Mhy Pohjois-Savon Arto Kosunen Vuoden Kympiksi

Valinnassa korostettiin erityisesti ansioita metsänomistajien etujen ajamisessa sekä metsänomistajaorganisaation jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelussa. Valinnassa otettiin huomioon myös metsänhoitoyhdistyksen ja toimihenkilön itsensä saama asiakaspalaute.
Arto Kosunen hoitaa kiinteistönvälitystä ja sukupolvenvaihdosneuvontaa koko yhdistyksen alueella. Kosusen ansioiksi todettiin mm. “täyden palvelun tavat”, jäsenten vaaliminen, yksityiskohtien ja isompien kokonaisuuksien tasapainoinen hallinta, auttavaisuus sekä kokemus useista erilaisista toimihenkilötehtävistä. Kosunen on oman yhdistyksensä avainhenkilöitä.
Vuoden Kymppi on metsänhoitoyhdistysketjun tunnustus, jonka MTK:n metsäjohtokunta myöntää toista kertaa tänä vuonna. Kympiksi valitaan joka toinen vuosi metsänhoitoyhdistys ja joka toinen vuosi metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilö tai tiimi.
Vuoden Kympille annettiin tunnustuspalkinnoksi Veli Ähtävän taulu Hiljaisuuden laulu.
Voittaja julkistettiin ja tunnustus luovutettiin MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa 31.10.2017.
Yhteyshenkilöt
Metsäjohtokunnan sihteeri Anna-Rosa Asikainen puh. 040 920 9858
Vuoden Kymppi Arto Kosunen puh. 0400 725 293
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Metsämarssi 75 vuotta – miljardi kuutiota lisää puuta suomalaisiin metsiin10.6.2025 13:42:57 EEST | Tiedote
Suomalainen metsänhoito on ollut – ja on jatkossakin – vastuullisen ilmastotyön perusta, totesi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsämarssi 75 vuotta -tapahtuman avajaispuheessa Narinkkatorilla 10. kesäkuuta.
Poikkeuksellinen kevät enteilee laadultaan erinomaista perunasatoa6.6.2025 09:22:06 EEST | Tiedote
Varhaisperuna on yksi niistä harvoista ruuista, jonka suomalaiset tunnistavat pelkästä tuoksusta. Tämä raikkaan makea ja voin kera höyryävä makuherkku kuuluu olennaisesti suomalaiseen kesään. Varhaisperunan istutukset alkoivat tänä keväänä poikkeuksellisen varhain, jo maaliskuun alussa. Sääolot olivat tuolloin suotuisat. Kevään viileämpi jakso pääsiäisen jälkeen hidasti kasvua, mutta varhaisperunan sato etenee silti normaalissa aikataulussa.
Metsämarssi täyttää 75 vuotta – kestävää metsänhoitoa juhlitaan Narinkkatorilla 10. kesäkuuta5.6.2025 15:10:59 EEST | Tiedote
MTK ry, SLC r.f. ja metsänhoitoyhdistykset järjestävät tiistaina 10.6.2025 Metsämarssi-tapahtuman, jossa halutaan tuoda esille monitavoitteista metsänhoitoa ja nostaa metsänomistamisen arvostusta. 75 vuotta täyttävän Metsämarssin juhlavuoden teema on Metsäisempi Suomi – sukupolvelta toiselle. Tapahtuma käynnistyy klo 13.00.
Anne Kalmari mukaan MTK:n puheenjohtajakisaan2.6.2025 15:13:34 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousyrittäjä, MMM, kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj Anne Kalmari on tänään ilmoittanut puheenjohtajan valintaa valmistelevalle työryhmälle liittyvänsä MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan tehtävää hakevien joukkoon. Jo aiemmin ehdokkuutensa ovat ilmoittaneet maa- ja metsätalousyrittäjä, MTK:n johtokunnan jäsen, WFO:n hallituksen jäsen Kati Partanen, sekä maanviljelijä, MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Eerikki Viljanen. Lisäksi valintaa valmistelevalle työryhmälle on ilmoittautunut kaksi muuta ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä, jotka eivät kuitenkaan vielä tässä vaiheessa halua nimeään julkistaa.
Metsänomistajat osallistuvat ilmastotyöhön – ennätysmäärä lannoituksia tuo merkittäviä hiilensidonnan ja kasvun hyötyjä2.6.2025 12:05:55 EEST | Tiedote
Alkuvuosi on ollut metsänhoitoyhdistyksien metsäasiantuntijoille kiireinen. Puukauppa on käynyt kiivaana ja samalla metsänomistajien metsänhoitoinnokkuus on kasvanut merkittävästi: Metsälannoitusten kysyntä on yli tuplaantunut puolen vuoden aikana verrattuna edellisiin vuosiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme