Akateemisten yrittäjien edustaja Suomen Yrittäjien hallitukseen

Valinta tehtiin tänänn Suomen Yrittäjien liittokokouksessa Joensuussa.
Mika Uusi-Pietilä on koulutukseltaan diplomi-insinööri. Hän on Tampereella toimivan asiantuntijayritys Minutor Oy:n osaomistaja-toimitusjohtaja.
Uusi-Pietilän tavoitteena Suomen Yrittäjien hallituksessa on tuoda päätöksentekoon ja valmistelutyöhön korkeasti koulutettujen yrittäjien näkökulmaa sekä tietoa osaamisintensiivisten yritysten erityispiirteistä ja -tarpeista.
– Työelämä on rajussa murroksessa, yrittäjyyden ja palkansaajan raja-aidat hämärtyvät. Kansalaisten toimeentulo koostuu tulevaisuudessa moninaisista puroista. Tämä edellyttää myös etujärjestöiltä uutta näkökulmaa, kun ne palvelevat jäsenkuntaansa ja vaikuttavat kansalliseen lainsäädäntöön, Uusi-Pietilä sanoo.
Yrittäjän ja palkansaajan määrittelyjen valuviat korjattava nopeasti
– Esimerkiksi yrittäjän ja palkansaajan määrittelysuomalaisessa lainsäädännössä ei ole lainkaan selkeä; toisen lain mukaan voit olla palkansaaja ja toisen mukaan toisaalta yrittäjä. Jo työmarkkinoiden toimivuuden ja työllisyyden kehittymisen takia tuo valuvika on syytä saada nopeasti ojennukseen, Uusi-Pietilä linjaa.
Yksi kasvava yrittäjyyden ilmenemä on Uusi-Pietilän mukaan niin sanottu kaveri- tai tiimiyrittäjyys: eri osaamisalueita edustavat osaajat muodostavat yrityksen, jossa kukaan ei välttämättä ole varsinaisesti yrittäjäpositiossa, mutta kiistatta jokainen toimii yrittäjämäisesti ja yrittäjäasenteella.
– Tällaiset yritykset odottavat aivan tyystin erilaisia palveluita ja edunvalvonnallisia painotuksia kuin yksinyrittäjät tai perinteiset pk-yritykset, Uusi-Pietilä sanoo.
AKY kasvaa nopeasti
Neljä korkeasti koulutettujen järjestöä perusti AKYn vuoden 2015 lopulla, ja sille haettiin heti Suomen Yrittäjien jäsenyyttä. Perustajajärjestöt olivat Tekniikan akateemiset TEK, Suomen Ekonomit, Suomen Lakimiesliitto ja Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut.
Nyt AKYyn kuulu noin 8600 yrittäjää 14 järjestön kautta ja se on Suomen Yrittäjien suurin toimialajärjestö.
Perustajien lisäksi AKYssa ovat mukana Suomen Farmasialiitto, DIFF – Ingenjörerna i Finland, Suomen Puheterapeuttiliitto, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA, Tradenomiliitto TRAL, Suomen Psykologiliitto, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, Suomen Eläinlääkäriliitto, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ja Agronomiliitto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Mika Uusi-Pietilä, 0400 505 386
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Kipinä-voittajat tutkivat hormonisaasteen vaikutusta kasveihin, tähtien elinkaarta ja bakteerien tappamista sähkökärpäslätkällä28.4.2025 11:02:20 EEST | Tiedote
TEKin järjestämän nuorten tiedekilpailu Kipinän voittivat Sofia Koivumäki, Zofia Järvinen sekä Hermanni Sallinen ja Niilo Sipilä. He edustavat Suomea syksyllä EU:n tiedekilpailussa.
TEK: Jäsenmaksun verovähennyksen poisto on hallitukselta virheliike24.4.2025 13:02:20 EEST | Tiedote
Myös yhteisöveron lasku on hutilyönti, joka ei tuo kaivattua hyötyä. Hallituksen puoliväliriihessä tekemä ratkaisu alentaa palkkojen verotusta sen sijaan saa TEKiltä kiitosta.
Kutsu: Tapaa tieteestä innostuneita nuoria14.4.2025 11:33:06 EEST | Kutsu
Tervetuloa haastattelemaan Kipinä-tiedekilpailun finalisteja Espoon Otaniemeen 16.4. klo 10–13.
Nya teknologipriser går till membranteknik som samlar råvaror, en reaktorfysikkod som har erövrat världen och ett toppteam från Uleåborg10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
ITU-prisfamiljen består av tre priser som delas ut för första gången i år. Prisjuryerna, som leds av Elina Hiltunen, Outi Krause och Katja Toropainen, premierade NPHarvests membranteknik, VTT:s reaktorfysikkod Serpent och forskningsenheten för produktionsekonomi vid Uleåborgs universitet.
Membrane technology for recovering nutrients, reactor physics code that has conquered the world and top team from Oulu win new technology awards10.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
The three awards of the ITU award family are presented for the first time this year. Three juries, chaired by Elina Hiltunen, Outi Krause and Katja Toropainen, gave the awards to the membrane technology of NPHarvest, VTT’s Serpent reactor physics code and the IEM research unit at the University of Oulu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme