Helsingin peruskoulujen, lukioiden ja aikuislukioiden loma-ajat 2018-2019 päätetty
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti tiistaina 7.11. Helsingin kaupungin suomenkielisten peruskoulujen, lukioiden ja aikuislukioiden lukuvuoden 2018–2019 työ- ja loma-ajoista seuraavasti:
- Työaika alkaa syksyllä 9.8.2018 (to) ja päättyy 21.12.2018 (pe)
- Syysloma on viikolla 42 15.10.2018 (ma) - 19.10.2018 (pe)
- Joululoma on 22.12.2018 (la) - 6.1.2019 (su)
- Työaika alkaa keväällä 7.1.2019 (ma) ja päättyy 1.6.2019 (la)
- Talviloma on viikolla 8 eli 18.2.2019 (ma) - 22.2.2019 (pe)
”Koulujen rehtorit voivat yhä päättää lukuvuoden aikana tehtävästä yksittäisestä työpäivän muutoksesta lukuun ottamatta syksyn aloitus- ja päättymispäivää ja kevään aloituspäivää. Työpäivän muutos ei saa kuitenkaan aiheuttaa kaupungille ylimääräisiä kustannuksia”, sanovat perusopetusjohtaja Outi Salo ja lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja Arja Kukkonen.
Koulujen johtokunnat valitsivat 2018-2019 loma-ajat
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pyysi syksyllä 2017 koulujen johtokunnilta lausuntoa työ- ja loma-ajoista. Heille lähetettiin kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäisessä (vaihtoehto 1.) koulu alkaisi hieman myöhemmin syksyllä ja vastaavasti joululoma olisi lyhyempi. Toisessa (vaihtoehto 2.) vaihtoehdossa koulu alkaisi hieman aiemmin syksyllä ja joululoma olisi kahden viikon mittainen. Lausuntopyynnössä edellytettiin, että johtokunnan tuli kuulla ennen lausunnon antamista oppilaskuntaa ja oppilaskunnan mielipiteen tuli ilmetä johtokunnan lausunnossa. Lisäksi johtokunnan tuli mahdollisuuksien mukaan kuulla asiasta henkilökuntaa. ”Saimme 74 johtokunnan lausuntoa. Suurin osa lausunnoista kannatti vaihtoehtoa numero 2. Jatkossakin koulujen johtokunnat päättävät kanssamme koulujen loma-ajoista”, sanoo perusopetusjohtaja Outi Salo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Salo, perusopetusjohtaja, puh 09 310 86774
Arja Kukkonen, lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtaja, puh. 09 310 86611
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Työpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä #HelsinkiOppii ja #LastenHelsinki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Från och med augusti kommer Helsingfors grundskolor att ha nya riktlinjer för elevernas användning av smarttelefoner och andra mobila enheter16.6.2025 08:44:25 EEST | Pressmeddelande
De ändringar i lagen om grundläggande utbildning som begränsar användningen av telefoner och andra mobila enheter träder i kraft den 1 augusti 2025. Med mobila enheter avses bland annat smarttelefoner, pekdatorer, smartklockor och hörlurar. I Helsingfors stads skolor har det redan tidigare varit förbjudet att använda telefoner under lektionerna. I förskolan behöver eller använder barnen inte egna smarta enheter.
Helsingin peruskouluissa on elokuusta alkaen uusia linjauksia oppilaiden älypuhelinten ja muiden mobiililaitteiden käytöstä16.6.2025 08:40:35 EEST | Tiedote
Perusopetuslakiin tehdyt muutokset puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käytön rajoittamisesta tulevat voimaan 1.8.2025. Mobiililaitteilla tarkoitetaan muun muassa älypuhelimia, tabletteja, älykelloja ja kuulokkeita. Helsingin kaupungin kouluissa puhelinten käyttö on ollut kiellettyä oppitunneilla jo aikaisemminkin. Esiopetuksessa lapset eivät tarvitse, eivätkä käytä omia älylaitteita.
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 17.6.202513.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 17. kesäkuuta klo 16.15. Uusi lautakunta kokoontuu nyt ensimmäistä kertaa. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Helsingfors stads gymnasier och Stadin AO väckte intresse i den gemensamma ansökan12.6.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Resultaten från den gemensamma ansökan på våren 2025 publiceras den 12 juni. Gymnasierna och det finskspråkiga yrkesinstitutet Stadin AO publicerar namnen på sina nya studerande på sina egna webbsidor. Endast namnen på dem som har gett tillstånd till publicering läggs ut.
Helsingin kaupungin lukiot ja Stadin AO kiinnostivat yhteishaussa12.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Kevään 2025 yhteishaun tulokset julkaistaan 12. kesäkuuta. Lukiot ja Stadin AO julkaisevat uusien opiskelijoidensa nimet omilla verkkosivuillaan. Vain julkaisuun lupansa antaneiden nimet ovat nähtävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme