EETU luovutti kannanottonsa vuoden 2018 talousarvioesitykseen sekä lainsäädäntöön
27.9.2017 13:00:00 EEST | Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry | Tiedote
Pettymyksensä EETU ilmaisi siihen, että talousarvioesityksessä ollaan jättämässä voimaan tehdyt säästöpäätökset perusturvan indekseihin liittyen. Jäädytys leikkaa reaalista ostovoimaa ja alentaa sosiaaliturvan tason pysyvästi alemmalle kehitysuralle myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa suurta ja pysyvää heikennystä maamme eläkkeensaajille, mikäli jäädytystä ei hyvitetä täysimääräisenä tulevien indeksitarkistusten yhteydessä.
Useiden perusturvaetuuksien tasoa on leikattu vuosina 2016 ja 2017. Vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Tässä tilanteessa indeksijäädytysten purkaminen olisikin EETUn mielestä nyt välttämätöntä.
- Esitämme, että perusturvan indeksitarkistusten jäädytyksistä luovutaan ja myös kansaneläkkeeseen annetaan vastaavan suuruinen korotus kuin takuueläkkeeseen. Lisäksi on maahamme laadittava toimenpideohjelma, jolla eläkeläisköyhien lukumäärä käännetään laskuun. Keskeinen osa tätä ohjelmaa on kansaneläkkeisiin tehtävät tasokorotukset. Pelkkä takuueläkkeen korottaminen ei riitä ongelman ratkaisemiseksi, toteaa EETUn puheenjohtaja Simo Paassilta.
Positiivisina asioina talousarviosta nostettiin täyden takuueläkkeen nostaminen 15 eurolla sekä eläkettä saavan hoitotuen perusosan nostaminen noin 8 eurolla kuukaudessa. Lisäksi parlamentaarisessa työryhmässä sovitun mukaisesti yleisradioveron rakennetta ollaan muuttamassa siten, että kaikkein pienituloisimmat vapautuvat verosta. Ehdotettu muutos tarkoittaisi sitä, että eläketulon ja päivärahatulon osalta maksukynnys nousisi nykyisestä noin 10 294 eurosta 14 000 euroon.
Eduskuntaryhmille luovutetussa kannanotossa tuotiin muina asioina esille mm. verotuksen oikeudenmukaisuus eläkkeensaajien ja palkansaajien välillä, ikääntyneiden kansalaistemme oikeus kuntoutukseen sekä palvelu-, matka- ja lääkemaksukattojen yhdistäminen yhdeksi maksukatoksi tulevaisuudessa.
Tämän tiedotteen liitteenä on EETUn kannanotto vuoden 2018 talousarvioesitykseen sekä lainsäädäntöön kokonaisuudessaan.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
EETUn puheenjohtaja Simo Paassilta, puh. 050 522 1201
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ryc/o Eläkeläiset ry, Malmin kauppatie 26
00700 HELSINKI
https://eetury.fi/fi/etusivu/
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n jäsenjärjestöissä on yhteensä noin 300 000 jäsentä. Jäsenjärjestöt ovat Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry, Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry. Kansallinen senioriliitto ry, Kristillinen Eläkeliitto ry ja Svenska pensionärsförbundet rf. Vuoden 2017 puheenjohtajajärjestö on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry
Rokotteet tuovat ikääntyneille terveempiä vuosia ja säästävät yhteiskunnan varoja6.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Rokotukset ovat ikääntyneille sekä terveysteko että säästötoimi yhteiskunnalle. Lääkärikunta, eläkeläisjärjestöt ja eduskunnan rokoteryhmä katsovat, että ikääntyneiden rokotesuojaan on panostettava nykyistä vahvemmin, sillä tutkimusnäytön mukaan rokotukset ehkäisevät vakavia sairastumisia, pidentävät terveitä elinvuosia ja vähentävät terveydenhuollon kustannuksia.
Välfärd skapas genom generationernas samarbete18.9.2026 14:45:03 EEST | Pressmeddelande
Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO betonar att försvagade pensioner eller pensionsindex, eller höjning av beskattningen, skulle påverka ett stort antal äldre och personer som har svårt att få ekonomin att gå ihop. De yngre generationerna behöver också tillit till att pensionssystemet garanterar en anständig pension för alla.
Hyvinvointi syntyy sukupolvien yhteistyöllä18.9.2026 14:45:03 EEST | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU painottaa, että eläkkeiden tai eläkeindeksien heikentäminen tai verotuksen kiristäminen vaikuttaisi kielteisesti suureen joukkoon ikääntyneitä ja toimeentulovaikeuksissa kamppailevia ihmisiä. Myös nuoremmat sukupolvet tarvitsevat luottamuksen siihen, että eläkejärjestelmä takaa kaikille säällisen eläkkeen.
Höjning av klientavgifter måste dras tillbaka27.8.2026 15:24:47 EEST | Pressmeddelande
Pensionärsförbundens intresseorganisation PIO rf:s ställningstagande till budgetförhandlingarna
Asiakasmaksujen korotukset peruttava27.8.2026 13:47:34 EEST | Tiedote
Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n kannanotto budjettiriiheen:
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme