Tallinnan Solo Sokos Hotel Estoria palkittiin Viron parhaana luksushotellina
Viron maakohtaisessa sarjassa Solo Sokos Hotel Estoria sai ainoana hotellina parhaan, eli World Luxury Hotel -tittelin. Ehdokkaiksi pääsivät mukaan vain hotellit, jotka ovat pystyvät osoittamaan erinomaisuutensa niin huipputason asiakaspalvelussa, kuin hotellin erityislaatuisissa puitteissa. Kisaan osallistui Virosta kaikkiaan viisi hotellia.
"Tuntuu todella hienolta saada kansainvälisesti arvostettu tunnustus siitä työstä, jota Estoria on kolmen vuoden aikana tehnyt. Hotellimme identiteetti ammentaa Tallinnan ja Viron historiasta, yhdistäen kiehtovat tarinat nykypäivän korkean tason palvelukulttuuriin ja modernin yksilölliseen sisustukseen. Tarjoamme vieraillemme toimivan ja helposti lähestyttävän kokonaisuuden kodikkuutta ja henkilökohtaista ylellisyyttä", sanoo Sokos Hotels Tallinnan toimitusjohtaja ja Solo Sokos Hotel Estorian hotellinjohtaja Klaus Ek.
Alkuperäisen, tänä vuonna 45. juhlavuottaan viettävän Viru-hotellin viereen vuonna 2014 avattu 93 huoneen business-luokan Solo Sokos Hotel Estoria kertoo yksilöllisten huoneidensa kautta lähes sadan virolaisen järjestön, yrityksen tai merkkihenkilön mielenkiintoiset tarinat. Tällaisia ovat esimerkiksi kertomus maailman pisimmästä, 11 tuntia ja 40 minuuttia kestäneestä painiottelusta (vastakkain virolainen Martin Klein ja suomalainen Alfred Asikainen Tukholman olympialaisissa vuonna 1912) sekä maailman runsaslajisimman lehdesniityn ja vedenalaisen shakkiottelun esittelyt. Uusimpana lisäyksenä hotellissa esiteltäviin tarinoihin on Rion kesäkisoissa olympiahistoriaa tehneelle virolaiselle Luikin juoksijakolmosille omistettu huone. Estoriassa on myös viihtyisät lounget kolmessa kerroksessa ja ravitsemusterapeuttien kanssa koostettu, Tallinnan parhaaksi äänestetty hotelliaamiainen.
"Vierekkäin sijaitsevien Viru ja Estoria -hotelliemme rakastettavuudesta kertoo se, että palveluistamme käy vuosittain nauttimassa yli puoli miljoonaa vierasta. Yöpyjiä on näistä vajaa puolet, joista yli puolet tulee Suomesta. Toinen puoli asiakkaistamme koostuu paikallisista ja kansainvälisistä konsertti-, ravintola-, kabaree- ja kokousvieraista”, taustoittaa Ek ja lisää, että Solo Sokos Hotel Estoria on jokaisena toimintavuonnaan valittu myös TripAdvisorissa Viron viiden parhaan hotellin joukkoon. Tämän lisäksi suomalaisen Mondo-matkailulehden lukijat valitsivat juuri sekä Viru- että Estoria-hotellit kymmenen suosikkihotellinsa joukkoon koko maailmassa.
Vuodesta 2006 lähtien järjestetty World Hotel Luxury Awards on maailmanlaajuisesti arvostetuimpia hotellialan tunnustuksia. Voittajat valitaan vuosittain yli 1 000 hotellin ja lomakohteen joukosta. Kilpailuun valittavien hotellien ja lomakohteiden odotetaan täyttävän kriteerit erinomaisista puitteista ja palvelun huippuosaamisesta.
World Luxury Hotel Awards -tunnustukset perustuvat hotellivieraiden antamiin ääniin, ja ne myöntää samanniminen maailmanlaajuinen järjestö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Klaus Ek, toimitusjohtaja, Sokos Hotels Tallinna, klaus.ek@sok.fi, puh +372 56 809 377
Mediatiedustelut ja Tallinnan Sokos-hotellien testauspyynnöt: Samuel Sorainen, Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
AS Sokotel on SOK konsernin tytäryhtiö, joka on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Se vastaa Virossa Original Sokos Hotel Virun, Solo Sokos Hotel Estorian, Ravintola Amarillon, tapahtumaravintola Merineitsin ja Cafe Amigo -yökerhon liiketoiminnasta. S-ryhmään kuuluva Sokos Hotels on Suomen laajin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Pietarissa sekä Tallinnassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Helsinki Limo toi Mercedes-Maybachin tilausajoon8.9.2025 10:13:59 EEST | Tiedote
Premium-tason tilausajoihin erikoistunut Helsinki Limo vahvisti kalustoaan poikkeuksellisella tulokkaalla: Mercedes-Maybach S 580 on Suomen ensimmäinen ja ainoa tilausajossa toimiva uusi Maybach. Uuden auton myötä Helsinki Limo esittelee First Class -tason kutsuliikennepalvelun.
Kutsu medialle: uusi Wine & Tapas Helsinki keskustan sydämeen4.9.2025 12:28:07 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Helsingin ydinkeskustan uutuusravintolaan, Wine & Tapas Helsinkiin, ja sen illalliskonseptiin. Ravintola tarjoaa mutkattoman, kohtuuhintaisen ja laadukkaan tavan nauttia tapaksista ja viinistä Narinkkatorin laidalla. Mediatilaisuus tiistaina 16. syyskuuta kello 15.00-16.30, Narinkkatori, Annanaukio 1.
Maista Baskimaan maut – pintxot valtaavat NH Collection Helsinki Grand Hansan28.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Espanjan pohjoisosassa sijaitsevan Baskimaan vivahteikas ja kiinnostava ruokakulttuuri on kuuluisa etenkin pintxoistaan. Pintxot, hammastikun nokkaan pistetyt pienet suupalat sekoitetaan toisinaan tapaksiin, mutta on sekä kulttuurillisesti että käytännössä eri asioita. Jos pintxot ja muut baskimaan herkut eivät ole vielä tuttuja, niitä pääsee nyt maistamaan NH Collection Helsinki Grand Hansa hotellin Hansa Café -ravintolassa Baskimaan ruokaviikoilla, jonka järjestää yhteistyössä hotellin kanssa Espanjan ja Bilbaon matkailutoimistot.
Viron kesä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä ja tapahtumia jokaiseen makuun2.7.2025 10:38:30 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituimman matkakohteen Viron alkanut kesä on täynnä elämyksiä: taidetta, suloisia maatilan eläimiä, keskiajan tunnelmaa, merenkulun juhlia, urheilua, herkullisia ruokafestivaaleja sekä musiikkia laidasta laitaan – kansantanssista hevimetalliin ja elektroniseen musiikkiin.
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme