Oulun yliopisto

Väitös: Luonteenpiirteet vaikuttavat sijoittajien päätöksentekoon

14.9.2017 00:11:43 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Jaa
Tämä tutkimus auttaa ymmärtämään sijoituskäyttäytymistä selittämällä sijoittajien päätöksentekoa heidän luonteenpiirteillään. Tutkimustuloksilla on uutuusarvoa, sillä luonteenpiirteiden merkitystä ei ole juurikaan tutkittu rahoitustutkimuksessa. Tutkimusaineisto on sekin luonteeltaan tavanomaisesta poikkeava, sillä se koostuu yksityishenkilöiden luonteenpiirteitä ja sosioekonomista asemaa kuvaavista muuttujista sekä heidän osakeomistustaan koskevista virallisista rekisteritiedoista.

Tutkimuksen ensimmäinen essee osoittaa, että luonteenpiirteillä on merkittävä vaikutus yksityishenkilön päätökseen toimia osakemarkkinoilla. Tutkimustulosten mukaan osallistumispäätöstä kyetään ennustamaan paremmin käyttämällä luonteenpiirteiden pääluokkia mittaavien muuttujien sijasta luonteenpiirteiden alaluokkia mittaavia muuttujia. Tämä selittyy sillä, että alaluokkia mittaavilla muuttujilla on eräissä tapauksissa vastakkaismerkkisiä, pääluokkaa mittaavassa muuttujassa toisensa peittäviä, yhteyksiä osallistumispäätökseen. Tämä voidaan havaita muun muassa pääluokkaan ”elämyshakuisuus” kuuluvien ”kokeilunhalun” (+) ja ”tuhlaavaisuuden” (-) kohdalla, samoin kuin pääluokkaan ”palkkioriippuvuus” kuuluvilla ”riippuvuudella” (+) ja ”sentimentaalisuudella” (-). Kaiken kaikkiaan luonteenpiirteitä mittaavien muuttujien vaikutuksen suuruusluokka on korkea vastaten yksittäisen muuttujan kohdalla jopa neljän prosentin marginaalivaikutusta osakemarkkinoille osallistumisen todennäköisyyteen.

Toinen essee tarkastelee luonteenpiirteiden ja riskinkarttamisen asteen välistä yhteyttä. Tutkimuksessa mitataan yksityishenkilön riskinkarttamisen astetta toisaalta hänen osakeomistuksensa rakenteen perusteella ja toisaalta kyselytutkimuksen avulla. Sijoittajien luonteenpiirteiden ja muodostettujen riskinkarttamisen astetta mittaavien muuttujien väliset korrelaatiot muodostavat selkeän rakenteen. Eräät luonteenpiirteet ovat merkitsevässä riippuvuussuhteessa muun muassa sijoittajan osakesalkun volatiliteettiin, salkkuun sisällytettyjen osakesarjojen määrään ja sijoittajan kaupankäyntiaktiivisuuteen. Luonteenpiirteitä kuvaavien muuttujien ja riskinkarttamisastetta kuvaavien muuttujien välisen yhteyden perusteella luonteenpiirteitä tulisi tarkastella ennemminkin erillisinä sijoittajien preferenssejä kuvaavina muuttujina kuin riskinkarttamisasteen taustalla olevina perustekijöinä.

Kolmas essee osoittaa, että luonteenpiirteet ovat yhteydessä siihen, suosiiko sijoittaja arvo- vs. kasvuosakkeita ja/tai alhaisen markkina-arvon vs. korkean markkina-arvon yhtiöiden osakkeita. Tutkimustulokset osoittavat, että ”tuhlaavammat” sijoittajat suosivat korkean markkina-arvon omaavia kasvuosakkeita, kun taas ”impulsiivisemmat” sijoittajat suosivat alhaisen markkina-arvon omaavia kasvuosakkeita. Vastaavasti ”sentimentaalisemmat” sijoittajat suosivat ylipäätään alhaisen markkina-arvon omaavia arvo-osakkeita, kun taas ”sosiaaliset” sijoittajat suosivat alhaista markkina-arvoa suunnaten kiinnostustaan samalla arvo-osakkeisiin.

---

Master of Science (Econ.) Andrew Conlinväittelee Oulun yliopistossa 15.9.2017. Rahoituksen alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Essays on personality traits and investor behavior (Kolme esseetä luonteenpiirteistä ja sijoituskäyttäytymisestä). Vastaväittäjänä toimii professori Markku Kaustia Aalto-yliopistosta ja kustoksena professori Jukka Perttunen. Väitöstilaisuus alkaa Linnanmaalla Arina-salissa (TA105) klo 12.

---

Väittelijä:
Master of Science (Econ.) Andrew Conlin

Tiedekunta ja yksikkö:
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, Rahoitus

Väittelijän yhteystiedot:
andrew.conlin@oulu.fi
+358 294 487 786

Väitöskirja verkossa: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1623-2

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Tekoälyinnovaatiot ja käyttäjälähtöinen suunnittelu vauhdittavat digitaalisen suunterveydenhuollon kehitystä23.4.2026 07:07:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston koordinoima DSS Oral –hanke esitteli verkkoseminaarissaan merkittäviä edistysaskeleita digitaalisten ja tekoälyavusteisten ratkaisujen kehittämisessä suunterveydenhuollon tueksi. Hankekumppaneiden tutkijoiden esityksissä käsiteltiin muun muassa suunterveyden riskinarvioinnin kehitystä, syväoppimiseen perustuvia seulontamenetelmiä älypuhelinkuvien avulla, automaattista hampaiden tunnistusta sekä uusia lähestymistapoja luotettavien ennustemallien rakentamiseen rajallisen aineiston pohjalta.

Tutkijat etsivät uusia keinoja HPV-seulontaan ja varhaiseen syöpäriskin tunnistamiseen22.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote

Papilloomaviruksiin (HPV) liittyvien syöpien ennaltaehkäisy on muutoksessa. HPV-rokotukset ovat jo vähentäneet merkittävästi kohdunkaulan syöpää eniten aiheuttavien virustyyppien esiintyvyyttä ja kohdunkaulan syövän esiasteita nuorissa ikäluokissa, mutta samaan aikaan osa muista papilloomaviruksiin liittyvistä syövistä, kuten suunielusyövät, ovat yleistyneet erityisesti rokottamattomassa aikuisväestössä.

Uusia satamatyökoneita Oulun yliopiston raskaan sarjan automaatiolaboratorioon22.4.2026 06:58:00 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston raskaan sarjan laboratorio OuluZonessa vahvistuu myös satamalogistiikan tutkimus- ja koulutusympäristöksi. Konttien nostotyökone ja ohjaushytitön terminaalitraktori ovat esimerkkejä, joissa kuljettajan korvaavat automaatio ja etäohjaus. Uusien työkonehankintojen ja tutkimuksen avulla Oulussa tehdään suuri siirto satamalogistiikan automatisaatiossa. Kyseessä on osa laajempaa Port Automation -investointihanketta, jonka tavoitteena on kehittää Suomeen ensimmäinen avoin ja kokeellisen tutkimus-, kehitys- ja koulutusympäristö merikonttien käsittelyyn, varastointiin, purkamiseen ja kuormaukseen automaattisesti ohjatuilla työkoneilla.

Oulun yliopisto rakentaa Suomeen johtavaa autonomisten työkoneiden tutkimusympäristöä - häiriönsietotestaus yhtenä kärkenä22.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Autonomiset työkoneet ja järjestelmät ovat tulossa työmaille. Miten ne toimivat, jos paikannus tai tiedonsiirto häiriintyy? Oulun yliopisto on käynnistänyt itsenäisiin työkoneisiin liittyvän hankkeen, jonka tavoitteena on parantaa autonomisten laitteiden häiriönsietokykyä ja toimintavarmuutta vaativissa ja häiriöherkissä olosuhteissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye