Kvanttitietokoneen rakentaminen alkaa Aalto-yliopistossa – työryhmä sai lähes miljoonan euron rahoituksen
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö ovat myöntäneet Aalto-yliopiston dosentin Mikko Möttösen vetämälle työryhmälle yhteensä 950 000 euron rahoituksen. Työryhmä haki rahoitusta säätiöiden yhteisen Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelman kautta, jossa säätiöt etsivät uusia, rohkeita tutkimusavauksia.
Möttösen työryhmä aloittaa skaalautuvan kvanttitietokoneen kehittämisen Suomessa. Tarkoitus on rakentaa ensin kvanttiprosessori, jota voi tulevaisuudessa skaalata eli kasvattaa suuremmaksi prosessoriksi. Käytännön ongelmia nopeasti ratkovaa kvanttitietokonetta ei ole rakentanut vielä kukaan, joten työn aloittaminen on äärimmäisen tärkeää.
“Kvanttitietokoneesta on olemassa erilaisia prototyyppejä, mutta työ on maailmalla edelleen kehitysasteella. Kvanttitietokone tekee mahdottomasta mahdollista. Kvanttitietokone voi nimittäin ketterästi ratkaista äärimmäisen vaikeita ongelmia, joiden ratkaisu veisi tavallisilta koneilta yli miljardi vuotta”, Mikko Möttönen sanoo.
Rahoituksen antaneet säätiöt ovat vakuuttuneita Möttösen ryhmän työn tärkeydestä.
“Kvanttitietokoneella voidaan ratkaista laajoja kysymyksiä lääketieteestä ilmastonmuutokseen. Tavoite luoda ensimmäinen suomalainen kvanttitietokone on hyvin kunnianhimoinen ja onnistuessaan kansainvälinen läpimurto”, sanoo Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön toimitusjohtaja Laura Juvonen.
Kvanttitietokoneesta apua lääkkeiden valmistukseen
Kvanttitietokone käyttäisi laskennassa hyväkseen kvanttimekaniikkaa. Koneella pystyisi muun muassa mallintamaan aivan uudella tavalla kemiallisia yhdisteitä ja reaktioita, kuten lääkeaineita ja lannoitteita.
“Jos kemiallisia reaktiota osattaisiin simuloida tarkasti tietokoneella, jokaista vaihtoehtoa ei tarvitsisi aina käydä läpi laboratoriossa”, Möttönen sanoo.
Möttösen ryhmän työtä tukee viime vuosikymmenen ajan tehty suprajohtavien sähköpiirien kehitystyö. Suprajohtavuus on ilmiö, jossa sähköinen vastus häviää tietyn lämpötilan alapuolella täysin. Suprajohtavat piirit mahdollistavat erittäin tarkkojen kvanttibittien eli kubittien massavalmistuksen. Niiden avulla koneen skaalautuva arkkitehtuuri on mahdollista toteuttaa.
“Suomessakin on rakennettu suprajohtavia kvanttibittejä jo vuosia. Osaamista on paljon, mutta kvanttitietokonetta ei ole ryhdytty tekemään, koska siihen ei ole riittänyt resursseja. Tällä rahoituksella voimme aloittaa kvanttiprosessorin systemaattisen rakennuksen”, Möttönen kertoo.
Huippuyksikkö aloittaa työn
Aalto-yliopistosta löytyy vahva kvanttiteknologian tutkimusosaaminen, mikä tekee yliopistosta erinomaisen paikan kvanttitietokoneen kehittämiselle. Yliopistossa aloittaa vuoden vaihteessa Suomen Akatemian rahoittama kvanttiteknologian huippuyksikkö, jonka ryhmänjohtajat ovat mukana myös kvanttitietokoneen kehitystyössä.
“Huippuyksikkö tukee Möttösen vetämää projektia ja päinvastoin. Haluamme ehdottomasti profiloitua kvanttiteknologian huippuosaajina”, sanoo akatemiaprofessori Jukka Pekola, joka johtaa kvanttiteknologian huippuyksikköä.
Työryhmässä on Aalto-yliopiston lisäksi mukana tutkijoita Turun yliopistosta ja VTT:stä. Lähes miljoonan euron rahoituksella ryhmä pystyy avaamaan kvanttitietokoneen kehitystyön, muttei saattamaan sitä loppuun. Ryhmän työtä tukee myös EU:n vuonna 2018 alkava miljardin euron lippulaivahanke, jossa vauhditetaan kvanttiteknologian kehitystä yhdessä jäsenvaltioiden ja yritysten kanssa.
“Säätiöiden panostuksen ansiosta pystymme olemaan myös EU:n lippulaivassa vahvemmin mukana. Voimme tuoda esiin omia vahvuuksiamme ja tuoda esille osaamistamme maailmalla”, Möttönen sanoo.
Mikko Möttösen työryhmään kuuluvat Aalto-yliopistosta professori Tapio Ala-Nissilä, professori Christian Flindt, professori Pertti Hakonen, dosentti Mikko Möttönen, dosentti Sorin Paraoanu, akatemiaprofessori Jukka Pekola ja professori Zhipei Sun. Lisäksi ryhmään kuuluvat Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä dosentti Juha Hassel ja tohtori Mika Prunnila sekä Turun yliopistosta professori Sabrina Maniscalco.
Video: How to Cool Down a Quantum Bit - the Quantum-Circuit Refrigerator
Katso video, jolla kvanttifyysikot selittävät kvanttibittien jäähdyttämisen periaatteen kahdessa minuutissa pulkan ja avannon avulla. Video: Aalto-yliopisto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Möttönen
Dosentti, Aalto-yliopisto
puh. 050 594 0950
mikko.mottonen@aalto.fi
Laura Juvonen
Toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
puh. 040 589 6263
laura.juvonen@teknologiateollisuus.fi
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen16.5.2025 13:50:00 EEST | Tiedote
Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt median vapaasti ladattavissa tästä kansiosta. Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla. ”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-
Ennallistamisasetus ei yksin pysäytä luontokatoa kaupungeissa – laatu ratkaisee, ei pelkkä vihreän määrä15.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Helsingistä laaditut erilaiset skenaariot kaupungin kasvun ja kaupunkivihreän yhteensovittamisesta osoittivat, että viherryttämisellä on melko pieni vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi viherryttäminen edellyttäisi kaupunkirakenteen huomattavaa tiivistämistä.
EU Nature Restoration Law alone won’t halt urban biodiversity loss, says study15.5.2025 13:30:00 EEST | Press release
Urban greening alone has limited impact on biodiversity, and meeting EU restoration targets may require significantly densifying city structures, shows a new study.
Aalto-yliopiston muodin ja tekstiiliosaamisen kärkitapahtuma Näytös/Näyttely25 nyt laajempana kuin koskaan14.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Toukokuun lopussa kansainvälisen muoti- ja tekstiilimaailman katseet kohdistuvat Aalto-yliopistoon ja sen kärkitapahtumaan Näytös/Näyttely25. Mukana on koko Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen osaaminen, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (Fashion, Clothing and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä. Tapahtuma on kaksiosainen. Näytös25-muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa aalto.fashion tai Instagram-tilillä @aalto_fashion torstaina 22.5.2025 alkaen klo 20.30. Tekstiilin, vaatteen ja muodin konsepteja näyttelyn muodossa esittelevä Näyttely25 on yleisölle avoinna 16.–31.5.2025 Otaniemen kampuksen Väre-rakennuksessa. Suomalaiselle muoti- ja tekstiiliosaamiselle on paljon kysyntää Muoti peilaa ympäröivän yhteiskunnan tilaa ja on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä kestävyyskriisin keskellä kamppaileva maailma tarvitsee erityisen paljon luovien alojen tarjoamaa pos
Filosofi Frank Martela tutki Minecraftia ja tappajadroonia – havaitsi, että tekoälyllä on vapaa tahto13.5.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksessa tarkasteltiin Minecraft-pelin Voyager-agenttia ja kuvitteellista tappajadroonia. Martelan mukaan ne täyttävät kolme vapaan tahdon ehtoa – ja siksi tekoälylle tarvitaankin moraalista kompassia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme