Attendo Ukkoherra -palvelukoti harjakorkeudessa Oulussa

Oulun Metsokankaan kaupunginosaan rakentuva kehitysvammaisten asumisyksikkö Attendo Ukkoherraon harjakorkeudessa. Uuteen asumisyksikköön tulee 15 tehostetun asumisen paikkaa ja palvelukodin pihapiirissä on 6 asunnon rivitalo tuettuun asumiseen. Ukkoherra avaa ovensa elokuussa, jolloin uuden työn aloittaa noin 13 alkukesän aikana rekrytoitavaa työntekijää.
Attendossa kehitysvammaisten asumispalveluissa lähtökohtana on jokaisen yksilöllisen ja aktiivisen elämän tukeminen.
- Huomioimme tasa-arvoisuuden, yksilöllisyyden sekä edistämme asukkaiden yhteisöllisyyttä. Jokaiselle asukkaalle taataan mielekäs ja laadukas arki, joka tuo elämään merkitystä ja sisältöä. Ulotamme viihtyisän ympäristön asuinkiinteistön lisäksi pihapiiriin, joka kannustaa liikkumiseen ja ulkoiluun, aluejohtaja Erja Kaksonen sanoo.
- Meillä kiinteistöissä lähtökohtana on kodinomaisuus. Suunnittelemme ja toteutamme talon niin, että se on siellä asuvalle ihmiselle turvallinen ja viihtyisä koti”, toimitusjohtaja Jussi Karjula Hoivatiloistasanoo.
Uuden palvelukodin toteuttamisesta vastaa valtakunnallisesti toimiva Suomen Hoivatilat Oyj, joka on erikoistunut päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden tuottamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen. Viime vuosien aikana Hoivatilat on käynnistänyt jo yli 100 hanketta 50 kunnassa eri puolella Suomea. Urakoitsijana Oulun hankkeessa toimii Rakennusliike Lapti Oy.
Toimitukset ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan Metsokankaan kohteeseen harjannostajaisten merkeissä!
Aika
ti 30.5.2017, klo 11.00 alkaen. Aloitamme harjannostajaislounaalla, jonka jälkeen on mahdollisuus tutustua pitkälle edenneeseen palvelukotiin.
Paikka
Ukkoherrantie 8, 90420 Oulu (Metsokangas)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Karjula, toimitusjohtaja, 040 773 4054, jussi.karjula@hoivatilat.fi, Suomen Hoivatilat Oyj
Erja Kaksonen, aluejohtaja, 050 355 4453, erja.kaksonen@attendo.fi, Attendo Oy
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Attendo - johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja Pohjoismaissa
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten asumis- ja hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Attendo tarjoaa palveluita niitä tarvitseville elämänkaaren eri vaiheissa. Attendo-kodeissa asuu lastensuojelun asiakkaita, kehitysvammaisia ja vammautuneita, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä ikäihmisiä. Tuotamme lisäksi terapia- ja kotihoidon palveluita.
Attendolla työskentelee noin 13 000 ja Attendo-kodeissa asuu noin 10 000 ihmistä. Attendo-koteja on yli 400 Hangosta Ivaloon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 597 milj. euroa. Pohjoismaissa Attendolla on yhteensä 24 000 työntekijää yli 700 Attendo-kodissa. Konsernin liikevaihto oli 1,2 mrd euroa. Lue lisää: www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Kirkkonummen Masalaan rakentuu uusi Attendo-koti – turvallista ja esteetöntä asumista eri käyttäjäryhmille18.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Attendo ja Hartela aloittavat yhteistyössä uuden Attendo-kodin rakentamisen Kirkkonummen Masalaan. Hanke vastaa alueen kasvavaan asumispalveluiden tarpeeseen ja sen suunnittelussa painottuvat esteettömyys, turvallisuus ja energiatehokkuus. Kodin arvioidaan valmistuvan syksyllä 2026.
Poriin rakentuu uusi kehitysvammaisten koti16.6.2025 10:52:13 EEST | Tiedote
Attendo, Investori Plus Hoivakodit Oy ja urakoitsija Rakennuspalvelu Lindholm Oy toteuttavat Porin alueelle uuden modernin kehitysvammaisten kodin. Kodissa on yhteensä 23 asukaspaikkaa, joista 17 on ympärivuorokautista palveluasumista ja kuusi yhteisöllisen asumisen paikkaa.
Tekoäly vapauttaa aikaa hoivatyöhön – Attendo mukana Työterveyslaitoksen uudessa tutkimushankkeessa13.6.2025 10:11:31 EEST | Tiedote
Attendo on mukana Työterveyslaitoksen käynnistämässä tutkimushankkeessa, jossa tarkastellaan tekoälysovellusten vaikutuksia hoivatyössä. Hankkeessa analysoidaan muun muassa sisäpaikannus- ja aikamittausdataa hoiva-alan työpaikoilla, ja tavoitteena on ymmärtää, mitä onnistunut tekoälyn integrointi alalla vaatii.
Läheisten luottamus vahvistunut edelleen – henkilöstön tyytyväisyydessä laskua15.5.2025 13:44:41 EEST | Tiedote
Me Attendolla olemme nostaneet kohtaamiset kaiken toimintamme keskiöön, ja tämän myötä positiiviset tulokset ovat jo pitkään näkyneet tyytyväisyyskyselyidemme tuloksissa. Asukkaidemme ja heidän läheistensä luottamus meitä kohtaan on vahvistunut vuosi vuodelta. Juuri julkaistuissa viimeisimmissä tyytyväisyyskyselyiden tuloksissa on nähtävissä koko toimintaympäristöömme vaikuttaneet muutokset.
Attendo Suomen vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen tulos: vahva aloitus vuodelle7.5.2025 09:03:11 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 7.5. vuoden 2025 ensimmäisen vuosineljänneksen (Q1) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta https://www.attendo.com/en/.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme