Neljännes suomalaisista valmis ottamaan pitkän, yli 25 vuoden asuntolainan
Asuntolainan pitkä laina-aika ja sen myötä maltillisemmat kuukausierät kiinnostavat suomalaisia. S-Pankin Kantar TNS:llä teettämän tutkimuksen mukaan täysi-ikäisistä suomalaisista jopa 26 prosenttia valitsisi todennäköisesti laina-ajakseen 25–45 vuotta, jos olisi nyt ottamassa asuntolainaa. Ensimmäisessä omistusasunnossa asuvista näin ajatteli jopa kolmannes, 31 prosenttia.
Laina-ajan pitenemisen myötä kasvavat lainan kokonaiskustannuksetkaan eivät vähennä kiinnostusta pitkiä asuntolainoja kohtaan. Lähes kolmannes (29 %) tutkimukseen vastanneista olisi valmis pidentämään asuntolainansa laina-aikaa ja sen myötä kasvattamaan lainan kokonaiskustannuksia, jotta kuukaudessa jäisi enemmän rahaa muuhun käyttöön.
Naiset haluaisivat käyttää asumiseen vähemmän rahaa kuin miehet
Erityisesti naiset ovat sitä mieltä, että asumiseen kuluu liikaa rahaa: 46 prosenttia naisista haluaisi, että heillä kuluisi asumiseen nykyistä pienempi osuus nettotuloista. Miehistä näin ajatteli 37 prosenttia. Vain 12 prosenttia suomalaisista olisi valmis käyttämään nykyistä enemmän rahaa asumiseen.
Käytettäväksi jäävä raha käytettäisiin tyypillisimmin matkustamiseen (22 % vastaajista). Seuraavaksi suosituimpia rahankäyttökohteita olisivat eläminen yleensä (14 %), säästäminen tai sijoittaminen (13 %), harrastukset (13 %) ja ruoka (13 %).
”Asuminen on suurimmalle osalle suomalaisista suurin yksittäinen menoerä, joka usein rasittaa taloutta kohtuuttoman paljon. Ajatus mahdollisimman nopeasta lainan takaisinmaksusta on kuitenkin pikkuhiljaa väistymässä ainoana varteenotettavana vaihtoehtona. On hyvä pohtia, rajoittavatko lainan kuukausierät liiaksi elämää, vai voisiko lainan räätälöidä yhdessä pankin kanssa siten, että rahaa jää enemmän myös muuhun käyttöön”, Huttunen jatkaa.
S-Pankki toi markkinoille vuoden 2016 lopulla uudenlaisen, pitkän asuntolainan, jossa laina-ajaksi on mahdollista neuvotella jopa 45 vuotta. Lainaratkaisua tarjotaan aluksi valittuihin YIT:n Smartti- ja Skanskan BoKlok-kohteisiin.
Kantar TNS toteutti S-Pankin toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten suhtautumisesta asuntolainaan ja asumiskustannuksiin. Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n internet-paneelissa kahdessa osassa tammi–helmikuussa 2017. Tutkimukseen vastasi kummallakin kierroksella noin 1 000 täysi-ikäistä suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–74-vuotiaita suomalaisia sukupuolen, iän ja asuinpaikan suhteen. Niissä kysymyksissä missä on ollut vähintään 1 000 vastaajaa, on virhemarginaali 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Huttunen, lainojen kehityspäällikkö, S-Pankki
p. 045 152 0766, paivi.huttunen@s-pankki.fi
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
S-Pankki on suomalainen pankki, jonka tavoitteena on tuottaa ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä pankkipalveluita. Se tarjoaa 2,9 miljoonalle asiakkaalleen kattavat palvelut päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen. S-Pankki panostaa vahvasti digitaalisuuteen ja asiakkaidensa arjen helpottamiseen. Niinpä se palvelee asiakkaitaan kattavasti verkkopankissa, S-mobiilissa, puhelinpalvelussa, sosiaalisessa mediassa sekä yli 700:ssa S-ryhmän toimipaikassa kautta maan. Lisäksi asunnon rahoittamisessa apuna ovat ajanvarauksella palvelevat S-Pankkiirit. S-Pankin välittämät rahastot ja varainhoidon palvelut tuottaa sen tytäryhtiö FIM. S-Pankin omistavat SOK-yhtymä (37,5 %) ja S-ryhmään kuuluvat alueosuuskaupat (37,5 %), LähiTapiola-ryhmä (23,5 %) ja Elo (1,5 %). S-Pankille on myönnetty kotimaisuudesta kertova Avainlippu-tunnus. www.s-pankki.fi
Kantar TNS toimii yli 80 maassa ja on yksi suurimmista markkinatutkimusyrityksistä maailmassa. Tarjoamme yrityksille näkemyksiä päätöksenteon tueksi ja kasvun ajureiksi. Autamme innovoinnin, brändinhallinnan, markkinointiviestinnän, ostokäyttäytymisen ja asiakashallinnan alueilla asiakkaitamme tunnistamaan ja optimoimaan kasvun mahdollisuudet. Olemme osa Kantaria, joka kuuluu maailman johtaviin dataa, näkemystä ja konsultointia tarjoaviin yrityksiin.www.tns-gallup.fi | www.tnsglobal.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Enkät: Finländarna är nu intresserade av billigare stugor – en båt står högre på semesterfirarens önskelista än en innetoa19.6.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Intresset för billigare stugor har ökat, men finländarna är också intresserade av att bygga till, visar en färsk enkät som S-Banken låtit göra. När det gäller bekvämligheter i stugan är bastun den viktigaste, och båten står högre upp på semesterfirarnas önskelista än innetoan.
Kyselytutkimus: Suomalaisia kiinnostavat nyt edullisemmat mökit – mökkeilijän toivelistalla vene voittaa sisävessan19.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Kiinnostus edullisempia mökkejä kohtaan on kasvanut, mutta myös lisärakentaminen kiinnostaa suomalaisia, selviää S-Pankin teettämästä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Mökin mukavuuksista tärkein on sauna, ja vene on mökkeilijöiden toivelistalla sisävessaa korkeammalla.
Det ökade antalet penningkurirer bland unga oroar banker och polisen16.6.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Penningkurirer har blivit vanligare bland unga de senaste åren. Det handlar om ett fenomen där ungdomar eller unga vuxna värvas som penningkurirer mot belöning.
Nuorten keskuudessa lisääntynyt rahan muulaus huolestuttaa pankkeja ja poliisia16.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Rahan muulaus on yleistynyt nuorten keskuudessa viime vuosina. Kyseessä on ilmiö, jossa nuoria tai nuoria aikuisia värvätään rahamuuleiksi palkkiota vastaan.
S-Bankens prognos för bostadsmarknaden: Bostadsmarknaden rör sig från en lugn fas till en måttlig uppgång12.6.2025 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bostadsmarknaden har varit avvaktande, men trots den anemiska statistiken över bostädernas prisutveckling förväntas en måttlig prisuppgång, spår Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken. Antalet bostadslån har ökat under början av året.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme