Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Helsingin lukiolaiset mukana luomassa uutta oppimistyökalua

19.10.2017 16:04:07 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Jaa
Helsingin kaupungin lukiot ovat mukana oman oppimisprosessin tunnistamiseen ja tukemiseen liittyvän työkalun kehitystyössä. Kyse on Oman oppimisen suunnitelmasta (OOS), jonka tavoitteena on edistää lukioiden pedagogista toimintakulttuuria opiskelijalähtöisemmäksi. Lukiolaisia kannustetaan pohtimaan omia tapoja oppia ja sitä miten ja milloin oppimista tapahtuu.
OOS-työpajan tunnelmia.
OOS-työpajan tunnelmia.

Syksyllä 2017 toteutettavien haastatteluiden ja työpajojen avulla selvitetään, miten helsinkiläisissä lukioissa tuetaan opiskelijan oppimistaitojen kehittymistä. Lukiolaisten ja opettajien haastatteluiden perusteella muodostuvan kokonaiskuvan pohjalta työstetään tarve ja määritykset oppimisprosessityökalulle. Oppimisen yksilöllistämisen hyviä käytänteitä kerätään ja kokeillaan helsinkiläisissä lukioissa ja parhaat kokemukset monistetaan oman oppimisen suunnitelmaoppaaksi. Kehitystyössä ovat tiiviisti mukana rehtorit, opinto-ohjaajat, opettajat ja opiskelijat.

Palvelumuotoilua lukioissa

Työpajoihin on tähän mennessä osallistunut abiturientteja Mäkelänrinteen, Ressun ja Etu-Töölön lukioista sekä Sibelius-lukiosta, Luonnontiedelukiosta ja Vuosaaren lukiosta. Kolmas ja viimeinen työpaja pidetään tiistaina 24.10. Alppilan lukiossa, jossa mukana ovat Helsingin kuvataidelukio, Helsingin kielilukio ja Kallion lukio. Pajoissa lukiolaiset ja opetushenkilökunta ideoivat, kokeilevat ja jatkokehittävät palvelumuotoilun keinoin luotuja oppimistyökalukonsepteja. Seuraavassa vaiheessa keväällä 2018 konsepteista siirrytään kokeiluihin ja parhaaksi koettuja työkaluja testataan mukaan ilmoittautuneissa lukioissa.

OOS on osa Opetushallituksen rahoittamaa innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen yleissivistävässä koulutuksessa tähtäävää projektia. OPH:n lukiokoulutuksen tämän vuoden hankkeissa tavoitteena on edistää opiskelijoiden aktiivista osallisuutta, innovatiivisuutta ja luovuutta sekä kestävää hyvinvointia.

Lisätietoja:

Helsingin kaupunki, Kasvatus ja koulutus

Projektipäällikkö Karri Mehtälä, karri.mehtala /a\ hel.fi, puh. 09 310 88045

OOS-hankkeen verkkosivut: https://oos.edu.hel.fi/

Yhteyshenkilöt

Mediaa palvelee:
tiedottaja Mervi Kopomaa-Weymarn
mervi.kopomaa-weymarn@hel.fi, puh. 09 310 43360

Kuvat

OOS-työpajan tunnelmia.
OOS-työpajan tunnelmia.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:47:52 EEST | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston tiistaina 31. maaliskuuta pidetyn kokouksen päätöstiedote löytyy toimialan verkkosivuilta samoin kuin esityslista. Päätöstiedote Esityslista Perusopetusjohtajan ehdotuksesta päätökset tuntijaon yhtenäistämisestä peruttiin ja niiden valmistelua jatketaan. Päätösehdotuksia käsitellään seuraavan kerran syyslukukauden 2026 loppupuolella. Päätös opetussuunnitelman muutoksesta koskien äidinkielen ja kirjallisuuden lisätunneista peruskoulujen vuosiluokille 3, 5 ja 6 hyväksyttiin jaostossa.

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 31.3.202627.3.2026 10:43:09 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto kokoontuu tiistaina 31. maaliskuuta klo 16.30. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa seuraavat asiat: päätösehdotus Helsingin kaupungin peruskoulujen yhtenäisestä tuntijaosta vuosiluokille 3–6 päätösehdotus Helsingin kaupungin peruskoulujen yhtenäisestä tuntijaosta vuosiluokille 7–9 päätösehdotus opetussuunnitelman muutoksesta, äidinkielen ja kirjallisuuden lisätunnit peruskoulujen vuosiluokille 3, 5 ja 6 päätösehdotus Myllypuron peruskoulun, Itäkeskuksen peruskoulun, Hertsikan ala-asteen koulun ja Herttoniemen yhteiskoulun oppilaaksiottoalueen muuttamisesta 1.8.2027 alkaen Jaoston kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 24.3.202620.3.2026 09:33:56 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2025 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä. Lisäksi esityslistalla on seuraavat tilahankkeet: päätös Puistolaan osoitteeseen Suuntimotie 28 sijoittuvien Puistolanraitin yhtenäisen peruskoulun ja päiväkotien Klaara ja Vihtori laajennuksen tarveselvityksestä päätös Oulunkylään osoitteeseen Teinintie 13 sijoittuvan päiväkoti Norpan perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksestä lausunto Laajasalon, Roihuvuoren ja Kulosaaren koulujen osoitteessa Abraham Wetterin tie 4 sijaitsevien väistötilojen hankesuunnitelmasta lausunto Herttoniemessä, osoitteessa Satumaanpolku 2 sijaitsevan Porolahden peruskoulun toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkko

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye