
Venexpo 9.-12.11. Turun Messukeskuksessa - näytteillä mm. Speden elokuvista tuttuja veneitä

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi tapahtumaan pääsee tänä vuonna maksutta. Turun Messukeskus toivoo, että esim. pääsylippuihin varatut rahat ohjattaisiin Pidä Saaristo Siistinä ry:lle.
Esillä on ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle purjevenetyyppi nimeltään Niklot Daycruiser. Se on Suomen olosuhteisiin suunniteltu hauska ja turvallinen purjevene, ja sen sarjavalmistus alkaa 2018.
Kahden messuhallin tapahtumassa esittäytyy noin 30 venemerkkiä.
Speden elokuvista tuttuja veneitä esillä
Messuille on tuotu myös mielenkiintoisia ja harvinaisia klassikkoveneitä. Tällainen on mm. Turun Veneveistämöllä eli Åbo Båtvarfilla vuonna 1946 rakennettu Ann Mari -pikavene. Kunnostettu vene ehti olla noin parikymmentä vuotta ladon kätköissä.
Klassikkovenekokonaisuudessa on myös pieni lasikuituinen pikavene, Tornado, joita Turun Veneveistämöllä teetti Speden hyvä ystävä, keksijä Keijo Parkkunen. Veneillä ajettiin kilpaa ja myös huviteltiin. Sama venemalli oli mukana mm. ja Speden Pähkähullu Suomi -elokuvassa.
Restauroidussa ulkoasussa nähdään ensimmäistä kertaa Speden elokuvasta Uunon poikamiesvuodet maaseudulla -oleva Tandem Show 9Boat. Vene on kullanhohtoinen.
Venexpossa on näytteillä Chris-Craftin malli Deluxe Runabout. Vene on Ruotsissa entisöity muutama vuosi sitten, ja nykyään se sijaitsee Turussa. Veneen rakennusvuosi on 1941.
Koepurjehdusta lapsille ja nuorille
Monipuolisessa messuohjelmassa on mm. tutustumismatka Baltian vierasvenesatamiin. Messuilta saadaan vinkkejä veneen ulkoasun muuttamiseen teippaamalla.
Messuilla järjestetään työnäytös, jossa pääsee näkemään käytännössä kuinka vene saa synteettisen Dek-King teak -pinnan.
Ohjelmassa on myös koepurjehdusta lapsille ja nuorille, radio-ohjattavia veneitä ja lauantaina messuilla vietetäänkin perhepäivää. Esittelyssä on oma ”Airbnb” Skipperi. Samoin ohjelmalavalla esitellään meripartiotoimintaa, foilaamista sekä yksin- ja kaksinpurjehdusta Euroopassa.
Koko messuohjelma: http://www.turunmessukeskus.fi/ohjelma/venexpo/
Näyttely sijoittuu kahteen halliin. Esillä olevat veneet: http://www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/venexpo/veneet/
Avoinna:
9.11. klo 13-19
10.11. klo 13-19
11.11. ja 12.11. klo 10-18
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot messuista:
projektijohtaja Tiina Heiskari
puh. 050 487 2015
tiina.heiskari@turunmessukeskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Messukentänkatu 9-13
20210 Turku
Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi
Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Uusi hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo alkaa lauantaina – luvassa hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja22.10.2024 14:08:18 EEST | Tiedote
Alueen suurin hyvinvointitapahtuma Hyvä Olo Expo kerää saman katon alle upean kattauksen hyvinvointia, liikuntaa, terveyttä, kauneutta, muotia ja kädentaitoja. Turun Messukeskuksessa 26.-27.10.2024 järjestettävillä Hyvä Olo Expo -messuilla on tarjolla tärkeää tietoa ja inspiraatiota hyvinvoinnista, hemmottelua ja shoppailua, hauskoja ja mielenkiintoisia kokeilutunteja ja työpajoja, muotinäytöksen pukuloistoa sekä Miss Turku -kilpailun finaali.
Kävijämäärä kasvoi Turun Kirjamessuilla – kirjallisuus kiinnostaa7.10.2024 11:22:06 EEST | Tiedote
Eilen päättyneet Turun Kirjamessut ja samaan aikaan järjestetyt Turun Ruoka- ja Viinimessut kasvattivat kävijämääräänsä edellisvuosista. Kolmipäiväiset messut houkuttelivat yleisöä monipuolisella ohjelmallaan, kirjatarjonnallaan ja ainutlaatuisella tunnelmallaan. Turun Kirjamessut on tärkeä kirjasyksyn avaustapahtuma, joka kerää alan ihmiset, kirjailijat ja kirjojen ystävät yhteen. Messut järjestettiin Turun Messukeskuksessa 4.–6.10.2024.
Turun Kirjamessut starttaavat perjantaina – mukana kirjavuoden 2024 puhutuimmat tekijät ja teokset1.10.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kirjallisuuden ja kulttuurin ystävät kokoontuvat Turun Messukeskukseen 4.–6.10.2024 Suomen vanhimmille kirjamessuille. Viikonlopun aikana messukävijät pääsevät tekemään kirjaostoksia, tapaamaan ajankohtaisia kirjailijoita sekä kuulemaan kantaaottavia keskusteluja. Messuilla voi myös osallistua erilaisiin työpajoihin ja peleihin, lukuretriittiin tai vaikka cosplay-asukisaan. Kirjamessujen teemana on tänä vuonna Pelin henki.
Korjaus tiedotteeseen: Matti ja Teppo eivät esiinny Turun Kirjamessuilla4.9.2024 18:53:24 EEST | Tiedote
Messuilla esiintyy ainoastaan Matista ja Teposta kirjan kirjoittanut Veepee Lehto.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – luvassa kulttuuriränttiä, lukukokemusten jakoa ja paikallisia toimijoita4.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat ja terävimmät yhteiskunnalliset keskustelijat tapaavat Turun Kirjamessuilla 4.–6.10.2024. Ohjelmaa järjestetään kuudella eri lavalla sekä lasten alueella. Messuilla on myös hiljaisempi tila, jossa pääsee osallistumaan esimerkiksi lukuretriittiin, runovastaanottoon ja ääneen lukemisen piiriin.