Kiira-myrskyn jälkien korjaus jatkuu yhä

Helsingin kaupungin puisto- ja viheraluesuunnitteluyksikössä on arvioitu, että Kiira kaatoi tai vaurioitti Helsingissä enimmillään jopa 10 000 puuta. Ongelmallisia ovat myös puut, jotka jäivät myrskyn myötä sijainniltaan alttiiksi uusille tuhoille.
Huolestuttavista vaurioituneista puista voi edelleen ilmoittaa Helsingin kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalveluun (puh. 09 310 39000, kaupunkiymparisto@hel.fi).
Kiira koetteli Keskuspuistoa
Helsingissä myrsky osui rajuimmin Lauttasaaren, Lehtisaaren, Pasilan, Maunulan, Oulunkylän, Pukinmäen ja Malmin puihin. Keskuspuistossa laajimpia rytöjä syntyi Pasilanmetsän pohjoisosaan, Maunulanmetsään sekä Pirkkolan liikuntapuiston liepeille.
”Yksi kiireellinen kohde oli Pohjois-Pasilassa, jossa myrsky kaatoi ja kallisti järeää kuusikkoa eläinten hautausmaalle, ulkoilureiteille ja sähköjohdoille. Korjuulla oli kiire, koska vilkkaasti käytetyt pääreitit olivat poikki, ja osa puista oli myrskyn jäljiltä erityisen vaarallisia”, kertoo metsäsuunnittelija Markus Holstein.
Puiden vaarallisuutta lisäsi niiden suuri koko ja sijainti tuulille alttiilla kapeilla metsikkövyöhykkeillä. Haastavassa kohteessa metsäkoneen käyttö todettiin turvallisimmaksi ratkaisuksi.
”Tällaisissa kohteissa myrskytuhojen korjuu ei voi rajoittua vain kaatuneiden ja vaurioituneiden puiden poistamiseen, vaan metsikkö ja uusi metsänreuna pyritään saamaan sellaiseen kuntoon, että se kestää tuulia jatkossakin”, Holstein sanoo.
Lahopuuta säästetään suunnitelmallisesti
Kiira-myrskyn jälkien korjauksissa keskityttiin alkuvaiheessa selkeiden vaaranpaikkojen hoitamiseen, konkeloiden laukaisemiseen ja kulkureittien avaamiseen. Viime viikolta alkaen työt ovat edenneet tuhopuiden poiskorjaamiseen ja jälkien siivoamiseen.
Keskuspuiston tuhoalueilla pidettiin maanantaina 28.8.2017 maastokatselmus, johon osallistui kaupungin ja luontojärjestöjen edustajia sekä korjuutöiden toteuttajia. Näin haettiin yhteysymmärrystä katselmuskohteiden tulevista korjuuperiaatteista.
Myrsky ja sen kaatamat puut tarjoavat mahdollisuuden lahopuun lisäämiseksi kaupungin metsissä. Myrskyn tarjoama mahdollisuus käytetään hyväksi ja puuta jätetään metsään suunnitelmallisesti kulkureittien ulkopuolella. Eriasteista, eri puulajeista muodostunutta lahopuuta onkin Helsingin metsissä jo runsaasti enemmän kuin perinteisemmän metsänhoidon piirissä olevilla alueilla, ja edelleen lisääntyvä lahopuu tulee lisäämään Helsingin metsien monimuotoisuutta entisestään.
Lehtipuuta voidaan yleensä säästää lahopuuksi havupuuta enemmän. Kuusivaltaisissa metsissä on suurempi riski myöhemmälle hyönteistuholle, jos kaatuneita puita jätetään metsään paljon.
Puiden korjuun suunnittelua ja lahopuun säilyttämistä ohjaavat Helsingin kaupungin metsävastaava ja kunkin alueen metsäsuunnittelija. Suojelu- ja luontoarvokohteissa työhön osallistuvat myös kaupungin ympäristöasiantuntijat. Ohjenuorina ovat Helsingin kaupungin luonnonhoidon linjaus, luonnonhoidon työohjeet, alueelliset luonnonhoitosuunnitelmat, kaupungin luontotiedot, kaavoitustiedot sekä tiedot viheralueista ja niiden hoitoluokituksista.
Kuvia Kiira-myrskyn aiheuttamista puustotuhoista Helsingissä: http://aineistopankki.hel.fi/l/22Q2TvgTXJg-
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median yhteyshenkilöt:
Markus Holstein, metsäsuunnittelija
Helsingin kaupunki, puisto- ja viheraluesuunnitteluyksikkö
Puh. 09 310 64829
markus.holstein@hel.fi
Antti Rautiainen, metsäpalvelupäällikkö (ts.)
Stara, ympäristönhoito
Puh. 09 310 22004
antti.j.rautiainen@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Helsingin kaupunki ja poliisi valvovat tehostetusti työmaiden liikennejärjestelyjä 6.–8. toukokuuta 20255.5.2025 12:26:35 EEST | Tiedote
Tehostettu valvonta kohdistuu tällä kertaa erityisesti asfaltointitöiden järjestelyihin, joiden tarkastetaan olevan kaupungin määräysten mukaiset. Puutteelliset järjestelyt vaarantavat muiden kadunkäyttäjien turvallisuutta.
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme