EPT-verkosto: Ikääntyneiden alkoholinkäyttö lisääntyy – taustalla yksinäisyyttä ja tarpeettomuuden tunnetta
Yhä useampi ikäihminen käyttää alkoholia. Osalla alkoholi on ollut osa elämää jo pidempään, mikä näkyy myös terveydentilan heikkenemisenä. Osa aloittaa alkoholinkäytön ikääntymisen myötä.
– Syinä on muun muassa yksinäisyyttä ja elämän sisällön puutetta. Myöhemmin alkaneeseen alkoholinkäyttöönkin tulisi puuttua nopeasti. Ikääntyneillä haitat tulevat nopeasti, sillä ikääntymisen myötä keho haurastuu. Sen vuoksi alkoholi vaikuttaa elimistössä eri tavoin kuin parikymppisellä, A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo.
Riskirajat on tehty perusterveille 20-30 -vuotiaille ja jo nelikymppisellä riskirajat ovat matalammat. Yli 65-vuotiaille onkin määritelty omat rajat: enintään seitsemän annosta viikossa ja maksimissaan kaksi annosta kerralla. Alkoholin sietokyvyssä on myös yksilöllisiä eroja, ja esimerkiksi erilaiset sairaudet sekä lääkitykset heikentävät sietokykyä.
– Mediassa näkee kauniita kuvia vanhasta parista vilttiin kietoutuneena, järvelle katselemassa, viinilasit kädessä. Todellisuus on toinen: vanha pari Espanjassa ei ole keksinyt mitään tekemistä ja sitten onkin juotu koko loman ajan. Ei mitään änkyräkänniä, mutta tasaisesti koko ajan. Mielikuvat johtavat harhaan, Simojoki toteaa.
Hän jatkaa, että liian helposti erilaisia oireita, kuten kaatumisia ja muistikatkoja, tulkitaan suoraan vanhuudesta johtuviksi. Ikään on helppo vedota, vaikka todellinen taustasyy löytyisikin alkoholinkäytöstä.
Ikääntyneeltä kysytään liian harvoin päihteidenkäytöstä
Kaarlo Simojoki kertoo, että päihteidenkäytön puheeksiotto ei toteudu toivotulla tavalla edes työikäisten vastaanottokäynneillä.
– Tuskin asiaa otetaan puheeksi sen useammin ikääntyneidenkään kanssa. Päihteidenkäyttö on arka ja vaikea aihe. Sen tulisi kuitenkin olla aina osa lääkärikäyntiä, varsinkin, jos määrätään lääkkeitä. Tuomitsemista pitää välttää, sen sijaan tulisi tarkastella kokonaisterveyttä ja potilaan vointia.
Simojoki toteaa, että jo alkoholinkäytön vähentämisellä on suuri vaikutus yleisterveyteen ja elämänlaatuun, kotona pärjäämiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Jos alkoholinkäyttö on reipasta, juomamäärät tulisi vähintään saada ikään nähden sopivammalle tasolle.
– Konkreettisena esimerkkinä tämä tarkoittaa, että iäkkäämpi juo kuusi senttilitraa viiniä, kun nuoremmat juovat kaksitoista, Simojoki sanoo.
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään viikolla 45, 6. – 12. marraskuuta. Tänä vuonna teemana on ikäihmisten päihteidenkäytön puheeksiotto. Teemaviikon järjestää Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja viikon koordinoinnista vastaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin päihdetyön kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Ikääntyneiden alkoholinkäyttö ja puheeksiotto:
Kaarlo Simojoki, johtava ylilääkäri, A-klinikka Oy, puh. 040 5731 083
Ehkäisevän päihdetyön viikko:
Maaret Väkinen, viestinnän suunnittelija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön verkosto, puh. 050 327 0009
Kati Laitila, päihdetyön suunnittelija, Suomen Punainen Risti, puh. 040 589 5778
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 45 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.
www.ept-verkosto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n korjaussarja puoliväliriiheen: Neljä huomiota pääministeri Orpon hallituksen päihde- ja rahapelipolitiikasta2.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuussa 2025 puoliväliriiheen. Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hallituksen välitilinpäätös ei ole mairitteleva. Päihde- ja rahapelipolitiikan korjaussarjalle on akuutti tarve.
Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote
Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme