Helsingin yliopisto

Uskonnollisten rituaalien uuttera suorittaminen nostaa Intian alhaisten kastien naisten arvostusta oman yhteisön piirissä

Jaa
TM Riikka Uuksulainen väittelee 26.6.2013 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa aiheesta "Mothering Rituals. A Study on Low Caste Women in Kolkata."

Uuksulaisen tutkimuksessa selvitetään, mitä rituaaleja alempien kastien naiset suorittavat Intian Kolkatassa taatakseen hedelmällisyytensä, poikalapsen syntymän, syntymäsaastasta eroon pääsemisen ja lapsen terveyden. Kyseisiä rituaaleja kutsutaan väitöksessä äitien rituaaleiksi (mothering rituals).

− Intialaisen aviovaimon tärkein tehtävä on synnyttää jälkeläinen miehensä sukuun. Terveen poikalapsen synnyttänyttä äitiä kunnioitetaan ja hän lunastaa paikkansa miehensä suvussa. Jos taas suvun jatkaminen syystä tai toisesta viivästyy tai epäonnistuu, saa nainen tuntea sen nahoissaan. Siksi vasta-avioituneiden naisten harras toive on, että äidiksi tuleminen ja äitinä oleminen sujuisivat ongelmitta, Uuksulainen kertoo.

− Apua tehtävästään suoriutumiseen naiset hakevat kaikin tarjolla olevin keinoin. Monet kääntyvät jumalten puoleen. He suorittavat jumalia kunnioittavia rituaaleja, paastoavat, tekevät pyhiinvaelluksia ja antavat jumalille lupauksia, Uuksulainen jatkaa.

Tutkijan mukaan väitös kyseenalaistaa totunnaisen käsityksen, jonka mukaan alimpien kastien naisten asema on kaikin tavoin huono ja halveksittu:

− Rituaalikäytäntöjen tunteminen ja uutteruus niiden suorittamisessa nostavat naisten arvostusta ja asemaa omassa yhteisössä. Rituaaleja pidetään merkittävänä tekijänä perhekunnan hyvinvoinnille, ja useimmat naiset kokevat niiden tekemisen mielekkäänä. Rituaalit antavat naisille mielenrauhaa ja tunteen, että he voivat vaikuttaa asioihin. Lisäksi naisten rituaaleissa antamat aineelliset ja aineettomat lahjat sisältävät lähes poikkeuksetta myös toiveen vastalahjasta ja rukousvastauksesta. Naiset siis käyvät rituaalien kautta kauppaa jumalten kanssa.

Väitöskirjan aineisto on koottu etnografisin kenttätyömenetelmin kolmen alimpiin kasteihin kuuluvan yhteisön parissa Kolkatassa. Käsitteenä äitien rituaalit on uusi tapa lähestyä tiettyjä ikäkauteen ja elämänvaiheeseen liittyviä uskonnollisia käytäntöjä. Käsitettä voi hyödyntää laajemminkin etnografiassa, antropologiassa ja folkloristiikassa.

Uskontotieteen oppiaineeseen lukeutuva väitöstilaisuus järjestetään 26.6.2013 klo 12 Helsingin yliopiston päärakennuksessa, luentosali 6, osoitteessa Fabianinkatu 33.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori June McDaniel (College of Charleston, South Caroline, US) ja kustoksena professori Tuula Sakaranaho Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta.

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa E-thesis -palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/39263

Väittelijän yhteystiedot: Riikka Uuksulainen, s-posti: riikka.uuksulainen@helsinki.fi

Lisätietoja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tulevista väitöksistä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/vaitos.htm

Ystävällisin terveisin,

Pekka Rautio
tiedottaja

Teologinen tiedekunta
PL 4 (Vuorikatu 3)
00014 Helsingin yliopisto

Puh. (09) 191 24050, 050 415 5531
sähköposti: pekka.rautio@helsinki.fi
www.teologia.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye