MTK:n vilja-asiamies Schulman: Viljasektoria ei saa jättää sivuun kotimaan tukikeskusteluista
Toistaiseksi vuoteen 2013 voimassa olevan Etelä-Suomen kansallisen tuen eli 141-tuen jatkosta neuvotellaan EU-komission kanssa ensi syksyn aikana. Tuottajajärjestöt ja hallitus valmistelevat esitystä komissiolle kesän aikana.
Viljan tuottajien on saatava oma osuutensa kotimaisista maataloustuista, myös jatkossa. Suomen maatalous ei kestä sitä, että eri tuotantosuuntien tai alueiden välille syntyy epätasapaino, Schulman painotti.
Viljanviljely on merkittävä tukijalka koko maataloudelle, sillä laadukkaasta, kotimaisesta viljasta hyötyy elintarviketeollisuuden, myllyjen ja mallastamoiden lisäksi myös viljaa ja valkuaiskasveja jalostava rehuteollisuus. Myös muut teollisuuden alat, kuten öljynpuristamot, panimot ja tislaamot, käyttävät viljaa raaka-aineenaan.
Rypsin, rapsin ja härkäpapujen sekä muiden valkuaiskasvien omavaraisuuden nostaminen kehittäisi viljasektorin lisäksi myös kotimaista kotieläintuotantoa, joka on nykyään hyvin riippuvainen EU:n ulkopuolelta tuodusta soijasta.
Lisätietoja:
Vilja-asiamies Max Schulman, p. 040 825 2112
viljavaliokunnan pj Erik Brinkas, p. 040 545 9786
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja Sahateollisuus toivat metsien ilmastohyödyt näkyviin Brysselissä – paine LULUCF-päätösten muuttamiseen kasvaa25.4.2025 10:16:33 EEST | Tiedote
Maankäyttösektorin päästöjä koskevaa LULUCF-säädöstä arvioidaan komission työohjelman mukaan tänä vuonna. MTK ja Sahateollisuus perustelivat aktiivista metsien hoitoja ja käyttöä sekä kilpailukykyisen sahateollisuuden merkitystä Brysselissä torstaina pidetyssä seminaarissa. ”Komission on tunnustettava tosiasiat ja todettava, että metsien hiilinieluihin perustuvalta politiikalta on pudonnut pohja pois”, vaati MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.
Hallitus ottaa vastuuta huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta24.4.2025 11:24:15 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallitus sai valtion tulevien vuosien taloutta linjaavan kehysriihensä valmiiksi keskiviikkoiltana. Hallitus on lupaustensa mukaisesti keventämässä elinkeinotoiminnan kasvua rajoittavaa normitaakkaa. MTK pitää tärkeänä, että hallitus nosti riihessään keskeiseen osaan myös Suomen huoltovarmuuden ja ruokaturvan.
MTK:n terveiset hallituksen kehysriihelle: ”Pidetään kiinni Suomen vahvuuksista, uskalletaan tarttua uuteen kasvuun”17.4.2025 09:37:54 EEST | Tiedote
Muuttuneessa maailmassa Suomen talous ja maan elinkeinotoiminta ovat uudessa ja osin arvaamattomassa tilanteessa. Ensi viikolla puoliväliriiheensä kokoontuvan hallituksen on välttämätöntä pitää kiinni Suomen olemassa olevista vahvuuksista. Toisaalta hallituksen on kyettävä tarttumaan tunnistettaviin, uusiin kasvumahdollisuuksiin, kuten uusiutuvan energian eri muotoihin, puhtaisiin teknologioihin ja matkailuun. Uusi kasvu syntyy markkinoilta ja reilulla lainsäädännöllä turvatusta toimintaympäristöstä.
MTK:n Säätiö myöntää 10 000 euron ympäristöpalkinnon – ehdota saajaa15.4.2025 13:42:08 EEST | Tiedote
MTK:n Säätiö juhlistaa satavuotista historiaansa myöntämällä 10 000 euron ympäristöpalkinnon henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt maa- ja metsätalousmaan kunnon ja tuottavuuden parantamista. Esityksiä palkinnonsaajiksi otetaan vastaan 9. toukokuuta 2025 saakka.
Juha Marttila ei hae syksyllä jatkoa MTK:n puheenjohtajana9.4.2025 17:13:34 EEST | Tiedote
MTK:n puheenjohtaja vaihtuu vuodenvaihteessa. Järjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Juha Marttila ei asetu enää ehdolle tehtävään. Marttila kertoi päätöksestään järjestön valtuuskunnan kokouksessa keskiviikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme