Diakonissalaitos kokeilee ja etsii rajoja teatterin avulla
”Tässä menee raja - laulu unelmien huomisesta” juhlistaa Helsingin Diakonissalaitoksen 150-vuotista taivalta heikoimman puolustajana. Elokuussa vain kaksi kertaa esitettävä esitys kysyy, kuka määrittelee paikkamme? Kenellä on oikeus puhua ja ketä kuunnellaan? Miksi on niin pelottavaa ottaa ohjat käsiinsä ja sanoa: Tässä menee raja! Esityksen tekee koko yhteisö yhdessä ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
Diakonissalaitoksella pidettyjen työpajojen, keskustelujen ja kirjoitustehtävien kautta ohjaaja Sirpa Riuttala on etsinyt niin työntekijöiden kuin asiakkaiden tuntoja ja näkökulmia.
”Laitoksen asiakkaat - yhteiskunnan notkelmiin pudonneet - kokevat rajoja maailmaan ja siellä toimimiseen ihan perustilanteissa, miten heitä katsotaan ja kohdellaan kaupassa ja baarissa. Toisaalta Alppikadun korttelikin sisältää suljettuja ovia. Työntekijöiden tekemä rajaaminen on sitä samaa rajaamista, mitä olisi ollut asiakkaiden kannalta hyvä olla jo lapsena”, Riuttala kuvaa.
Samaa mieltä on myös kulttuurin ja liikunnan tuottaja Anssi Pirttineva Helsingin Diakonissalaitokselta.
”Henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset rajat ovat näkyvissä kaikkialla. Rajojen vetäminen on myös Helsingin Diakonissalaitoksen hoidollisen kulttuurin tärkeimpiä perustoja. Rajojen asettaminen ja jatkuva uudelleenmäärittely kuuluvat toimivaan yhteisöön, eikä se ole koskaan helppoa. Yhteisön tekemä teatteri auttaa organisaation sisäisen ymmärryksen lisäämisessä sekä avaa ulkopuolisille näkökulmia HDL:n toimintaan ja kulttuureihin”, Anssi Pirttineva sanoo.
Esityksessä yleisö saa kulkea vaikuttavan taiteellisen ja yhteiskunnallisen matkan, joka avaa uusia näkökulmia HDL:n toimintakulttuureihin sekä Diakonissalaitoksen korttelin eri tasoja, kulttuureja ja sen kiehtovaa historiaa.
Tässä menee raja
AIKA: Keskiviikko 30.8.2017 klo 13.00 & 18.00
Esityksen kesto noin 1 h
PAIKKA: Alppikatu 2, 00530 Helsinki, Helsingin Diakonissalaitoksen kortteli. Ulkoilmaesitys.
LIPUT: 10 €, varaukset sähköpostitse: tassameneeraja@hdl.fi ja puh.nro 050 578 1252. Median edustajat pääsevät tilaisuuteen maksutta esittämällä pressikortin tai ilmoittautumalla etukäteen laura.niemi@hdl.fi.
Ohjaus ja konsepti: Sirpa Riuttala
Näyttämöllä: Diakonissalaitoksen asiakkaat ja työntekijät, Koiton Laulu, HOS Big Band, ylioppilasteatterilaisia, vapaaehtoisia.
Lisätietoja:
Sirpa Riuttala, ohjaaja, 050 578 1252
Anssi Pirttineva, kulttuurin ja liikunnan tuottaja, HDL, anssi.pirttineva@hdl.fi, 050 502 7597
Riku Siivonen, päätoimittaja, HDL, riku.siivonen@hdl.fi, 041 548 8890
Liitteenä esityksen juliste. Esityksen teaser-video: https://www.youtube.com/watch?v=-upHVuSvGQs
Korttelijuhla juhlistaa 150-vuotista taivalta 24.8.2017
Helsingin Diakonissalaitos viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden päätapahtumamme on Helsingin Alppikadulla vietettävä Korttelijuhla 24.8.2017 klo 11-17. Se on kaikille avoin tilaisuus, jossa juhlivat yhdessä yhteistyökumppanimme, vaikuttajat, asiakkaamme, työntekijämme sekä kaupunkilaiset. Juhlassa tarjoamme kävijöille taidetta, toimintaa, puhetta, ruokaa ja yhteisöllisen tavan viettää päivää. Musiikkiesiintyjinä muun muassa Reino Nordin ja Atomirotta.
Lisätietoa korttelijuhlasta:
Intendentti ja juhlavuoden koordinaattori Jaana Af Hällström, jaana.af.hallstrom@hdl.fi 040 485 3545 Laura Niemi, viestintäjohtaja, HDL, laura.niemi@hdl.fi , 050 373 8602
Median edustajat ovat tervetulleita myös korttelijuhlaamme ja sen yhteydessä pidettävään seminaariin Taide ja kulttuuri vahvistavat - kokijasta tekijäksi klo 13.00-14.30 (Diakonissalaitoksen kirkko, Alppikatu 2). Lisätietoja ja ilmoittautumislinkki seminaariin löytyvät täältä https://www.sttinfo.fi/tiedote/kutsu-medialle-1182017-korttelijuhla-248---taiteen-ja-kulttuurin-vahvistava-voima?publisherId=4268&releaseId=62626461
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Tukea siellä missä tarve on – uusi opas tukee etsivää ja jalkautuvaa päihdetyötä16.6.2025 09:59:19 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kehittämä toimintamalli tarjoaa konkreettisia työkaluja ja näkökulmia päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten tukemiseen heidän omassa elinympäristössään. Oppaassa kuvataan matalan kynnyksen työmuoto, joka on tavoittanut yli 5 500 ihmistä ja tuottanut 28 000 kohtaamista vuosina 2019–2024.
Oppeja kadulla tehtävästä päihdetyöstä | Webinaari 16.6. klo 13–14.306.6.2025 14:10:53 EEST | Kutsu
Päihdeongelmat ovat Suomessa viime vuosina lisääntyneet. Katukulttuurissa tapahtuneet muutokset ja päihteiden saatavuuden lisääntyminen ovat tehneet etsivästä ja jalkautuvasta työstä entistäkin tärkeämpää.
Diakonissalaitos käynnistää Suomen ensimmäisen kanssatutkimuksen neurokirjosta2.6.2025 09:39:23 EEST | Tiedote
Miten neurokirjon aikuiset kokevat arjen haasteet, vahvuutensa ja saamansa tuen? Kokemusosaamisesta ammentava tutkimus tuottaa uutta ja ainutlaatuista tietoa neurokirjon aikuisten kokemuksista ja tuen tarpeista.
Tarvitsemme radikaalia sopua! - Vastakkainasettelun ajassa toisen arvostava kohtaaminen on radikaali teko22.5.2025 10:13:48 EEST | Tiedote
Erimielisyys on arkea, mutta kohtaamisen tapa on valinta. Diakonissalaitos vahvistaa työtään yhteiskuntarauhan ja parempien kohtaamisten eteen ja peräänkuuluttaa samaa myös muilta. Minkä arjessa sopua edistävän teon sinä teit viimeksi? Minkä arjessa sopua edistävän teon voisit tehdä tänään?
Vamos Kuopio juhlii 10-vuotista taivaltaan – juhlatilaisuus 23.5.202519.5.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Vamos Kuopio on kymmenen vuoden aikana tukenut tuhansia koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria Pohjois-Savossa. Toiminta on vastannut aina alueen ajankohtaisiin haasteisiin, kuten ilman huoltajaa alaikäisenä Suomeen saapuneiden nuorten tukemiseen vuonna 2015, mielenterveyspalveluiden saatavuusongelmiin, koronapandemian vaikutuksiin sekä yleisesti NEET-nuorten (not in education, employment or training) tarpeisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme