Siipikarjan rooli kotimaisissa kampylobakteeritartunnoissa on oletettua pienempi
Campylobacter jejuni on teollistuneiden maiden ihmisten yleisin bakteeriperäisen suolitulehduksen aiheuttaja. Kampylobakteeri tarttuu eläimistä ihmisiin lähinnä ulosteilla saastuneiden elintarvikkeiden tai juomaveden tai ympäristön välityksellä.
Suomessa rekisteröidään vuosittain noin 4 500 kampylobakteerin aiheuttamaa tautitapausta, joista suurin osa esiintyy kesäaikaan. Siipikarjan on tunnistettu toimivan C. jejuni -bakteerin merkittävänä varastona ja tautilähteenä ihmisten kampylobakterioosissa.
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa väittelevä Sara Kovanen tutki C. jejuni -kantoja, joita esiintyy kotimaisissa potilastartunnoissa, siipikarjassa ja uimavesissä. Hän pystyi tunnistamaan ne potilas- ja broilerikannat, jotka olivat sekä perimältään että ajallisesti hyvin lähellä toisiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että broilerit olivat näissä tapauksissa todennäköinen tartuntalähde.
Neljäsosa ihmisten tartunnoista pystyttiin yhdistämään broilereista eristettyihin kantoihin.
– Kuitenkin yli 70 prosentissa ihmisten tartunnoista tartuntalähde jäi tunnistamatta. Tämä viittaa muihin tartuntareitteihin, kuten toisiin kotieläimiin tai ympäristöstä saatuihin tartuntoihin, Sara Kovanen toteaa.
_______________________
FM Sara Kovanen väittelee 22.9.2017 kello 12 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Molecular Epidemiology of Campylobacter jejuni in the Genomic Era". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Walter-sali, EE-talo, Agnes Sjöbergin katu 2.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sara Kovanen
sara.kovanen@helsinki.fi
puh. 040 569 0251
viestinnän asiantuntija Elina Raukko
elina.raukko@helsinki.fi
puh. 050 318 5302
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta on Suomen ainoa eläinlääkärikoulutusta antava yksikkö. Tiedekunta vastaa eläinlääkäreiden peruskoulutuksesta ja tutkimuksesta ja huolehtii alan tieteellisestä ja ammatillisesta jatko- ja täydennyskoulutuksesta. Lisäksi tiedekunta kehittää käytännön eläinlääkintää ja siihen liittyvää palvelutoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Itämerennorppien määrästä uusi tarkempi arvio – metsästys jarruttaa kannankasvua16.7.2025 09:02:24 EEST | Tiedote
Itämerennorppakanta on kasvanut viisinkertaiseksi 1970-luvulta, jolloin pitkään jatkunut liikametsästys ja ympäristömyrkyt uhkasivat lajin tulevaisuutta. Uusi tilastollinen malli tarkentaa nyt norpan kanta-arviota.
Liito-orava on taigametsien tulevaisuuden avainlaji9.7.2025 11:26:52 EEST | Tiedote
Tuore geneettinen tutkimus paljastaa yllättäviä piirteitä liito-oravan evoluutiosta sekä vakavia huolia lajin suojelun kannalta. Kaukoidässä saattaa asustaa oma alalaji.
Noin joka seitsemäs hakija pääsi sisään Helsingin yliopistoon3.7.2025 09:42:00 EEST | Tiedote
Yhteishaussa Helsingin yliopistoon valittiin 4 703 uutta opiskelijaa. Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän sekä hakijoiden kokonaismäärän perusteella.
Kaasuvuoto aloittaa haavan korjauksen kasveissa2.7.2025 18:01:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijat ovat löytäneet mekanismin, jonka avulla kasvit korjaavat suojaavan uloimman kerroksensa, korkkisolukon. Tällä löydöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia maatalouteen ja elintarvikkeiden säilyvyyteen. Etyleenin ja hapen diffuusio haavan läpi käynnistää kasvin luonnollisen paranemisprosessin.
Kaksoisvalohoito vähentää ikenien verenvuotoa ja tulehdusta hammasimplanttien ympärillä1.7.2025 09:59:32 EEST | Tiedote
Kaksoisvalohoito (Lumoral) tarjoaa kotikäyttöön turvallisen ja tehokkaan vaihtoehdon implanttien ympäristön tulehduksen hallintaan ilman antibiootteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme