Kesägrillissä tirisee kotimainen liha – lihankulutus kasvoi viime vuonna
24.5.2017 09:07:54 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Suomessa ei koskaan käytetä antibiootteja ennalta ehkäisevästi, vaan ainoastaan sairauksien hoitoon ja eläinlääkärin määräyksestä. Hyvinvoiva eläin on perusedellytys lihaketjun vastuulliselle, tuottavalle ja kannattavalle toiminnalle. Suomalainen liha tuotetaan valvotuissa, läpinäkyvissä ja jäljitettävissä oloissa.
Suomalaisista 88 % grillaa. Kotimaisen lihan osuus grillisesonkina on noin 90 %. Suurin osa grillituotteista on sian- ja naudanlihaa, mutta viime vuosina myös broilerinliha on yleistynyt grilliruokana. Makkara jyrää edelleen. Suomessa syödään kesäkuukausina lähes 12 miljoonaa kiloa makkaroita. Jokainen suomalainen syö siis viisi pakettia grillimakkaraa kesän aikana.
Kotimaista lihaa kesägrilliin – se on vastuullinen valinta, muistuttaa kotieläinasiamies Jukka Rantala.
Kuusi syytä, miksi grilliin kannattaa valita kotimaista:
1. Kotimainen ruoka työllistää
Ruokaketju Suomessa työllistää 300 000 suomalaista.
2. Kotimainen ruoka on vastuullista
Ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvointi ovat kotimaisen tuotannon arvoja
3. Kotimainen ruoka on lähellä tuotettua
Kun valitset lautasellesi lähellä tuotettua, tiedät mitä syöt. Lähellä tuotetut elintarvikkeet on helppo jäljittää.
4. Kotimainen ruoka säästää luontoa
Mitä lähempänä Mansikki on lypsetty tai liha tuotettu, sitä vähemmän tarvitaan kuljetuskilometrejä.
5. Kotimainen ruoka on maukasta
Lyhyt, valoisa kesä kasvattaa ruokaan oman arominsa. Suomessa kasvaa pohjoisen erikoiskasveja rukiista mesimarjaan.
6. Kotimainen ruoka on turvallista
Suomalainen elintarvikevalvonta ja -tarkastus takaavat turvalliset tuotteet. Lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa monia muita maita vähemmän. Maaperä, ilma ja vesi ovat puhtaita.
Lisätietoja: kotieläinasiamies Jukka Rantala, 040 715 8710
Lähteet:
Antibioottien käyttö: EMA:n eli European Medicines Agency:
http://www.ema.europa.eu/docs/en_GB/document_library/Report/2016/10/WC500214217.pdf
Lihan kulutus: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historialliset kaupat – näin se mullistaa luonnonsuojelua31.3.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille.
Suomen luonnonolosuhteet tekevät maidontuotannosta ruokajärjestelmän kivijalan30.3.2026 14:17:32 EEST | Tiedote
Kun ruokajärjestelmiä arvioidaan, ratkaisevaa on paikallisten luonnonolosuhteiden huomioiminen. Suomessa nurmi kasvaa koko maassa, ja sen varaan rakentuva maidontuotanto on mahdollistanut ruoan tuotannon alueilla, joilla kasvinviljely ihmisravinnoksi on hyvin haastavaa, maitoasiamies Marjukka Mattio korostaa MTK.fi -sivun blogitekstissä.
Kutsu median edustajille: MTK:n valtuuskunnan kevätkokous 9.4.27.3.2026 10:55:39 EET | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry järjestää valtuuskunnan kevätkokouksen 9.4.2026 Espoossa.
Kananmunat hupenivat kaupoista – mitä oikeasti tapahtui?27.3.2026 10:20:20 EET | Blogi
Olet ehkä huomannut, että kananmunahyllyt näyttävät paikoin tavallista tyhjemmiltä tai jopa siltä, että munista on suorastaan pulaa. Mistä oikein on kyse?
Uudistettu Luontoarvot.fi -markkinapaikka on julkaistu – maanomistajien luontoteot ja ostajat kohtaavat aiempaa helpommin26.3.2026 14:30:00 EET | Tiedote
MTK:n LUMA-hanke kehittää Luontoarvot.fi -palvelua, joka vastaa entistä paremmin kehittyvien luontoarvomarkkinoiden tarpeisiin. Uudistettu markkinapaikka julkaistaan torstaina 26. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
