Suomi osana muinaisesineiden ja taideteosten laitonta kauppaa?
Humanitaarinen tilanne Syyriassa ja Irakissa on synkkä, mutta myös maailman kulttuuriperintö kärsii. ISIS tuhosi Palmyran muinaiskaupunkia vuonna 2015. Kesäkuussa 2015 Suomen tulli otti lähempään tutkimukseen 1400-luvun keraamisen laatan, joka oletettiin olevan ISIS:n Palmyrasta ryöväämä. Tieto takavarikosta pääsi kansainvälisiin otsikoihin.
Uutinen osoittautui lopulta vääräksi hälytykseksi. Tapaus herätti silti kysymyksen, onko Suomi osa kulttuuriperinnön laittoman kaupan verkostoja. Kriisialueiden museoista, arkistoista ja arkeologisista kohteista ryöstetään ja salakuljetetaan kulttuuriesineistöä kansainvälisille markkinoille. Koskeeko tämä ongelma lainkaan suomalaisia? Kuinka tutkijoiden pitäisi suhtautua sellaisiin muinaisesineisiin ja taideteoksiin, joiden alkuperä on epäselvä?
Helsingin yliopisto järjestää aiheesta kansainvälisen symposiumin. Suomalaiset ja ulkomaiset huippuasiantuntijat keskustelevat kulttuuriperinnöllä käydystä laittomasta kaupasta. Kansallismuseossa 5.–6.6. järjestettävä Working with Cultural Objects and Manuscripts: Provenance, Legality, and Responsible Stewardship -symposium on avoin kaikille. Tilaisuutta tukevat Kansainvälisen museoneuvoston Suomen komitea (ICOM-Finland), Kansallismuseo, Suomen UNESCO-toimikunta ja Suomen Lähi-idän instituutti (FIME).
Symposium käynnistää meillä keskustelun kulttuuriperinnön globaaleista ongelmista. Se myös aloittaa hankkeen, jossa laaditaan suositus kulttuuriperinnön alkuperästä sekä eettiset periaatteet suomalaiselle tutkijoille. Hanke myös kokoaa avoimen tietopaketin, jonka pohjalta alan eri toimijat pystyvät tekemään perusteltuja päätöksiä kulttuuriperinnön omistajuuteen liittyvissä asioissa.
Lisätietoja myös hankkeen internet-sivuilta: blogs.helsinki.fi/culturalobjects (Twitter: http://www.twitter.com/WCOM_Helsinki/).
Seminaarin ohjelma: http://blogs.helsinki.fi/culturalobjects/symposium-programme/.
Ilmaisesta symposiumista kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan osoitteessa: http://blogs.helsinki.fi/culturalobjects/registration/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat:
suomeksi apulaisprofessori Visa Immonen (visa.immonen@helsinki.fi, 040 361 2044) ja
englanniksi yliopistonlehtori Suzie Thomas (suzie.thomas@helsinki.fi; +358 (0)50 448 7450).
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme