FinnSec-messujen Areenan ohjelma julkaistu
Avajaispäivänä tiistaina 26.9. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner tulee messuille puhumaan Suomesta toimivana ja turvallisena liiketoimintaympäristönä. Aihetta avaavat myös toimitusjohtaja Tero Vauraste Arctia Oy:stä ja turvallisuuspäällikkö Markus Kärkkäinen Valmet Automotivesta. Tulevaisuuden tutkija Ilkka Halava valottaa turvallisuusalan tulevaisuuden näkymiä ja puhuu murrosajasta, älykkäästä ympäristöstä ja turvallisuuden haasteista. Lisäksi Suomen Palopäällystöliitto järjestää Maakunnat varautumisen toimijoina -seminaarin. Tilaisuuden puheenjohtajana on Juhani Carlson. Avauspuheenvuoron pitää kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäministeriöstä ja puheenvuoron jälkeen asiasta keskustellaan paneelissa, jossa keskusteluun osallistuvat Nergin lisäksi neuvotteleva virkamies Merja Rapeli Sosiaali- ja terveysministeriöstä ja pelastusjohtaja Jaakko Pulkkinen Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitokselta.
Keskiviikkona 27.9. Finnsecurity ry:n seminaarin Turvallisuus liiketoiminnan tukena avaa toiminnanjohtaja Joona Vuorenpää. Seminaarissa toimitusjohtaja Juha Uskali Zenitel Oy:stä puhuu turvallisuusjärjestelmistä, puheenjohtaja Risto Haataja Centry Globalista turvaongelmien ratkaisuista maailmalla ja turvallisuuspäällikkö Mats Fagerström Helen Oy:stä liiketoiminnan jatkuvuudesta ja turvainvestointien yhteydestä.
Maailmalla tapahtuneista terroristi-iskuista opittuja asioita kokoaa englantilainen turvallisuuskonsultti Jeff Martin puheenvuoroonsa Attacks in the UK – lessons learned? Päivän viimeisessä ohjelmassa otettaan kantaa vapaan liikkuvuuden vaikutuksista rikollisuuteen. Omia näkökantojaan tuovat esille johtaja Risto Karhunen Finanssiala ry:stä, komisario Kai Lakio Keskusrikospoliisista, Associate Director Henrik Moll Control Risksistä Tanskasta sekä kansanedustaja Kari Tolvanen. Karhusen aiheena on Rautaa rajalle – vaikka perämoottoreina! Lakio puhuu virtuaalirahasta ja rikostorjunnasta. Mollin aiheena on Radicalisation challenging crime prevention ja Tolvasen aiheena kotouttamisen haasteet.
Messukeskus järjestää FinnSec-messut tiistaista keskiviikkoon 26.–27.9.2017 klo 9-17 Messukeskuksessa Helsingissä Finnsecurity ry:n toimeksiannosta yhteistyössä Suomen Palopäällystöliiton kanssa. Tapahtuman yhteydessä järjestetään FinnSec Areenan ohjelman lisäksi tiistaina 26.9. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin Asumisen turvallisuus muuttuvassa ympäristössä -seminaari ja Työturvallisuuskeskuksen TTK Parempi työ -seminaari sekä Suomen Palopäällystöliiton Erityisryhmien asumisen paloturvallisuus -seminaari. Kaikki FinnSec-messujen ohjelma on alan ammattilaisille veloituksetonta. Tapahtumaan voi rekisteröityä veloituksetta www.finnsec.fi Sivuilta löytyy FinnSec-messujen ohjelma kokonaisuudessaan.
FinnSec-messut järjestetään samanaikaisesti uuden Cyber Security Nordic -tapahtuman sekä Kiinteistö-messujen ja Avita – Audiovisual Expon kanssa. Vuonna 2015 tapahtumakokonaisuudessa vieraili 15 000 ammattilaista, joista lähes 9000 tutustui FinnSec-messuihin. FinnSec-messuilla on esillä yritysturvallisuus ja sähköiset turvallisuusjärjestelmät sekä palo- ja pelastustoimi ja työturvallisuus. Kyberturvallisuus-yritykset ovat mukana Cyber Security Nordic -tapahtuman näyttelyssä, johon FinnSec-messujen kävijöillä on myös vapaa sisäänpääsy.
www.finnsec.fi #finnsec
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.
Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.
Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Suosikkikirjailijat keskustelevat lukijoiden kanssa Helsingin Kirjamessujen lukupiireissä17.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Kirjamessujen koko ohjelma julkaistaan 23.9.2025, mutta jo nyt saadaan maistiaisia tarjonnasta. Kirjamessuilla järjestetään kymmenen lukupiiriä, joissa lukijat pääsevät keskustelemaan uutuuskirjasta kirjailijan kanssa. Kirjasome järjestää myös tilaisuuden, jossa annetaan käytännön vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Kirjamessut kannustaa ihmisiä lukemaan ja keskustelemaan kirjoista. Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 23. – 26.10.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Habitaren 2025 kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works13.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Habitare 2025 tuo syyskuussa yhteen lähes 500 upeaa yritystä – tuttuja ja ensikertalaisia. Kutsuvierasosastoina nähdään kaksi kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnettua huonekalubrändiä: ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Mukana ovat myös Designkavereiden ja Muurlan pop up -osastot. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Matkamessujen lomakysely – kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan12.6.2025 11:00:17 EEST | Tiedote
Tuoreen lomakyselyn mukaan suomalaisten kesälomasuunnitelmat ovat monimuotoisia ja jakautuvat laajasti eri puolille maailmaa ja kotimaata. Matkamessujen kesälomakyselyyn vastanneista kolmasosa on varannut ulkomaanmatkan, noin joka kahdeksas vastaaja odottaa vielä äkkilähtötarjouksia. Kotimaan kohteissa korostuvat mökkeily, kaupunkilomat ja luonnossa liikkuminen. Vastuullisuus näkyy valinnoissa.
KUTSU VAIKUTTAJILLE I Habitare 10.–14.9.202512.6.2025 07:30:00 EEST | Kutsu
Habitaren vaikuttajapassin haku on avautunut. Passia voivat hakea tapahtuman aihepiireistä aktiivisesti sisältöjä tekevät somevaikuttajat 27.8.2025 mennessä. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.
Ensi viikolla on Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäivät moottoripyörämyymälöissä11.6.2025 15:19:53 EEST | Tiedote
Tänä vuonna perinteinen Prätkällä töihin -päivä on laajentunut Prätkällä töihin ja minne vaan -teemapäiviksi, jotka kannustavat Suomen moottoripyöräilijöitä pyörän selkään ja näkymään liikenteessä – sekä innostaa uusia harrastajia lajin pariin. Samalla motoristeja kehotetaan ajamaan töihin tai vapaa-ajalla vaikkapa moottoripyörämyymälään omalla moottoripyörällä. Päivien aikana myymälöissä on luvassa jokaiselle motoristille jotakin – uusille motoristeille prätkäkummit antavat vinkkejä moottoripyöräilyn aloittamisesta ja kokeneet kuskit suuntaavat tuuletuslenkeille. Teemapäiviä vietetään maanantaista keskiviikkoon 16. – 18.6.2025 moottoripyörämyymälöissä ympäri Suomen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme