Digitalisaatio ei saa johtaa ikääntyneiden kansalaisten syrjimiseen
8.6.2017 14:09:00 EEST | Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry | Tiedote
Yhdenvertaisuuslaki takaa kaikille kansalaisille oikeuden saada palveluita ikään katsomatta. Esimerkiksi pankkipalvelut on taattava myös niille kansalaisille, joilla ei ole käytössään internet-yhteyttä. Sähköisten palveluiden saavutettavuus on turvattava myös ruotsin kielellä.
Tilastokeskuksen mukaan 65 prosenttia 74-89-vuotiaista ja 65-74-vuotiaista kansalaisista 25 prosenttia ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Lisäksi maassamme on 63 kuntaa, joissa vähintään puolet yli 75-vuotiaista asuu syrjäkylillä, kaukana tukipalveluista (Yle 19.12.2016).
Digitalisaatio ei siis pysty tavoittamaan kaikkia kansalaisia. Siksi EETU ry vaatii, että tietoyhteiskuntaa kehitettäessä ja erilaisia julkisia ja yksityisiä palveluita rakennettaessa huomioidaan myös ikääntyneiden tarpeet ja estetään heidän syrjimisensä. On kohtuutonta rangaista ikäihmisiä siitä, ettei heillä ole tietokonetta, älypuhelinta tai internet-yhteyttä.
Yleisenä tavoitteena on, että ikäihmisiä kannustetaan aktiivisuuteen eri tavoin. Digitalisaatio uhkaa kuitenkin vaikeuttaa mm. ikäihmisten matkustamista: esimerkiksi VR supistaa ja tekee muutoksia palveluihinsa. Seuraava askel on, että pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteessä VR:n ja HSL:n matkalipun pitää 19.6. alkaen olla ostettuna jo ennen junaan nousemista. Junalippujen myynti on siirretty lähes kokonaan internetiin. Palvelujen karsimisesta ja etääntymisestä kärsivät erityisesti ne ryhmät, joilla on eniten palvelutarpeita, mutta joilla ei ole resursseja hankkiutua kaukana sijaitsevien palvelujen piiriin.
Lähiliikenteen lippu pitää tulevaisuudessakin pystyä ostamaan myös junasta. Kaikilla ikääntyvillä tulee olla yhtäläiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet saada palvelunsa ilman turhaa hankaloittamista.
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Lue koko julkilausuma:
http://eetury.fi/eetun_tunnus/lausunnot_ja_kannanotot
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa:
Matti Hellsten
EETUn puheenjohtaja
0400 501 983
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ryc/o Eläkeläiset ry, Malmin kauppatie 26
00700 HELSINKI
https://eetury.fi/fi/etusivu/
MIKÄ EETU?
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry on kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin. Sen jäsenjärjestöt ovat Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Kansallinen senioriliitto, Kristillinen Eläkeliitto ja Svenska pensionärsförbundet. Järjestöjen yhteinen jäsenmäärä on 300 000. Vuonna 2017 puheenjohtajajärjestö on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Rokotteet tuovat ikääntyneille terveempiä vuosia ja säästävät yhteiskunnan varoja6.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Rokotukset ovat ikääntyneille sekä terveysteko että säästötoimi yhteiskunnalle. Lääkärikunta, eläkeläisjärjestöt ja eduskunnan rokoteryhmä katsovat, että ikääntyneiden rokotesuojaan on panostettava nykyistä vahvemmin, sillä tutkimusnäytön mukaan rokotukset ehkäisevät vakavia sairastumisia, pidentävät terveitä elinvuosia ja vähentävät terveydenhuollon kustannuksia.
Välfärd skapas genom generationernas samarbete18.9.2026 14:45:03 EEST | Pressmeddelande
Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO betonar att försvagade pensioner eller pensionsindex, eller höjning av beskattningen, skulle påverka ett stort antal äldre och personer som har svårt att få ekonomin att gå ihop. De yngre generationerna behöver också tillit till att pensionssystemet garanterar en anständig pension för alla.
Hyvinvointi syntyy sukupolvien yhteistyöllä18.9.2026 14:45:03 EEST | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU painottaa, että eläkkeiden tai eläkeindeksien heikentäminen tai verotuksen kiristäminen vaikuttaisi kielteisesti suureen joukkoon ikääntyneitä ja toimeentulovaikeuksissa kamppailevia ihmisiä. Myös nuoremmat sukupolvet tarvitsevat luottamuksen siihen, että eläkejärjestelmä takaa kaikille säällisen eläkkeen.
Höjning av klientavgifter måste dras tillbaka27.8.2026 15:24:47 EEST | Pressmeddelande
Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf:s ställningstagande till budgetförhandlingarna
Asiakasmaksujen korotukset peruttava27.8.2026 13:47:34 EEST | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kannanotto budjettiriiheen:
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme