
Tupakkalaki saa väestön tuen

Suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti vuosi sitten uudistetun tupakkalain keskeisiin kohtiin. Suomen ASH:n Kantar TNS:llä teettämässä kyselyssä tupakkatuotteita käyttävät olivat ainoa merkittävä kritiikkiä esittävä ryhmä.
- Kaiken kaikkiaan kysely osoittaa, että tupakkalaki saa suomalaisten enemmistön hyväksynnän. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia avauksia, joita tarvitaan, jotta saavutamme lain tavoitteen, eli savuttoman Suomen vuoteen 2030 mennessä, sanoo Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.
Parveketupakoinnin kieltoa kannattaa 69 prosenttia vastaajista, ja yli puolet olisi valmis poistamaan tupakointitilat työpaikkojen sisätiloista. Näiden kannatus on lisääntynyt jonkin verran myös tupakoivien keskuudessa vuodesta 2015, jolloin vastaavia asioita kysyttiin viimeksi.
Tupakkalaki kieltää tupakoinnin autossa, kun kyydissä on alle 15-vuotias. Vastaajilta kysyttiin, pitäisikö poliisille antaa oikeus määrätä sakko kiellon rikkomisesta samaan tapaan kuin esimerkiksi turvavyön käyttämättä jättämisestä. 73 prosenttia vastaajista kannatti tätä, tupakoivistakin 64 prosenttia.
- Mielipideilmasto savuttomuutta kohtaan on muuttunut kahdessa vuodessa selvästi myönteisemmäksi. Erityisesti lasten suojelun tärkeydestä ollaan yhtä mieltä. Myös valtaosa tupakoivista asettaa lasten terveyden oman tupakointinsa edelle, Hara huomauttaa.
Yli puolet haluaisi lopettaa
Viime vuonna uudistettu tupakkalaki kieltää sähkösavukkeiden käytön siellä, missä tupakointikin on kielletty. Enemmistö vastaajista haluaisi rajoittaa myös nuuskan käyttöä tupakointikielto-alueilla.
Perinteisiä savukkeita edullisempien pikkusikarien suosion kasvusta on uutisoitu pitkin vuotta. Pikkusikareiden käyttö onkin tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yleisempää kuin nuuskan tai sähkösavukkeiden käyttö. Hallitus kaavailee tupakkaverolakiin muutoksia, joilla pikkusikareita alettaisiin verottaa muiden tupakkatuotteiden tavoin. Tämän toivotaan vähentävän niiden suosiota.
- Mielenkiintoista on, että tässä kyselyssä lähes 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että kaikkia tupakka- ja nikotiinituotteita tulisi kohdella verotuksessa samalla tavalla. Tupakoivistakin näin ajatteli lähes puolet, 49 prosenttia.
- Savukkeiden korvaaminen muilla, myrkyllisillä ja koukuttavilla tupakka- ja nikotiinituotteilla ei ole kansanterveyden kannalta järkevää eikä toivottavaa. Turvallista tupakkatuotetta ei ole, Hara sanoo.
Hieman yli puolet tupakoijista haluaisi lopettaa tupakoinnin.
- Tupakoinnin lopettamishalukkuus on pysynyt edelleen suurena, mutta lopettamisen tuessa meillä on vielä toivomisen varaa. Työpaikkojen ja työterveyshuoltojen yhteistyötä tulisi tiivistää, jotta halukkaat saisivat tarvittaessa apua. Lisäksi tulisi kiinnittää erityistä huomiota työterveyshuollon ulkopuolelle jäävien tukitoimiin. Myös kaikkialla perusterveydenhuollossa pitäisi olla saatavissa tukea tupakoinnin lopettamiseen, Hara toteaa.
Kantar TNS:n toteuttamassa kyselyssä kartoitettiin suomalaisten käsityksiä tupakoinnista, tupakkatuotteista sekä niiden käytön rajoituksista. Kysely toteutettiin 15.-22.9.2017. Tutkimusaineisto koostuu 1000 haastattelusta ja se edustaa 18-74-vuotiasta väestöä.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Mervi Hara, Suomen ASH ry.
p. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen ASH ry
Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tavoitteemme on savuton Suomi.
www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH
Slideshare: SuomenASH Instagram: suomenash
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry
Nuuskan myynnin laillistaminen räjäyttäisi käytön24.9.2019 12:52:26 EEST | Tiedote
Vaikka nuorten nuuskan käyttö on lisääntynyt, se on vielä suhteellisen alhaisella tasolla tupakoinnin yleisyyteen verrattuna. Nuuskan myynnin laillistaminen lisäisi voimakkaasti nuuskan käyttöä, toteaa kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n puheenjohtaja Pekka Puska.
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii: Nuuskakaupan mainonta pois Oulun Kärppien hallista27.8.2019 12:00:00 EEST | Tiedote
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii, että Oulun Kärpät luopuu viipymättä nuuskakaupan mainostamisesta kotihallissaan. Verkoston mukaan jääkiekkoseura vähättelee toiminnallaan nuuskan vaaroja ja karttaa vastuuta lapsista ja nuorista.
Tupakasta vieroitusta parannettava ammatillisissa oppilaitoksissa22.8.2019 09:00:00 EEST | Tiedote
Koulutusryhmien välisiin tupakointieroihin voi puuttua parantamalla vieroituspalveluita ammatillisissa oppilaitoksissa, Savuton Suomi 2030 -verkosto korostaa Savuton Suomi -viikolla 26. ̶ 30.8.
Tupakointikieltojen valvontaa tehostettava kouluissa – nuorten tupakointi ei enää ole vähentynyt16.8.2019 11:00:40 EEST | Tiedote
Nuorten terveystapatutkimuksesta ilmeni, ettei nuorten tupakkatuotteiden käyttö ole vähentynyt kahden viime vuoden aikana. Nyt on tärkeää tehostaa koulujen savuttomuutta ja ehkäistä nuuskan käyttöä, korostavat terveystapatutkimuksen johtaja Arja Rimpelä sekä kansanterveysjärjestö Suomen ASH.
Tupakan ostoikäraja 20 ikävuoteen? Väestö valmis muutokseen13.8.2019 07:45:00 EEST | Tiedote
Joka toinen suomalainen kannattaa tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden ostoikärajan nostamista 20 ikävuoteen. Enemmistö kannattaa myös tupakkatuotteiden käyttökieltoa muun muassa lasten leikkipaikoille, uimarannoille, bussipysäkeille ja taksitolpille.