Finanssiala ry

Finanssiala jälleen yksi suurimmista veronmaksajista

Jaa
Finanssiala on jälleen yksi merkittävimmistä verojen maksajista Suomessa. Alan maksama yhteisöveropotti kohosi arviolta 651 miljoonaan euroon, joka on noin 12 prosenttia veron koko tuotosta. Suomen 13 suurimman yhteisöveronmaksajan joukossa oli viisi finanssiyhtiötä.

Alan verojalanjälki nousee 2,9 miljardiin euroon, kun mukaan lasketaan yhteisöveron (yhteensä 651 miljoonaa euroa) lisäksi työntekijöiden palkoista tehdyt ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut sekä valtiolle tilitettävät arvonlisäverot. Ala työllistää noin 40 000 työntekijää Suomessa.

”Suomi on osoittautunut finanssialalle vakaaksi ja houkuttelevaksi toimintaympäristöksi. Siitä yhtenä osoituksena voidaan pitää Nordean tuloa Suomeen ja esimerkiksi eräiden pohjoismaisten rahastoyhtiöiden sijaintia juuri Suomessa”, sanoo Finanssiala ry:n pääekonomisti Veli-Matti Mattila. ”Vakaasta ja ennustettavasta toimintaympäristöstä on pidettävä kiinni jatkossakin. Kun finanssialan sääntely ja verot ovat viisaan maltillisella tasolla, ala kykenee tukemaan palveluillaan parhaiten talouden kasvua ja kilpailukykyä.”

Supercell-kaupan tehneen Kahon 3-yhtiön ja Supercellin jälkeen Suomen kolmanneksi suurin yhteisöveron maksaja on Nordea-ryhmä 178 miljoonalla eurolla. OP Ryhmän maksamat verot olivat 169 miljoonaa euroa. Muut finanssialan suuret yhteisöveronmaksajat ovat LähiTapiola-ryhmä (73 milj. euroa), Sampo-konserni sisältäen If Vahinkovakuutuksen ja Mandatum Lifen (58 milj. €) ja Danske Bank Oyj (50 milj. euroa). Nämä yhtiöt olivat Suomen 13 eniten yhteisöveroa maksaneen yhtiön joukossa. Yhdistimme yhtiöryhmien tiedot verohallinnon julkisten tietojen perusteella.

Vakuutusmaksuvero kuormittaa omaan turvaan varautuvia

Yhteisöveroakin suurempi potti finanssialan maksamista veroista on vakuutusmaksuvero, jota alan yhtiöt keräsivät ja tilittivät 748 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuvero peritään eräiden vakuutusten kohdalla osana vakuutusmaksua, vaikka vakuutuksesta ei muuten makseta arvonlisäveroa. Käytännössä vakuutusmaksuvero on saman suuruinen kuin arvonlisävero.

”Vakuutusmaksuvero suunniteltiin aikanaan väliaikaiseksi valtion budjetin tilkkeeksi. Se on kuitenkin jäänyt pysyväksi ja kuormittaa siten niitä asiakkaita, jotka haluavat varautua esimerkiksi omaisuusvahinkoja vastaan omaehtoisesti. Vakuutusmaksuvero pitäisi ensiksi irrottaa yleisestä arvonlisäverokannasta ja laatia sitten suunnitelma sen poistamiseksi”, Veli-Matti Mattila toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Finanssiala ry
Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Finanssiala - Uudistuvan alan ääni

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.

Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.

Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr

Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.

Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye