Heinolan Auvo ylivoimaisesti Päijänteen nopein
23.7.2017 16:50:57 EEST | Päijännepurjehdus | Tiedote

Auvo ohitti viimeisen väliaikapisteen Korpilahden Kärkistensalmen yön pimeimpinä hetkinä. Venettä jouduttiin kallistamaan miesvoimin, jotta masto mahtui 18 metriä korkean sillan ali.
Kilpailun toiseksi purjehti Jyväskylän Veneseuran haastaja, Hannu ”Ipu” Vartiaisen Tikru, joka oli noin 65 merimailin reitillä liki kolme tuntia Auvoa hitaampi. Viime vuoden voittaja, Jyväskylän Veneseuran Jari Vanhalan kolmirunkovene Flying By jäi kolmanneksi häviten vain reilut kolme minuuttia Tikrulle.
Auvo voitti myös tasoitetuilla ajoilla käydyn Tallukka-jahti -kilpailun. Auvon purjehdittu aika oli kolme tuntia 40 minuuttia toiseksi tullutta Heikki Hämäläisen ja Kalle Aholan Hattiwattia (Jyväskylän Veneseura) nopeampi, joten korkeasta LYS-kertoimesta 1,47 huolimatta tasoitetussakin ajassa väliä jäi tunnin verran.
LYS-kisassa kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Veneseuran Markku Pöyhösen Accelerando, neljänneksi Heinolan Pursiseuran Kauko Kannisen Celavie ja viidenneksi Lahden Purjehdusseuran Teemu Kallion RoXina.
Ruori-kisassa järjestys oli sama: Celavie oli neljäs ja RoXina viides. E-Scow-veneet – tamperelaisen Vene 71 -seuran Raimo Raidan Pii ja Turun Pursiseuran Ilkka Lumpeen Loiskis – sijoittuivat kuudenneksi ja seitsemänneksi.
Perinteisesti kovatasoisen H-veneluokan voitti Juhani Boman, jonka ensimmäinen Päijännepurjehdus-voitto on vuodelta 1973 niinikään H-veneellä. Miehistökin oli sama: Timo Utter, Timo Saarinen ja Juhani Salo.
H-veneluokan voitto tuli purjehditulla ajalla 20:59:37. Lahden Jaakko Salosen Ankanpoika 3 hävisi Bomanille reilut kolme minuuttia, Jyväskylän Veneseuran Mikko Kohon Stemma 12 minuuttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas SovinenPäijännepurjehduksen kilpailupäällikkö, Lahden Purjehdusseura
Puh:050 353 3345joonas.sovinen@gmail.comJani AiraksinenPäijännepurjehdustoimikunnan puheenjohtaja, Jyväskylän Veneseura
Puh:040 843 7702jani.airaksinen@jvs.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
PäijännepurjehdusLahden Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8
15140 Lahti
http://www.paijannepurjehdus.fi/
Vuodesta 1973 vuosittain järjestetty Päijännepurjehdus on yksi Euroopan sisävesien suurimmista suurten köliveneiden purjehduskilpailuista. Päijännepurjehduksen järjestävät Lahden Purjehdusseura ja Jyväskylän Veneseura.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijännepurjehdus
Heinolan Auvo piti johtopaikan 53. Päijännepurjehduksessa19.7.2026 15:56:40 EEST | Tiedote
Päijänteen nopeimman veneen Ruori-kiertopalkinto pysyy Heinolan Pursiseuraa edustavan Tomi Alitalon hallussa. Urheiluvene ”Auvo” purjehti 53. Päijännepurjehduksen Padasjoelta Jyväskylään ajassa 10:56:01.
Päijänteelle uusi venesääasema17.7.2026 14:35:45 EEST | Tiedote
Etelä-Päijänteelle on avattu uusi sääasema, joka tarjoaa ajantasaista tuulitietoa etenkin veneilijöiden tarpeisiin. ABO Energy Päijännepurjehdus -sääasema sijoitettu Päijänteen suurimmalle selälle, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien alueelle sijoittuvalle Tehinselälle.
Sisävesien suurtapahtuma Päijännepurjehdus käynnistyy perjantaina Padasjoella14.7.2026 09:46:45 EEST | Tiedote
Sisävesien suurin purjehdustapahtuma Päijännepurjehdus alkaa kuluvan viikon perjantaina. Tänä vuonna vuorossa on reitti etelästä pohjoiseen, joten lähtösatama on eteläisen Päijänteen veneilykeskus Padasjoki ja maali sijaitsee Jyväskylän saaristokaupunginosan Säynätsalon edustalla.
Heinolan Auvo purjehti kevyttuulisen Päijännepurjehduksen voittoon20.7.2025 17:00:47 EEST | Tiedote
Heinolan Pursiseuraa edustava Auvo purjehti erittäin kevyttuulisen Päijännepurjehduksen voittoon. Rataa lyhennettiin yöllä ja maali siirrettiin Päijänteen kansallispuistoon kuuluvan Kelventeen harjusaaren pohjoispäähän, jonne Tomi Alitalon kipparoima Auvo saapui sunnuntaiaamuna hieman puoli seitsemän jälkeen 17 tuntia ja 53 minuuttia kestäneen purjehduksen jälkeen. Toiseksi nopeimana veneenä maaliin saapui Nyländska Jaktklubbenia edustava, Jan Matssonin kipparoima Melges 24 Mimosa.
Helteinen Päijännepurjehdus käynnistyi kevyissä tuulissa19.7.2025 18:55:51 EEST | Tiedote
52. kerran järjestettävä Päijännepurjehdus käynnistyi lauantaina helteisessä ja kevyessä vastatuulessa. Kilpailun kärkipaikan otti valtavalla purjepinta-alalla varustettu kevyiden tuulien erikoisvene, Over 33 -tyyppinen urheiluvene ”Auvo”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme