Hämeen kauppakamari

Opiskelijat naulasivat teesejä tulevaisuuteen

24.5.2017 08:52:04 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Jaa
Lahden ja Hämeen ammattikorkeakoulujen sekä Hämeen kauppakamarin NÄKY-projektiyhteistyö on näkynyt tiiviisti myös kolmannen vuoden palveluliiketoiminnan tradenomiopiskelijoiden arjessa keväällä 2017. Opiskelijat ovat paitsi oppineet monipuolisesti tulevaisuuden haltuunoton menetelmistä ja periaatteista, myös auttaneet kahden työpajan puitteissa alueen yrityksiä ottamaan tulevaisuutta paremmin haltuun.
Opiskelijat osallistuivat helmikuussa NÄKY-hankkeen puitteissa Hämeen kauppakamarin Matkailuvaliokunnan kokoukseen, joka järjestettiin kauppakamarin Vaikuttamisiltapäivän yhteydessä Hämeenlinnassa.
Opiskelijat osallistuivat helmikuussa NÄKY-hankkeen puitteissa Hämeen kauppakamarin Matkailuvaliokunnan kokoukseen, joka järjestettiin kauppakamarin Vaikuttamisiltapäivän yhteydessä Hämeenlinnassa.

Hämeen NÄKY-hankkeessa on tartuttu pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittämiseen.

Kevään aikana opintojen loppuvaiheessa olevat opiskelijat – niin tulevaisuuden osaajina kuin työntekijöinä ja asiakkaina – ovat auttaneet yrityksiä tunnistamaan ja hyödyntämään tulevaisuustietoa liiketoiminnan kehittämisessä. Kokeilevaan kehittämiseen pohjautuva yritysyhteistyö on keskeinen osa ammattikorkeakoulujen aluevaikuttavuutta.

Tulevaisuus tehdään itse

Kokeilusta on kahden ensimmäisen NÄKY-työpajan perusteella saatu hyviä kokemuksia. Huhtikuun lopussa Hämeenlinnassa yrittäjät saivat työpareikseen ja kehittäjäkumppaneikseen palveluliiketoiminnan tradenomiopiskelijoita. Työpajan teemana oli liiketoiminnan mallintaminen. Samalla viikolla Lahdessa osittain samat ja osin eri työparit pohtivat tulevaisuuden trendejä ja niiden analysointia.

Kevään päätteeksi palveluliiketoiminnan tradenomiopiskelijat haluavat lähettää terveisensä alueen yrityksille ja muille toimijoille, miten tulevaisuutta voidaan ottaa haltuun ja kuinka tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa – ihan itsekin. Samaan tapaan kuin NÄKY-työpajoissa opitaan tulevaisuudesta tekemällä, tekemisen kautta oppiminen näkyy voimakkaasti myös teeseissä, jotka opiskelijat ovat naulanneet tulevaisuuden haltuunotosta, koska opiskelijoiden mukaan ennakointi on ihanaa, kun sen tekee oikein.

Kahdeksan teesiä

  1. Se, joka alussa hosuu, se lopussa väsyy!
  2. Kuuntele heikkoja signaaleja!
  3. Mieti useampia tulevaisuuskuvia!
  4. Ymmärrä muutoksen luonne ja merkitys!
  5. Paras tapa ennakoida tulevaa on luoda se!
  6. Tulevaisuus riippuu siitä, mitä teemme tässä hetkessä!
  7. Tulevaisuus on alkanut jo eilen, ja olemme jo myöhässä!
  8. Voittajat ennakoivat, häviäjät reagoivat!

Yhteistyö monialaisen opiskelijaryhmän ja NÄKY-työpajaan osallistuvien yritysten välillä jatkuu kahdessa seuraavassa työpajassa: 7.6. Lahdessa ja 8.6. Hämeenlinnassa.

Hämeen NÄKY-hanketta rahoittavat Hämeen liitto ja Päijät-Hämeen liitto. Hämeen ammattikorkeakoulun ja Lahden ammattikorkeakoulun lisäksi hankkeessa ovat mukana Koulutuskeskus Salpaus, Ammattiopisto Tavastia ja Forssan ammatti-instituutti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n aluekehitysjohtaja Jari Hautamäki, p. 0500 498 127


Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, p. 050 574 5063 ja kehittämispäällikkö Anne Laakso, p. 040 766 3217

Kuvat

Opiskelijat osallistuivat helmikuussa NÄKY-hankkeen puitteissa Hämeen kauppakamarin Matkailuvaliokunnan kokoukseen, joka järjestettiin kauppakamarin Vaikuttamisiltapäivän yhteydessä Hämeenlinnassa.
Opiskelijat osallistuivat helmikuussa NÄKY-hankkeen puitteissa Hämeen kauppakamarin Matkailuvaliokunnan kokoukseen, joka järjestettiin kauppakamarin Vaikuttamisiltapäivän yhteydessä Hämeenlinnassa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 16
15140 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Kultaiset elämäntyömerkit Heinilälle ja Kraft Tapionsalolle – Halmeenmaalle pronssinen ansiomerkki19.5.2026 19:22:52 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjää. Elämäntyömerkit myönnettiin Antti Heinilälle ja Seija Kraft Tapionsalolle tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi. Lisäksi kokouksessa myönnettiin Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki Tiina Halmeenmaalle tunnustuksena 10 vuotta jatkuneesta ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Hämeen kauppakamarin palveluksessa.

Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Olli Vormisto19.5.2026 19:08:57 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 19.5.2026 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti uudeksi Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli Vormisto. Uusiksi jäseniksi valittiin KTM Mika Helin ja UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi valiokunnan jäsenenä jatkaa Puutyöliike Pekka Väre Ky:n toimitusjohtaja, talousneuvos Pekka Väre.

Hämäläisyrityksissä haetaan kasvua kustannuspaineista huolimatta5.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Yhä useampi hämäläisyritys odottaa liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, mutta kustannuspaineet painavat kannattavuusnäkymiä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Liikevaihdon kasvuodotusten vahvistuminen on myönteinen signaali, vaikka raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu rajoittaa edelleen yritysten kannattavuutta. Olen ylpeä alueemme yrityksistä, jotka hakevat kasvua, uutta liiketoimintaa ja uusia markkina-alueita epävarmuuden keskellä”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämäläisyritysten tuotanto kasvoi alkuvuonna – suhdannetilanne kohentui27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hämeessä yritysten suhdannetilanne on kohentunut alkuvuodesta, ja suhdannenäkymät ovat melko lähellä koko maan keskiarvoa, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Vaikka epävarmuus hillitsee lähikuukausien odotuksia, hämäläisyritysten alkuvuoden kehitys osoittaa vahvaa sopeutumiskykyä. Tuotannon kasvu kertoo yritysten kyvystä toimia ja uudistua haastavassakin tilanteessa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat pk-yritysten hallitustyötä ja tukevat niiden kasvua14.4.2026 08:38:45 EEST | Tiedote

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 27 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Yritysten hallitusten osaaminen on keskeinen tekijä kasvun kannalta. HHJ-tutkinnon suorittaneet antavat merkittävän panoksen Hämeen alueen elinvoimaisuuteen ja yritysten kehitykseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye