Sammelsurium-näyttely kutsuu tarkastelemaan Vuosaarta uusin silmin

Sarja on syntynyt pilkkomalla rakennuksia osiin ja perkaamalla maisemaa, muuttaen maamerkkien olomuotoja perustavalla tavalla. Visuaaliset poiminnot yhdistyvät teoksissa ja muodostavat kaupunginosasta uudenlaisia näkymiä. Tutuista maamerkeistä ja niiden muodoista on muokattu mm. moderneja tapettikuoseja, jotka ovat esillä Vuotalon galleriassa.
Matkamuistoja-tilassa hahmotellaan Vuosaaresta mielikuvituksellista turistikohdetta, johon on tuotettu sarja erilaisia matkamuistoja, kuten mukeja, pienoismalleja ja Vuosaaren oma viiri, tukemaan keksittyä tarinaa.
Näyttely kysyy, onko kaupunginosalla enemmän arvoa, kun se esitetäänkin tuotteina? Mitä tämä kertoo meistä? Heittäytymällä turisteiksi taiteilijat ovat katsoneen tuttua maisemaa eri tavalla, ylöspäin ja kohti yksityiskohtia. Erilaisten matkamuistojen kautta kaupunginosan kerrostumat ja tutut maamerkit on tehty näkyviksi.
Sammelsurium tuo esiin mahdollisuuden luoda ja muovata mielikuvia. Jokaisesta kaupunginosasta, sen kaduista ja paikoista, löytyy ajallisia kerrostumia, kiinnostavia tarinoita ja kiehtovia yksityiskohtia mielikuvien aiheiksi. Niitä löytyy sieltäkin, missä niitä ei luulisi olevan.
Sammelsuriumissa Vuosaari on perattu myös numeroiksi: siellä asuu 0,97% suomen väestöstä. Oivallus on adoptoitu matkamuistomyymälään Aurinkolahden peruskoulun 8. luokan Vuosaari-aiheisista työpajoista.
Päivi Raivio ja Daniel Bumann ovat taiteilijoita ja muotoilijoita, joiden työ keskittyy julkisen tilaan ja paikkojen kehittämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin. Heidän taustansa yhteisö-, julkisen tilan ja lavastustaiteesta ohjaa heidän työskentelytapojaan ja kiinnostuksen kohteitaan.
Näyttelyn on tuottanut Vuotalo. Raivion ja Bumannin taiteellista työtä tukee Koneen Säätiö.
Näyttelyn avajaisia vietetään keskiviikkona 15.11. klo 17-19 Vuotalon galleriassa. Tervetuloa!
Yhteyshenkilöt
Taiteilija Päivi Raivio
050 466 8312
paivi.raivio@gmail.com
www.paiviraivio.com
www.raiviobumann.com
Tuuli Tokkola, Vuotalon johtaja
09 310 71359
tuuli.tokkola@hel.fi
www.vuotalo.fi
Kati Hurme
kati.hurme@hel.fi
040 620 4092
Viestintä ja markkinointi
Kulttuuri ja vapaa-aika / Helsingin kaupunki
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuotalo
Helsingin itäisin kulttuurikeskus metron päätepisteessä, urbaanin kaupunkiluonnon keskellä.
Mosaiikkitori 2, 00980 Helsinki
00980 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Summer celebrations: Youth work is there for young people on school closing evening and night28.5.2025 22:06:40 EEST | Tiedote
When schools end, young people celebrate together and usually spend time outdoors until late at night. The City of Helsinki Youth Services, the police and associations will be on the ground doing outreach work on school closing evening and night to meet young people, help them and create a safe atmosphere. This spring, professionals and volunteers are concerned about unauthorised fireworks.
Skolavslutningen: Ungdomsarbetarna stöder ute på stan under kvällen och natten28.5.2025 22:05:33 EEST | Pressmeddelande
När skolan slutar för sommaren firar ungdomen sin nyvunna frihet ofta utomhus långt in på natten. Helsingfors stads ungdomstjänster, polisen och olika organisationer är med under skolavslutningskvällen och -natten för att tala med de unga, vid behov hjälpa till och överlag skapa en trygg stämning. I år är både yrkespersoner och frivilliga oroade över olovliga fyrverkerier.
Kevätjuhlat: Nuorisotyö turvaa juhlintaa28.5.2025 22:04:22 EEST | Tiedote
Kun koulut päättyvät, nuoret viettävät juhlapäivää yhdessä ja usein ulkona yöhön asti. Helsingin nuorisopalvelut, poliisi ja järjestöt kohtaavat nuoria, auttavat ja luovat turvallista ilmapiiriä koulujen päättäjäisiltana ja -yönä. Tänä keväänä ammattilaiset ja vapaaehtoiset ovat huolissaan luvattomista ilotulitteista.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston kokous 27.5.202523.5.2025 12:07:49 EEST | Tiedote
Nuorisojaoston 27.5.2025 kokouksen esityslista on julkaistu.
Päätöstiedote: Kulttuuri- ja kirjastojaosto 22.5.202522.5.2025 17:19:14 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston 22.5.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme