Metsäteollisuus ry jätti Paperiliitto ry:lle sopimusesityksen
1.11.2017 13:23:22 EET | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Uudistukset ovat välttämättömiä, sillä paperin kysyntä vähenee ja tuotannossa on ylikapasiteettia päämarkkina-alueella Euroopassa. Lisäksi paperiteollisuudessa on voimassa muun muassa merkittäviä alihankinnan käyttörajoituksia, jollaisia ei ole muilla aloilla. Paperiteollisuuden työntekijät ovat jo tällä hetkellä teollisuuden parhaiten palkattuja, minkä ohella paperiteollisuudessa maksetaan vuosittain kannustinpalkkioita. Esimerkiksi vuonna 2016 paperiteollisuuden työntekijöille maksettiin kannustinpalkkioita yhteensä 14 miljoonaa euroa.
Metsäteollisuus ry on tänään jättänyt Paperiliitto ry:lle esityksen kahdesta vaihtoehdosta. Metsäteollisuus ry esittää ensisijaisesti 26 kuukauden sopimusta, joka mahdollistaisi muun muassa sen, että ulkopuolisen työvoiman käytöstä voitaisiin sopia paikallisesti nykyistä selvästi laajemmin. Lisäksi seisokkikorvauksia kohtuullistettaisiin sen varmistamiseksi, että myös sellaisia tehtaita, jotka ovat seisoneet korkeiden kustannusten vuoksi jouluna ja juhannuksena, voitaisiin pitää käynnissä silloin, kun tuotteille on kysyntää. Tällä hetkellä paperityöntekijöille maksetaan joulun ja juhannuksen seisokkiaikoina tehtävästä työstä normaalin kausipalkan lisäksi 300 prosentilla korotettua palkkaa sekä vähintään kolme vapaapäivää kummastakin jaksosta.
Sopimus olisi voimassa 26 kk ja siihen sisältyvän palkankorotuksen (keskimäärin 28 senttiä/tunti) kustannusvaikutus olisi noin 1,5 % vuonna 2018 ja 1,5 % vuonna 2019. Metsäteollisuus ry:n tänään jättämään esitykseen sisältyy myös Paperiliitto ry:n esittämiä parannuksia työntekijöiden työehtoihin ja luottamusmiesten asemaan.
Mikäli Paperiliitto ry ei hyväksy ehdotettua 26 kuukauden mittaista sopimusta, Metsäteollisuus ry esittää Paperiliitto ry:lle, että neuvotteluja työehtosopimuksen uudistamiseksi jatketaan. Myös tämä vaihtoehtoinen esitys sisältää palkkaratkaisun, joka toteutuessaan nostaa paperiteollisuuden palkkoja 1 %:lla. Sopimuskausi kestäisi 14 kuukautta, eikä se sisällä mitään muutoksia työehtosopimuksen teksteihin.
Osapuolet ovat käyneet neuvotteluita tuottavuutta parantavista uudistuksista paperiteollisuuden työehtosopimukseen keväästä saakka. Paperiteollisuuden työehtosopimuksen piirissä on noin 11 000 työntekijää.
Lisätietoja: työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen, Metsäteollisuus ry, puh. 040 503 2353
Suomi on yksi maailman suurimmista sellun, paperin ja kartongin tuottajista sekä Euroopan suurimpia sahatavaran tuottajia.
Metsäteollisuus työllistää suoraan ja välillisesti noin 150 000 suomalaista. Alan kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti ympäröivään yhteiskuntaan. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi runsaiden metsävarojensa, kestävän metsätalouden ja koko metsäklusterin eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Anne Pirilä, viestintäjohtaja puh. 09 132 6645 tai 050 550 9480
Internet: www.metsateollisuus.fi
Twitter: http://twitter.com/metsateollisuus
________________________________________________________________________
Internet: www.forestindustries.fi
Finland is one of the world's largest producer of pulp, paper and paperboard in addition to being one of Europe's largest producers of sawn timber.
The forest industry directly and indirectly employs approximately 150,000 Finns. The industry's multiplier effects extend broadly into surrounding society.
Finland has a unique opportunity to pioneer the bioeconomy thanks to the abundant forest resources, sustainable forestry practices and the first-rate expertise and competence of the forest cluster as a whole.
Contact in Communications:
Anne Pirilä, Communications Director, tel. +358 9 132 6645 or mobile +358 50 550 9480
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Metsäteollisuus rySnellmaninkatu 13
00170 Helsinki
09 132 61, forest@forestindustries.fihttp://www.metsateollisuus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Metsäteollisuus ry esittää ylisääntelyn karsimista ja kilpailukykyä vahvistavia toimia15.4.2026 14:58:31 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry kannustaa hallitusta jatkamaan kehysriihessään rohkeaa norminpurkua ja tekemään kilpailukykyä vahvistavia päätöksiä. Ylisääntely, kasvavat logistiikan energiakustannukset ja metsäteiden huononeva kunto heikentävät teollisuuden toiminta- ja investointiympäristöä. Kaikki ratkaisuehdotukset eivät ole kalliita toteuttaa.
Alkava metsänistutuskausi vaatii vastuullisuutta24.3.2026 08:10:00 EET | Tiedote
Kevään koittaessa alkava istutuskausi tuo metsänhoitoon paljon työntekijöitä sekä Suomesta että ulkomailta. Metsäteollisuus ry korostaa, että vastuullisuus metsähoitotöissä edellyttää läpinäkyviä hankintaketjuja, selkeitä pelisääntöjä ja työturvallisuuden kunnioittamista työn toteutusketjun jokaisessa vaiheessa. EK:n kannanotto 23.3. on monilta osin kannatettava.
Puun hinta pysyi korkealla – vilkas alkuvuosi, rauhallisempi loppu23.3.2026 14:04:45 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yhteensä 30 miljoonaa kuutiometriä puuta. Ostomäärä jäi 22 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi, ja puukauppa hiljeni loppuvuonna alkuvuoden vilkkaan jakson jälkeen.
Metsäteollisuuden viennin arvo kasvoi 2025 - tuotannon kehitys vaihtelevaa5.3.2026 13:20:17 EET | Tiedote
Metsäteollisuuden vuotta 2025 leimasivat toimintaympäristön nopeat muutokset ja markkinakysynnän pysyminen heikkona. Makrotaloudellinen ja geopoliittinen epävarmuus sekä kansainvälisen kaupan häiriöt heikensivät kuluttajien luottamusta, vaimensivat kulutuskysyntää ja vähensivät metsäteollisuuden tuotteiden globaalia kysyntää.
Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja avaa metsäalan mahdollisuuksia kasiluokkalaisille jo 13. kerran2.3.2026 08:12:00 EET | Tiedote
Metsäteollisuuden yhteinen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja käynnistyy 2.3.2026. Tänä vuonna kampanja järjestetään jo 13. kerran, ja mukana on noin 200 koulua eri puolilta Suomea. Koulukampanja on yksi Suomen suurimmista työnantajamielikuvakampanjoista. Se tavoittaa yhteensä noin 12 500 nuorta yläkoululaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme