Suomen Yrittäjät

Kohta yrittäjäkin voi sairastaa

Jaa
Erityisesti yksinyrittäjien tilanne paranee, jos hallituksen esitys yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhenemisestä menee läpi.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta niin, että yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu lyhenee neljästä päivästä yhteen päivään. Suomen Yrittäjät ajoi muutosta pitkään ja teki asiasta aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle vuoden 2015 lopussa.

Lähes 70 prosenttia sairaslomaa pitäneistä Suomen Yrittäjien jäsenestä ei ole hakenut sairauden ajalta sairauspäivärahaa. Suurimpana syynä tähän oli sairausloman alle neljän päivän kesto, eli oikeutta etuuteen ei ehtinyt syntyä. Asia käy ilmi Suomen Yrittäjien syksyllä 2016 jäsenistölleen tekemästä kyselystä.

- Omavastuun lyhentäminen on siis tärkeä muutos ja auttaa erityisesti yksinyrittäjiä. Muutoksen jälkeen yhä useampi yrittäjä voi jäädä sairastamaan ja saada siltä ajalta päivärahaa, työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Työntekijällä on omavastuuajalla työsopimuslain mukaan oikeus täyteen palkkaan.

Yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on tarkoitus rahoittaa nostamalla yrittäjien sairasvakuutusmaksua. Korotus näkyisi keskimääräisellä 23000 euron YEL-työtulolla vuonna 2018 yrittäjän kukkarossa reilun kolmen euron lisämenona kuukaudessa. Päivärahaa sairauden ajalta samalla työtulolla saa noin 54 euroa päivässä.

Lakiesitys siirtyy seuraavaksi eduskunnan käsiteltäväksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Tänään voimaan tuleva suojelutyölaki jäi puolitiehen16.6.2025 06:03:00 EEST | Tiedote

Lainsäädäntömuutokset, jotka turvaavat suojelutyön työtaistelutilanteissa, tulevat voimaan 16.6.2025. Suojelutyö on työtaistelun aikana tehtävää välttämätöntä työtä, joka turvaa ihmisten hengen ja terveyden. Suojelutyöstä ei ole aikaisemmin säädetty laissa. – Suojelutyöstä säätäminen on tärkeää, sillä työtaisteluilla ei saa vaarantaa ihmisten henkeä, terveyttä tai omaisuutta, Suomen Yrittäjien johtava asiantuntija Albert Mäkelä sanoo.

Yrittäjägallup: Yli puolet pk-yrityksistä hakee kasvua14.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Yli puolet pk-yrityksistä tavoittelee kasvua. Kasvuhakuisimpia ovat yli kymmenen henkilöä työllistävät yritykset, teollisuusyritykset ja alle 39-vuotiaiden yrittäjien yritykset. Alueellisesti eniten kasvuhakuisuutta on pääkaupunkiseudulla. "On positiivista, että niin moni pk-yritys tavoittelee kasvua. Samalla on tärkeää tunnistaa ja ottaa vakavasti yritysten raportoimat esteet, kuten verotus, rahoitusvaikeudet ja neuvonnan saatavuus”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjägallup: Sivukulujen alentaminen olisi tärkein työvoimapulaa helpottava tekijä11.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote

Puolet yrityksistä ei aio palkata työntekijää seuraavan kolmen vuoden sisällä. Eniten heitä on yksinyrittäjissä. Palkan sivukulujen alentaminen ja henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen olisivat palkkausaikeissa olevien mielestä tärkeimmät yrityksen mahdollista työvoimapulaa helpottavat sääntelymuutokset. Yrittäjägallupin mukaan 56 prosenttia yrityksistä, jotka suunnittelevat rekrytointia lähivuosina, pitävät palkan sivukulujen alentamista keskeisimpänä tekijänä. 52 prosenttia painottaa henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista.

Yrittäjät: Taksilakia muutettava yrittäjyys edellä, kyytejä oltava tarjolla kautta maan6.6.2025 14:24:52 EEST | Tiedote

Taksilain tulee mahdollistaa yrittäjille erilaiset liiketoimintamallit. Liian tiukat vaatimukset hankaloittavat markkinoille pääsyä ja lisäävät byrokratiaa. Yrittäjät on myös huolissaan siitä, riittääkö takseja kysyntäpiikeissä tai maaseudulla. Suomen Yrittäjät jätti tänään lausunnon liikenne- ja viestintäministeriön luonnokseen taksilain uudistamisesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye