Myllypuron vetovoima kasvussa - alueen kehityksen seurantahanke alkaa korkeakouluyhteistyönä

Väestömäärän suotuisa kehitys näkyy erityisesti lasten määrän elpymisenä ja kehitys jatkuu, sillä esimerkiksi 7-15-vuotiaiden ikäryhmän ennustetaan kasvavan alueella seuraavan kymmenen vuoden aikana yli kolmanneksella. Vaikka alueen väki ikääntyy niin kuin muuallakin Helsingissä, on nuorten työikäisten myllypurolaisten määrässä tapahtunut merkittävä käänne 2000-luvun puolivälin jälkeen. Kehitys näkyy lisäksi muun muassa asuntojen hintojen ja koulutusasteen nousuna alueella.
Asuinrakennustuotanto selittää myönteistä kehitystä
Myllypuro on Helsingissä esimerkki kaupunkiuudistamisen alueesta, jossa on kaupungin toimesta panostettu erityisen paljon sekä rakennetun ympäristön että esimerkiksi palvelujen parantamiseen. Nykyistä myönteistä väestönkehitystä selittää etenkin asuinrakennustuotanto. Täydennysrakentamisen lisäksi alueelle on syntynyt täysin uusia asuinalueita, kuten Hallainvuoren pientaloalue 2000-luvulla ja ensi vuonna valmistuva Puu-Myllypuron kaupunkikylä, joiden asuntokannat houkuttelevat perheitä. Lisäksi tulevaisuudessa Karhunkaatajan alue kasvanee noin 3 600 asukkaalla.
Myllypuron vetovoimaa ovat lisänneet myös palveluiden monipuolistaminen, joista hyvinä esimerkkeinä ovat Liikuntamylly ja uusi ostari. Tulevaisuudessa Myllypuron jo entisestään hyvät liikenneyhteydet myös paranevat, mistä hyvänä esimerkkinä on rakentuva Raide-Jokeri.
Tämän lisäksi Metropolian rakenteilla oleva kampus tuo valmistuessaan alueelle 6 000 opiskelijaa, ja kampuksen sijoittumisella Myllypuroon toivotaan olevan myös myönteistä vaikutusta koko itäisen Helsingin työpaikkakehitykseen ja elinkeinotoimintaan.
Myllypuron kehittymistä ja kaupungin investointien vaikutuksia seurataan pitkällä aikavälillä
Myllypurossa on toteutettu kaupunginosan kehittämistä ja laajamittaista kaupunkiuudistamisen projektia jo 1990-luvulta lähtien. Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitutkimus- ja tilastot -yksikkö käynnistää nyt pitkäaikaisen seurantahankkeen, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa alueen kehittymisestä sekä kaupungin kehittämistavoitteiden tuloksista ja investointien vaikutuksista pitkällä aikajaksolla.
Seurantahankkeen tavoitteena on kerätä tietoa esimerkiksi rakennetun ympäristön muutoksista, asukkaiden kokemuksista, alueen palvelujen ja elinkeinotoiminnan sekä alueen maineen ja arvostuksen kehittymisestä. Vuosina 2017–2027 toteutettavan seurannan yhteistyökumppaneina ovat Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston sekä Aalto-yliopiston yhteinen Kaupunkiakatemia-verkosto ja Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tuore katsaus käynnistää seurantahankkeen koostamalla alueen historiaa sekä kehitystä tilastojen valossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa julkaisusta:
tutkija Elisa Pulkkinen, puh. 040 1597441, e-mail: elisa.pulkkinen(at)hel.fi (25.8.2017 asti)
tutkimuspäällikkö Katja Vilkama, puh. 050 4028766, e-mail: katja.vilkama(at)hel.fi
Viestinnän yhteyshenkilö:
tiedottaja Tero Lahti, puh. 040 3344801, e-mail: tero.j.lahti(at)hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunkitutkimus ja -tilastot -yksikkö on kaupunkitutkimuksen asiantuntija. Tutkimuksen kohteina ovat asuminen, elinolot, alue- ja kuntatalous, kansalaisten osallisuus ja kaupunkikulttuuri. Yksikkö huolehtii myös kaupungin tilastotoiminnan perustietovarannoista ja tilastotietokannoista, tilastojulkaisuista, kirjasto- ja tietopalvelusta sekä Helsinki Region Infosharesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto piti kyselytunnin ja käsitteli valtuutettujen aloitteita10.9.2025 22:13:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuustossa järjestettiin keskiviikkona 10. syyskuuta kyselytunti. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin valtuutettujen aloitteita ja kansalliskielilautakunnan vuosikertomusta.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisesta8.9.2025 17:59:32 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseensa 8. syyskuuta ja hyväksyi työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisen.
Helsingin kaupunginhallitus määritteli myyntiperiaatteita asuinkerrostalotonteille8.9.2025 16:57:52 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 8.9. ja päätti myyntiperiaatteista asuinkerrostalotonteille Sörnäisissä ja Kalasatamassa. Kaupunginhallitus käsitteli myös useita valtuutettujen jättämiä aloitteita.
Avoimet ovet Helsingin päätöksenteon ytimeen – tervetuloa tutustumaan kaupungintaloon5.9.2025 13:06:08 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kaupunkilaiset ovat tervetulleita tutustumaan kaupungintaloon Avoimet ovet päätöksenteon ytimeen -tapahtumassa 13. syyskuuta.
Pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajaksi Oskari Heinonen5.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Oskari Heinonen on aloittanut 25.8.2025 pormestari Daniel Sazonovin erityisavustajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme