Oulun yliopisto

Väitös: Rasvahapot liittyvät kognitiiviseen suoriutumiseen

Jaa
Väitöstutkimuksessa havaittiin veren rasvahappopitoisuuksien olevan yhteydessä kognitiiviseen suoriutumiseen nuoruusiällä.

Tutkimuksen mukaan rasvahapot, erityisesti omega-3, liittyivät nuoren koulumenestykseen. Tutkimuksessa ei tosin voitu varmuudella päätellä, oliko rasvahappojen yhteys kognitiiviseen suoriutumiseen suora.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että äidin raskaudenaikaisella tupakoinnilla oli heikko yhteys lapsen aikuisiän älykkyyteen. Tämä yhteys näkyi miehillä, muttei naisilla. Mahdollisesti miesten aivojen kehitys on herkempi ulkoisille tekijöille.

Väitöstutkimus kohdistui nuoriin ja nuoriin aikuisiin Suomessa, Irlannissa ja Englannissa. Tutkimuksessa käytettiin useita tietolähteitä. Keskeisimmät tiedot kerättiin seuraamalla tutkittavia raskaudenajasta aikuisikään, mikä tekee tutkimuksesta luotettavan. Kiinnostuksen kohteena oli, miten eri tason asiat, kuten geenit, raskaudenaikainen tupakointi, aineenvaihdunta ja mielenterveys, liittyvät eri kognitiivisiin taitoihin.

Tutkimus on merkittävä, koska useat mielenterveyden häiriöt alkavat nuoruudessa tai nuorella aikuisiällä, ja useimmissa mielenterveyshäiriöissä esiintyy kognitiivisia ongelmia. Tutkimus valottaa näiden kognitiivisten ongelmien kehittymistä. Kognitiivisten ongelmien kehittymisen parempi ymmärtäminen auttaa viime kädessä kehittämään parempia hoitoja.

---

PhD Hugh Ramsay väittelee Oulun yliopistossa keskiviikkona 15.11.2017. Psykiatrian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Predictors of psychosis risk and neurocognitive deficits (Psykoosiriskiä ja heikkoa kognitiivista suoriutumista ennustavat tekijät). Vastaväittäjänä toimii akatemiaprofessori Katri Räikkönen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Juha Veijola. Väitöstilaisuus alkaa osoitteessa Peltolantie 17, Auditorio, kello 12.00.

---

Oppiarvo ja nimi:
PhD Hugh Ramsay

Syntymäaika ja -paikka:
1979 Dublin, Ireland

Yo-tutkintovuosi ja koulu:
1998, Oatlands College, Dublin, Ireland

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väittelijän yhteystiedot:
Phone: +353 86 3859921
Email: drhughramsay@gmail.com


Viestinnän asiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto
050 464 3361
meri.rova@oulu.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

 

Oulun yliopisto
Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet
PL 8000
90014 Oulun yliopisto
viestintä (@) oulu.fi
0294 484 091

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Suomen Akatemialta Oulun yliopistoon kaksi merkittävää hankerahoitusta tekoälyä hyödyntävään tutkimukseen10.9.2025 07:36:05 EEST | Tiedote

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin. Oulun yliopisto on mukana kahdessa kolmivuotisessa kokonaisuudessa, joissa molemmissa hyödynnetään tekoälyä.

Arvostettu ERC-rahoitus Sumit Ghoshille erikoislujien terästen ja keveiden teräsrakenteiden kestävään kehittämiseen – lupaavia mahdollisuuksia energia-, auto- ja puolustusteollisuudelle4.9.2025 13:08:30 EEST | Tiedote

Euroopan tutkimusneuvosto (ERC) on myöntänyt 1,5 miljoonan euron Starting Grant -rahoituksen Oulun yliopiston yliopistotutkija Sumit Ghoshille. Uudessa tutkimuksessa terästen uudenlaisella, erittäin nopealla iskukuumennuksella tuotetaan luontoa jäljitteleviä rakenteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye