Haikaran viimeiset vierailut Kätilöopiston sairaalassa käsillä
16.10.2017 08:49:12 EEST | HUS | Tiedote
Kätilöopiston sairaalan historia juontaa juurensa yliopiston kätilöopetuksesta, joka alkoi vuonna 1816. Helsingin Kumpulassa Kätilöopiston sairaala on toiminut vuodesta 1960 lähtien. Se oli valtion omistuksessa vuoteen 1986 saakka, jolloin peruskorjausta vaatinut sairaala siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen nimellisellä yhden markan hinnalla. Vuonna 2000 Kätilöopiston sairaalan toiminnasta tuli osa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä ja Hyksiä.
Perhekeskeinen ja vauvamyönteinen Kätilöopiston sairaala
Kätilöopiston sairaalassa alettiin 1970-luvulta lähtien muuttaa toimintatapoja kohti perhekeskeistä synnytystä. Yhtäjaksoisesti isät ovat päässeet mukaan synnytyksiin vuodesta 1976 lähtien. Suomen ensimmäinen perheosasto perustettiin vuonna 1996 ja Haikaranpesä avattiin kahta vuotta myöhemmin.
Kätilöopiston sairaalassa on tehty pitkäjänteistä työtä imetysohjauksen kehittämiseksi Maailman terveysjärjestön ja Unicefin Vauvamyönteisyysohjelman mukaisesti. Tavoitteena on ollut imetyksen käynnistymisen turvaaminen. Vauvamyönteisyys eli Baby friendly -sertifikaatin Kätilöopiston sairaala sai ensimmäisen kerran vuonna 2010 ensimmäisenä suurena synnytyssairaalana Suomessa. Kätilöopiston sairaala oli ensimmäinen suomalainen sairaala, jonka Vauvamyönteisyys-sertifikaatti uusittiinvuonna 2015.
Perhesuunnittelun edelläkävijä
Kätilöopiston sairaalassa on pitkä perhesuunnittelun kehittämiseen liittyvä tutkimusperinne. Hormonikierukan kehitystyö alkoi jo 1970-luvulla. Se tuli ensimmäisenä markkinoille Suomessa vuonna 1990. Sittemmin hormonikierukasta on tullut suomalaisen lääketeollisuuden tärkein myyntituote, jota myydään yli 120 maassa ja jolla on maailmalla miljoonia käyttäjiä.
Kätilöopiston sairaala on osallistunut aktiivisesti myös lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen kehittämiseen. Tämä tutkimus on muuttanut keskeytyspotilaiden hoidon täysin: nykyisin 95% potilaista valitsee lääkkeellisen hoidon kaavinnan sijaan. Lääkkeelliset keskeytykset tehdään osinkotona.
____
Kätilöopiston sairaalaan voi hakeutua synnyttämään 18.10.2017 klo 14.00 saakka. Tämän jälkeen synnytystoimintaa on pääkaupunkiseudulla Naistenklinikalla ja Jorvin sairaalassa. Lisäksi HUS:ssa voi synnyttää Hyvinkään ja Lohjan sairaaloissa.
HUS luopuu Kätilöopiston sairaalan tiloista kokonaisuudessaan sisäilmaongelmien vuoksi, mutta synnytystoiminnan loppuminen ei vielä tyhjennä Kätilöopiston sairaalaa kokonaan. Sairaalassa toimii edelleen naistentautien poliklinikka, lastenosastoja ja kuvantamisyksikkö. Eri yksiköiden muuttoaikatauluista tiedotetaan kootusti internetsivulla www.hus.fi/katiloopistonmuutto.
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS delårsrapport för januari–mars 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens delårsrapport för januari–mars 2026: antalet patienter som väntat länge på vård har minskat i mycket betydande grad.
HUSin osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 202621.5.2026 13:15:57 EEST | Tiedote
HUS-yhtymän osavuosikatsaus tammi–maaliskuu 2026: pitkään hoitoa odottaneiden määrä vähentynyt erittäin merkittävästi.
HUS förbättrade sitt rykte mest i undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn21.5.2026 11:23:14 EEST | Pressmeddelande
Enligt undersökningen Luottamus&Maine 2026 inom social- och hälsovårdssektorn var HUS den organisation som förbättrade sitt rykte mest av alla granskade organisationer. HUS rykte stärktes speciellt inom delområdena arbetsplats, ekonomi, ledning och förvaltning.
HUS paransi mainettaan eniten sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksessa21.5.2026 11:23:14 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysalan Luottamus&Maine 2026 -tutkimuksen mukaan HUS paransi mainettaan tutkituista organisaatioista eniten. HUSin maine vahvistui erityisesti työpaikka, talous, johtaminen ja hallinto -osa-alueilla.
Identifiering av våld inom hälso- och sjukvården utvecklas – HUS och Brottsofferjouren stärker arbetet med att ta upp våld till samtal20.5.2026 10:25:46 EEST | Pressmeddelande
Inom hälso- och sjukvården möter man dagligen konsekvenserna av våld, men själva upplevelsen av våld tas inte alltid upp till samtal. HUS och Brottsofferjouren utvecklar arbetet med att identifiera våld och att tala om det.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
