Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Heikintorin kehittäminen käyntiin

Heikintori Oy:n pääomistaja Citycon Finland Oy on esittänyt Heikintorin kauppiastavarataloa koskevan kehityssuunnitelman, lisäksi Heikintorin kehittämisen rinnalla luodaan edellytyksiä myös Kulttuuriaukion ympäristön sekä Länsituulenaukion kehittämiselle korkeatasoiseksi ja eläväksi jalankulkuympäristöksi.
Heikintori uudistetaan edelleen pääosin kaupalliseksi keskukseksi, johon tulee myös päivittäistavarakaupan tiloja. Heikintori ja sen läpi kulkeva Tapionraitti uudistetaan ja selkeytetään alkuperäiseen arkkitehtoniseen asuunsa purkamalla pois aikojen kuluessa lisättyjä rakenteita. Pysäköintitalo puretaan pois ja sen tilalle tulee asuinrakennus. Myös Heikintorin päälle Kauppamiehentien puoleiselle sivulle tulee uutena kerrostumana asuinosa. Huoltoliikenne järjestetään uudelleen ja Länsituulenaukio saadaan vapautettua puistomaiseksi aukiotilaksi. Heikintorin uudistamiselle pyritään luomaan kaavalliset edellytykset vuoden 2018 loppuun mennessä.
Heikintori on valmistunut vuonna 1968 ja pysäköintitalo vuonna 1978. Heikintori oli Suomen ensimmäinen kauppiastavaratalo. Heikintori kuuluu Tapiolan rakennustaiteellisesti arvokkaaseen ns. Ervin keskukseen. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Aarne Ervi. Nykyinen asemakaava on vuodelta 1975. Heikintori ei ole tällä hetkellä merkitty asemakaavassa suojeltavaksi rakennukseksi. Käytännössä Heikintorin asema Tapiolan kulttuuriympäristössä on merkittävä.
Tapiolan urheilupuiston jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkovalmistelu
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti, että Tapiolan urheilupuiston jalkapallostadionin suunnittelu- ja toteuttamismahdollisuuksista ja ‑periaatteista neuvotellaan hakumenettelyssä saatujen ilmoittautumisten perusteella Espoon Tennistuki ry:n, Esport Arena Oy:n ja Esport Honka Oy:n muodostaman Esport-yhteisön sekä SRV Yhtiöt Oyj:n kanssa niin, että suunnitteluvarauksen jatkoesitys tuodaan kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston käsittelyyn viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä.
Jatkovalmistelussa on syytä arvioida, miten urheilupuiston tavoitetason saavuttamiseksi voidaan ottaa mukaan myös muissa hakumenettelyyn ilmoittautumissa olevaa erityisosaamista, kuten esimerkiksi operaattoritoiminta hyvään terveyteen ja liikuntaan kohdistuvaksi yritysten ja yhteisöjen kasvualustaksi ja palveluklusteriksi sekä esimerkiksi katetun jalkapallostadionin toteuttaminen.
Urheilupuistoon kaavaillulle jalkapallostadionille haettiin toteuttajaa huhtikuussa julkaistulla ilmoituksella. Kaupungin tavoitteena oli löytää taho, joka kehittää, suunnittelee, rakentaa ja rahoittaa Tapiolan urheilupuistoon jalkapallostadionin (noin 6 000 katsojapaikkaa) ja siihen liittyvät mahdolliset muut tilat ja järjestää toteutettavan kokonaisuuden toiminnalle toimintaperiaatteet ja hallintomallin. Jalkapallostadionin ja siihen toiminnallisesti liittyvien muiden tilojen kehittäminen ja suunnittelu ovat osa kaupungin johdolla tapahtuvaa koko urheilupuiston kehittämistä siten, että alueella syntyy palveluita ja liiketoimintaa jotka yhdessä liikunnan ja urheilun kanssa muodostavat vahvan terveys- ja hyvinvointiklusterin.
Jalkapallostadionin kehittäminen tapahtuu rinnan Tapiolan urheilupuiston kokonaissuunnitelman kehittämisen ja osayleiskaavan laadinnan kanssa. Kaupunki järjesti 10.10.2017 kaikille avoimen ideapajan, jossa ideoitiin Tapiolan urheilupuiston ja sen lähialueen tulevaisuutta. Toinen ideapaja järjestetään tammikuussa 2018.
--
Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto hyväksyi kaupunkimarkkinoinnin perusteet kokouksessa tehdyin täydennyksin.
Suunnitteluvarausta Espoon Jääurheilun Tuki ry:lle (ent. Espoon Kiekkoilun Tuki ry) Matinkylän urheilupuistosta päätettiin jatkaa. Päätöstä täydennettiin seuraavasti: Kaupunki kiinnittää varauksenhakijan huomiota jäähdytysjärjestelmän turvallisuus- ja ympäristötekijöihin. Hiilidioksiditeknologian käyttö kylmäaineratkaisuissa on nopeasti levinnyt, mm. Ruotsissa sitä käytetään uusissa jäähalleissa.
Hatsinanpuiston liike- ja liikuntakeskuksen suunnitteluvarauksen tilannekatsaus siirrettiin käsiteltäväksi elinkeino- ja kilpailukykyjaoston ylimääräisessä kokouksessa 6.11.2017.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku MarkkulaEspoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 50 464 2455markku.markkula@aalto.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tee oma taidereitti: EMMA – Espoon modernin taiteen museon julkiset taideteokset löytyvät nyt Espoon kaupungin karttapalvelusta18.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
EMMAn taide ulottuu ympäri Espoon kaupunkia. Yhteensä 70 julkista taideteosta on kaikkien kaupunkilaisten saavutettavissa eri puolilla Espoota ja määrä tulee täydentymään. Kesäkuun alussa teokset on lisätty Espoon kaupungin avoimeen karttapalveluun yhteistyössä Espoon kaupunkitekniikan keskuksen kanssa. Taide kaupungilla -karttapalvelun tavoitteena on parantaa tiedon jakamista ja teosten löydettävyyttä.
Kaupunginhallitus: Espoontorin asemakaavan muutos mahdollistaa asemanseudun kehittämisen16.6.2025 19:55:34 EEST | Tiedote
Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Espoontorin kauppakeskuksen laajentaminen hypermarketilla, lisätä asuntorakentamista sekä kehittää asemanseutua joukkoliikenteen solmukohtana.
Konserni- ja tilajaosto kokoontui ensimmäistä kertaa16.6.2025 14:06:20 EEST | Tiedote
Konserni- ja tilajaosto tukee kaupunginhallitusta kaupungin tytäryhteisöjen johtamisessa sekä muiden yhteisöjen ohjauksessa ja seurannassa.
Stadsträdgårdens trädbank hjälper Esbo att anpassa sig till klimatförändringen12.6.2025 11:19:59 EEST | Pressmeddelande
Den globala uppvärmningen kommer inom en snar framtid att leda till liknande väderförhållanden i Esbo som i Centraleuropa. Därför bereder sig staden på och anpassar sig till klimatförändringen genom ett nytt försök, där trädslag importeras från sydliga länder och odlas som framtida gatuträd.
Kaupunginpuutarhan puupankki auttaa Espoota sopeutumaan ilmastonmuutokseen12.6.2025 11:19:59 EEST | Tiedote
Ilmaston lämpeneminen tuo lähitulevaisuudessa Espooseen Keski-Euroopan olosuhteet. Siksi kaupunki varautuu ja sopeutuu ilmastonmuutokseen uudella kokeilulla, jossa etelästä tuotuja puulajeja kasvatetaan tulevaisuuden katupuiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme