Sitra

Yli 50 työpaikkaa kehitti työkaluja uudistumiseen

Jaa
Tulevaisuuden työpaikka -projekti kokosi yli 50 erilaista työpaikkaa yhteen kehittämään keinoja työpaikkojen uudistumiseen ja muuttuvan työelämän tarpeisiin. Perusajatus projektissa oli, että työpaikat uudistuvat vain ihmisten avulla. Työpaikkojen luomat työkalut on nyt julkaistu kaikkien työyhteisöjen käyttöön.

Työurat ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Nopea muutos vaikuttaa myös siihen, kokevatko ihmiset osaamisensa vastaavan muuttuvan työelämän vaatimuksia tai kykenevätkö työpaikat tarjoamaan osaamisen uudistamiselle puitteet.

Koko kuluneen kevään jatkunut Sitran, Ilmarisen ja HENRY ry:n yhteisprojekti Tulevaisuuden työpaikka on huipentunut 50 uudistumistyökalun julkistamiseen. Erilaisten työpaikkojen itse kehittämät työkalut tarjoavat ratkaisuja muuttuvan työelämän tarpeisiin, kuten luottamuksen rakentamiseen, läpinäkyvyyden lisäämiseen, sparraamiseen ja paremman yhteistyön tekemiseen.

”Työelämäpuhe keskittyy usein rakenteisiin ja niiden ongelmiin. Tulevaisuuden työpaikka -projekti on ollut onnistunut esimerkki siitä, miten työelämää voi ja pitää kehittää myös käytännön arjessa yhdessä työntekijöiden kanssa”, sanoo Timo Lindholm, Sitran Uusi työelämä ja kestävä talous -teeman johtaja.

Mukana olleet työpaikat ovat kaikki osallistuneet 3 - 5 henkilön voimin päivän mittaiseen Boot Camp -työpajaan, joita järjestettiin yhteensä kymmenen ympäri Suomen. Boot Camp -päivän aikana kukin työpaikka pureutui omaan ennalta määrittelemäänsä uudistumiskysymykseen ja kehitti konkreettisen työkalun oman haasteensa ratkaisemiseksi. Työkalua päästiin heti kokeilemaan omalla työpaikalla. 

Parasta monelle työpajaan osallistuneelle tiimille oli sparrausapu muilta osallistujilta sekä uusi yhteisö, joka syntyi projektin tuloksena. Vaikka kukin työpaikka rakensi oman työkalunsa itse, muiden innostus ja apu olivat olennainen osa prosessia.

”Harvalla työpaikalla painitaan sellaisten haasteiden kanssa, että niistä ei olisi muissa työyhteisöissä kokemusta. Yhdessä tekeminen ja kehittäminen ovat olleet tämän projektin ydinasioita, sillä uudistuminen työpaikoilla tapahtuu vain ihmisten avulla”, kertoo toiminnanjohtaja Marita Salo HENRY ry:stä.

Tärkeää oli, että mukaan lähteneet työpaikat olivat erilaisia niin koon, omistuspohjan, sijainnin kuin toimialansa puolesta. Kaiken kaikkiaan mukaan haki yli 100 työpaikkaa. Tulevaisuuden työpaikka -projektista syntyikin kattava kokoelma erilaisia työkaluja ja ratkaisuja ja niiden kokeileminen on aloitettu jo monella työpaikalla.

Työelämää ei voi kehittää ilman työpaikkojen panosta

”Työelämän muutos on täyttä totta jo tänä päivänä. On selvää, että suurin osa meistä ei tule työskentelemään koko työuraansa samoissa tehtävissä tai samoilla työvälineillä. Tämä edellyttää työntekijöiltä ja yrityksiltä jatkuvaa valmiutta muutokseen ja osaamisen kehittämiseen", sanoo johtaja Jaakko Kiander Ilmarisesta.

Kaikkia Tulevaisuuden työpaikka -projektiin mukaan lähteneitä työpaikkoja on puhutellut halu kehittää parempaa työelämää. Siksi projektin aikana kehitetyt työkalut on nyt julkaistu kaikkien hyödynnettäväksi. Työkalut on jaoteltu viiteen kategoriaan: 1) sparraus, 2) luottamus, 3) kokeilukulttuuri, 4) avoimuus ja 5) yhdessä tekeminen.

”Työntekijän valvomisesta ja ohjaamisesta on siirryttävä luottamuksen rakentamiseen, mahdollistamiseen ja valmentamiseen. Hankkeessa kehitetyt käytännönläheiset työkalut ovat konkreettisia apuvälineitä tähän uudistumiseen. Niillä on iso merkitys sekä työn tuottavuudelle että yksilön työhyvinvoinnille”, Kiander kertoo.

”Haluamme innostaa kaikkia työpaikkoja tutustumaan työkaluihin ja poimimaan itselle sopivimmat ja parhaimmat ideat. Mottomme on laittaa nyt tämä yhdessä kehitetty hyvä jakoon sekä kannustaa työpaikkoja uudistumaan yhteisen tekemisen kautta”, sanoo HENRY ry:n Salo.

Perheyritysten liitto jatkaa Tulevaisuuden työpaikka -projektia yhdessä HENRY ry:n kanssa.

”Perheyrityksillä on monia hienoja käytäntöjä työelämän parantamisessa ja olemme innoissamme, että voimme jatkaa tätä hanketta. Olemme mielellämme edistämässä hyvien työkalujen käyttöönottoa laajemminkin”, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen sanoo.

Perheyritysten merkitys työllisyydelle Suomessa on suuri, sillä lähes puolet yritysten työntekijöistä työskentelee perheyrityksessä. Suomessa työllistävistä yrityksistä peräti 70 prosenttia on perheyrityksiä.

Työkalut löytyvät osoitteesta www.tulevaisuudentyöpaikka.fi

Ilmarinen jatkaa hanketta varten rakennetun Futurescore-testin kehittämistä osana Parempaa Työelämää -palveluita yhdessä hankkeen verkoston kanssa. Testi mittaa yksilön ja työpaikan valmiutta muutokseen ja uuden oppimiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Saara Rimon, asiantuntija, Työelämän taitekohdat -avainalue, Sitra
saara.rimon@sitra.fi, p. 050 438 5210


Kati Huoponen, työhyvinvointijohtaja, Ilmarinen
kati.huoponen@ilmarinen.fi, p. 050 577 9089


Marita Salo, toiminnanjohtaja, Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry
marita.salo@henry.fi, p. 050 434 7492


Leena Mörttinen, toimitusjohtaja, Perheyritysten liitto
leena.morttinen@perheyritys.fi, p. 050 5217 269

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

År 2024: Sitra förnyade sig från grunden – fokus ligger återigen på att stimulera hållbar tillväxt i Finland29.4.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande

Strategin som Sitra antog sommaren 2024 innebar den största förändringen på flera årtionden. Framtidshusets arbete och organisation riktades in på nya, ambitiösa mål för att främja hållbar tillväxt i Finland. En av metoderna är att styra finansiering till våra partner för samhällsförnyande innovationer. Sitras strategi och arbetets resultat beskrivs i verksamhetsberättelsen och bokslutet för 2024.

Vuosi 2024: Sitra uudistui perusteellisesti – painopiste palaa Suomen kestävän kasvun vauhdittamiseen29.4.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Kesällä 2024 vahvistettu strategia merkitsi Sitralle vuosikymmeniin suurinta muutosta. Tulevaisuustalon työtä ja organisaatiota suunnattiin palvelemaan uusia, kunnianhimoisia tavoitteita ja edistämään Suomen kestävää kasvua. Yksi keinoista on rahoituksen kanavoiminen kumppaneille yhteiskuntaamme uudistaviin innovaatioihin. Sitran strategiasta ja työn tuloksista kertoo vuoden 2024 toimintakertomus ja tilinpäätös.

Year 2024: Sitra underwent a major reform – focus returns to accelerating Finland’s sustainable growth29.4.2025 07:30:00 EEST | Press release

The strategy approved in the summer of 2024 marked the most significant transformation at Sitra in decades. The Future Fund’s activities and organisation were restructured to meet the ambitious new goals and to advance Finland’s sustainable growth. One key method is channelling funding to partners for innovations that can renew and revitalise society. Sitra’s new strategy and the results of its work are presented in the annual report and financial statements for 2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye