Helsingin yliopisto rakentaa Suomen suurimpiin kuuluvan aurinkosähkövoimalan Viikkiin

Helsingin yliopiston Viikin kampukselle nousee Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen aurinkovoimala. Yliopiston voimalan nimellisteho on 1,2 megawattia, mikä on lähes 0,4 megawattia enemmän kuin Suomen tällä hetkellä suurimmassa käytössä olevassa aurinkovoimalassa Helsingin Kivikossa. Rakennustyöt aloitetaan elokuun aikana.
Helsingin yliopistolla on Viikissä jo entisestään nimellisteholtaan 0,135 megawatin aurinkovoimala. Voimala rakennettiin infokeskus Koronaan kaksi vuotta sitten.
Uudet aurinkopaneelit sijoitetaan kampuksen yliopistorakennusten katoille. Voimalan valmistuttua paneeleita on yhteensä noin 3 500 ja niiden yhteispinta-ala on noin 5 600 neliömetriä.
Voimalan tuottama aurinkosähkö syötetään Helsingin yliopiston omistamaan 20 kilovoltin keskijänniteverkkoon Viikin kampuksella. Laajennetun voimalan tuoton lasketaan kattavan nelisen prosenttia Viikin kampuksen kiinteistöjen vuotuisesta sähkönkulutuksesta.
– Kaikki saatava sähkö hyödynnetään paikallisesti, koska täällä on paljon laboratoriovaltaista, suurta sähkötehoa vaativaa toimintaa, toteaa kiinteistöpäällikkö Juha Kurki Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistökeskuksesta.
Paneeleita yhteensä 16 rakennukseen
Työt aloitetaan muutaman viikon kuluttua Viikin kasvihuonealueen tutkimus- ja varastorakennusten katoilta. Sieltä jatketaan Viikinkaaren varrella sijaitseviin Biokeskuksiin. Ensimmäisen vaiheen rakennustöiden on tarkoitus olla valmiina lokakuussa.
Ensi keväänä rakennustyöt alkavat Latokartanonkaaren rakennusten, yliopistollisen eläinsairaalan, maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan koetilan alueen sekä Viikin normaalikoulun katoilla.
Aurinkovoimala pienentää 30 vuoden käyttöikänsä aikana Helsingin yliopiston hiilijalanjälkeä noin 4 000 hiilidioksiditonnia.
Aurinkovoimalahankkeen kokonaiskustannusarvio ilman haettavia investointitukia on noin 1,6 miljoonaa euroa. Hankkeen toteuttaa Oulun Energia Oy, ja rakennuttamisesta vastaa Rakennuttajatoimisto HTJ Oy.
Aurinkovoimalan laajentaminen tukee keväällä 2017 käynnistynyttä Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituuttia (HELSUS) sekä Viikin kampuksen Green Office -järjestelmää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
kiinteistöpäällikkö Juha Kurki
juha.kurki@helsinki.fi
puh. 050 415 0224
viestinnän asiantuntija Elina Raukko
elina.raukko@helsinki.fi
puh. 050 318 5302
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme