Tutkimus: Ajoneuvon iällä merkittävä vaikutus turvallisuuteen

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) ja Trafi
Tiedote 23.5.2017
Tutkimuksen aineistona käytettiin 254 943 liikennevakuutuksesta korvattua kahden henkilöauton välistä yhteenajo-onnettomuutta vuosilta 2005–2014.
Henkilöautojen kolariturvallisuus on parantunut merkittävästi 2000-luvulla. Autojen vakiovarusteiksi tulleiden passiivisten turvavarusteiden, kuten turvatyynyjen, hätäjarrutustehostimen sekä ajonvakausjärjestelmän rinnalla yhä useammasta autosta löytyy myös edistyneempää aktiivista turvatekniikkaa.
”Kolaritilanteeseen liittyvä turvallisuus alkaa olla uusimmissa autoissa huipussaan, joten kehityksen painopiste siirtyy onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn eli aktiiviseen turvatekniikkaan” kertoo liikenneturvallisuustutkija Esa Räty OTIsta.
”Autojen kolariturvallisuuden ja turvavarusteiden vaikutusten tutkiminen on tärkeää liikenteen turvallisuuskehityksen näkökulmasta. Tulokset myös omalta osaltaan vahvistavat näkemystä autokannan uudistamisen tärkeydestä ja esimerkiksi tässä tutkimuksessa arvioitiin, että ajoneuvokannan keski-iän nuorentaminen yhdellä vuodella voisi vähentää pelkästään henkilöautojen yhteenajoissa loukkaantuneiden kuljettajien määrää kahdella prosentilla”, toteaa tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista.
”Kaikki onnettomuustyypit huomioiden vaikutus olisi vieläkin suurempi, esimerkiksi ajonvakausjärjestelmä vähentää suistumisonnettomuuksia tehokkaasti”, Sillanpää lisää.
Ajoneuvon paino vaikuttaa turvallisuuteen – erot kuitenkin tasaantuneet
Autojen paino on pääsääntöisesti lisääntynyt edellisen polven malleista. Tutkimuksen tuloksien perusteella painavammat autot ovatkin yleisesti ottaen kuljettajalleen turvallisempia. Automallien painon kasvu on kuitenkin viime aikoina hidastunut esimerkiksi materiaalien kehittymisen ja ympäristövaatimusten seurauksena. Pienempien autoluokkien painoero suurempiin perheautoihin on kaventunut.
Tutkimuksessa havaittiin eri-ikäisten ja -kokoisten autojen välisten turvallisuuserojen tasoittuneen. Kehitys on ollut merkittävintä pienempien kokoluokkien autoissa, ja niiden turvallisuustaso on entistä lähempänä keskikokoisten ja suurten autojen turvallisuutta. Suurempien kokoluokkien autojen kolariturvallisuuden todettiin olevan vähintään edeltävän sukupolven tasolla, vaikka autojen paino ei ollut enää kasvanut.
Kuljettaja voi vaikuttaa ajoturvallisuuteen
”Auton tekniikoista ja varusteista huolimatta kuljettaja on ajoturvallisuuden tärkein tekijä. Kuljettaja voi vaikuttaa turvallisuuteen paitsi ajotavoillaan ja ajokunnollaan, myös autoon liittyvillä valinnoilla ja huolenpidolla. Valitessasi autoa tutustu autojen törmäystestien tuloksiin ja muuhun saatavilla olevaan tietoon sekä pyydä myyjältä selvitys auton turvavarusteista. Uutta autoa ostaessasi selvitä myös lisävarusteena saatavat turvavarusteet” Räty vinkkaa.
Tutkimus: Räty, E., & Kari, T. 2017, Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys 2017
|
Lisätietoja:
Liitteet: Henkilöautojen kolariturvallisuuden kehitys (2017) -tutkimusraportti sekä automalliliite
- Liikenneturvallisuustutkija Esa Räty, OTI, p. 040 922 1365, etunimi.sukunimi@oti.fi
- Tietovarastoinnin asiantuntija Timo Kari, Liikennevakuutuskeskus, p. 040 450 4554, etunimi.sukunimi@vakuutuskeskus.fi
- LVK:n ja OTIn viestintä, p. 040 450 4700
- Tieliikennejohtaja Marko Sillanpää, Trafi, p. 029 5345 210,
marko.sillanpaa(@)trafi.fi, Twitterissä @MarkoSillanp
Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi
Trafi on liikenteen viranomainen ja liikennealan vahva asiantuntija, joka toimii rohkeasti vastuullisen liikenteen puolesta. www.trafi.fi
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Liikennevakuutuskeskus
Moottoripyörien liikennevahingoista aiheutuu erittäin kalliita henkilökorvauksia2.5.2025 06:23:00 EEST | Tiedote
Moottoripyöräonnettomuuksien keskimääräiset henkilökorvaukset ovat merkittävästi suuremmat kuin muissa ajoneuvoluokissa. Erilaisten moottoripyörätyyppien välillä on suuria eroja vahinkotiheydessä ja korvausten määrissä, ilmenee Liikennevakuutuskeskuksen riskitutkimuksesta.
Sähköpotkulaudalle voi napsahtaa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksu9.4.2025 06:10:00 EEST | Tiedote
Viime kesäkuussa voimaan tullut liikennevakuutuslain uudistus toi osan sähköpotkulaudoista vakuuttamisvelvollisiksi. Vakuutusta ei kuitenkaan ole otettu kaikille niille laudoille, joilla se pitäisi olla, ja seurauksena voi olla jopa moottoripyörän vakuuttamattomuusmaksu. Vakuuttamattomien lautojen aiheuttamista vahingoista on jo tullut Liikennevakuutuskeskukselle vahinkoilmoituksia.
KHO: Liikennevakuutuskeskuksen toimintatavat terveystietojen käsittelyssä ovat lainmukaisia28.3.2025 13:26:25 EET | Tiedote
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 26.3.2025 antanut ratkaisunsa Liikennevakuutuskeskuksen käsittelykäytännöistä terveystietojen osalta. KHO vahvisti yksiselitteisesti, että toiminta on ollut lainmukaista, ja piti voimassa hallinto-oikeuden päätöksen, jolla Liikennevakuutuskeskukselle määrätty seuraamusmaksu kumottiin.
Vakuuttamattoman ajoneuvon kolaroidessa kuski jää ilman korvauksia – vakavassa vahingossa saamatta jää jopa satoja tuhansia26.3.2025 06:18:00 EET | Tiedote
Vuosittain tapahtuu useita satoja liikennevahinkoja, joissa aiheuttajalla ei ole lakisääteistä liikennevakuutusta. Liikennevakuutuskeskus korvaa syyttömille osapuolille aiheutuneet vahingot, mutta vakuutuksen laiminlyönyt kuljettaja jää kokonaan ilman korvauksia.
Ennätysmäärä liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja jäi kiinni rysän päältä20.2.2025 06:08:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 aikana liikenteessä jäi kiinni 3 550 liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa. Kaikkia tapauksia ei tavoiteta nykyisen valvonnan keinoin. Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei pääsääntöisesti saa ajaa metriäkään, ei edes omalla pihalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme