Naantalin Musiikkijuhlat

Olli Kortekangas tekee tilaussävellyksen reformaation ja Suomen itsenäisyyden merkkivuoden kunniaksi

Jaa
Säveltäjä Olli Kortekankaalta on tilattu Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan ja reformaation merkkivuoden kunniaksi sävellys. Teoksen tilaajana toimii Kirkkohallitus ja se kantaesitetään Naantalin Musiikkijuhlilla vuonna 2017. Kortekankaan teoksia on kantaesitetty Naantalissa aiemminkin: kesäkuussa 2011 Musiikkijuhlilla kantaesitettiin Kortekankaan teos De virtute in virtutem - Pyhiinvaeltajan lauluja. Sävellyksen olivat tilanneet Naantalin seurakunta ja kaupunki yhdessä.

Tilaussävellyksessä kuuluvat Raamatun tekstit ja taiteen rajattomuus

Hengellisyydestä ja uskonnosta luomisvoimansa saava tilaussävellys ei ole Olli Kortekankaalle vieras lähtökohta. ”Olen aina ollut kiinnostunut taiteen sakraalista ulottuvuudesta, ja minulla on pitkä tausta kirkollisen musiikin säveltäjänä. Toisaalta koen usein vaikeaksi tai jopa tarpeettomaksi vetää rajaa ”hengellisen” ja ”maallisen” musiikin välille niin omassa kuin muidenkaan tuotannossa”, Kortekangas kertoo. Hän paljastaa tilaussävellyksen aihepiirin ja tekstien keskittyvän pääsääntöisesti pääsiäisjakson loppupuolelle: jaksoon, johon passiot yleensä päättyvät. Teoksen kokoonpanoon kuuluvat urut ja orkesteri, jossa on mukana myös periodisoittimia. Laulusolistien ja kuoron osuuksissa kuuluvat Raamatun tekstien lisäksi J.S. Bachin tutuksi tekemä tapa käyttää koraaleja.

Kortekangas kuuluu aikamme tunnetuimpiin suomalaissäveltäjiin, jonka musiikkia esitetään Suomen lisäksi ahkerasti myös ulkomaisilla konserttilavoilla. Hänen teosluettelossaan on noin 120 sävellystä miniatyyreistä orkesteriteoksiin ja oopperoihin. Viime vuosina Kortekangas on säveltänyt useita laajoja kamarimusiikki- ja sooloteoksia. Hän on aina ollut erityisen kiinnostunut ihmisäänestä, vokaalimusiikista ja musiikkiteatterista. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Tiina Tunturi, 044 516 1718
tiina.tunturi@naantali.fi


Festivaalitiedottaja Maija Salonen, 040 744 8983
maijaelina.salonen@gmail.com

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Naantalin Musiikkijuhlat
PL 46
21101 Naantali

050 5590 186http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin Musiikkijuhlat

NAANTALIN MUSIIKKIJUHLIEN ALUETALOUDELLISET VAIKUTUKSET OVAT KASVANEET4.9.2025 10:33:36 EEST | Tiedote

Naantalin Musiikkijuhlat toteutti kävijätutkimuksen 3.-14.6.2025 järjestetyn festivaalin yhteydessä. Kyselytutkimus kartoitti tyytyväisyyttä festivaaliohjelmistoon ja järjestelyihin, kävijäprofiilia ja uusien asiakkaiden määrää. 56% vastanneista ilmoitti Naantalin Musiikkijuhlat pääsyyksi saapua Naantaliin. 27% kuulijoista osallistui Musiikkijuhlille ensimmäistä kertaa. Festivaalin aluetaloudelliset vaikutukset ovat 1,7 miljoonaa euroa.

Tapiola Sinfonietta esittää Iiro Rantalan kaksoiskonserton Naantalin Musiikkijuhlilla Minna Pensolan ja Antti Tikkasen kanssa11.6.2025 14:27:50 EEST | Tiedote

Tapiola Sinfonietta tekee odotetun vierailunsa Naantalin Musiikkijuhlille pe 13.6. klo 19 Naantalin kirkossa. Konsertissa kuullaan kaksi Iiro Rantalan sävellystä: "Seven o´clock overture" ja "Joy of Life" -kaksoiskonsertto, jonka pianosolistina hän itse esiintyy viulisti Minna Pensolan tulkitessa toisen solistiosuuden. Tapiola Sinfoniettaa konserttimestarin paikalta liidaa Antti Tikkanen. Konsertissa kuullaan myös Beethovenin moniulotteinen 8. sinfonia.

SAARISTOMEREN SÄVELIÄ NAANTALIN MUSIIKKIJUHLILLA TORSTAINA10.6.2025 13:20:23 EEST | Tiedote

Suomen musiikin voimahahmon Lasse Mårtensonin kynästä syntyi yli 60 vuoden ajan television tunnusmusiikkeja, saaristolaisvalsseja ja suosikkilauluja. Nyt kapellimestari-säveltäjä Johanna Almark tuo kriitikoiden ylistämän, yleisön rakastaman Mårtenson-tribuuttinsa myös Naantaliin. Yö meren äärellä, Kaikki paitsi purjehdus on turhaa, Myrskyluodon Maija – meriveden makuista elämänfilosofiaa huokuvat ikivihreät ja ikimuistoiset iskelmät kuullaan Almarkin kunnianhimoisina sovituksina Wegelius -kamariorkesterille ja laulajalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye