miehistä on siis hänen isänsä, mutta kuka? Saadakseen tietää, kuka hänen isänsä on, Sophia kutsuu salaa kaikki kolme miestä häihinsä.
Liput vapautuvat myyntiin 5. syyskuuta 2017.
Koe-esiintymiset järjestetään 22.5.–2.6.2017 Wanhassa Satamassa Helsingissä. Koe-esiintymisiin voi ilmoittautua osoitteessa www.mamma-mia.fi 15. toukokuuta 2017 saakka.
MAMMA MIA! -musikaalin suomenkielinen tuotanto
Esityspaikka: Messukeskus Amfi -teatteri, Helsinki
Ensi-ilta: 4. toukokuuta 2018
Taiteellinen ryhmä
Sävellys ja sanoitukset: Benny Andersson ja Björn Ulvaeus
Käsikirjoitus: Catherine Johnson
Tuotantosuunnittelu: Mark Thompson
Valosuunnittelu: Howard Harrison
Äänisuunnittelu: Andrew Bruce ja Bobby Aitken
Musiikin johto, lisäykset ja sovitukset: Martin Koch
Koreografi: Anthony Van Laast
Ohjaaja: Phyllida Lloyd
PER-C ja ACE-Production esittävät Messukeskuksen kanssa Judy Craymerin, Richard Eastin, Björn Ulvaeuksen ja Littlestarin yhteistyössä Universalin kanssa solmitun sopimuksen mukaan Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin MAMMA MIA! -hittimusikaalin, jonka laulut on kirjoittanut ABBA.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Messukeskus, markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue, 050 393 4974, maria.mroue@messukeskus.com, viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, 050 5847 262, tarja.gordienko@messukeskus.com
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle 245 miljoonaa euroa vuonna 2024 – kasvua 31 prosenttia28.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskuksen tulo- ja työllisyysvaikutus pääkaupunkiseudulle kasvoi merkittävästi vuonna 2024 ja oli 245 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 31 prosenttia. Messukeskuksen tavoitteena on kasvattaa tapahtumien tulo- ja työllisyysvaikutus 400 miljoonaan euroon vuoteen 2026 mennessä.
Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote
Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.
Haussa vuoden lupaavimmat teknologia-alan kasvuyritykset – Teknologia-messujen startup-kilpailu käynnistyy toukokuussa25.4.2025 09:07:14 EEST | Tiedote
Teknologia 25 -messujen startup-kilpailu etsii uusia ja kekseliäitä ratkaisuja teknologian alalla. Voittajalle on luvassa Suomen Messusäätiön lahjoittama 10 000 euron palkinto, joka jaetaan Helsingin Messukeskuksessa 4.–6.11. järjestettävässä tapahtumassa.
A year of growth at Helsinki Expo and Convention Centre: record visitor numbers, investments and strong financial results23.4.2025 15:00:00 EEST | Press release
The year 2024 was a strong one in terms of performance for the Finnish Fair Corporation. Revenue rose close to the level of the record-breaking pre-COVID year, many events broke their previous visitor records, and new investment initiatives were launched. The Finnish Fair Corporation Ltd’s annual report for 2024, published today, provides a detailed overview of the year.
Tillväxtens år på Helsingfors Mässcentrum: besöksrekord, investeringar och starkt resultat23.4.2025 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 var resultatmässigt starkt för Helsingfors Mässcentrum och koncernen Finlands Mässa. Omsättningen steg så gott som till nivåerna från rekordåret före coronapandemin, många evenemang slog besöksrekord, och nya initiativ togs inom investeringar. Finlands Mässa Abp:s år sammanfattas i årsberättelsen för 2024, som publicerades idag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme