
Järjestöt Bonnin ilmastokokouksesta: Haavoittuvimmat jäämässä yksin
Bonnin parhaillaan päättymässä olevaa ilmastokokousta pohjusti vakava viesti maailman tiedeyhteisöltä: aika vaarallisen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on loppumassa.
Kokouksen viime metreillä maiden ennakoidaan pääsevän sopuun niin kutsutun Talanoa-vuoropuhelun askelmerkeistä. Vuoropuhelun odotetaan lisäävän ilmastotoimien kunnianhimoa. Maiden tulee saapua ensi vuoden Puolan ilmastokokoukseen valmiina ilmoittamaan Pariisin sopimuksen mukaisten sitoumustensa kiristämisestä vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä edes EU-maiden tekemät sitoumukset eivät vastaa Pariisissa sovittuja tavoitteita.
Viime vuotisessa Marrakechin kokouksessa päätettiin viisivuotisesta työsuunnitelmasta ilmastonmuutoksen aiheuttamien peruuttamattomien vahinkojen ja menetysten käsittelemiseksi. Kysymys on keskeinen esimerkiksi merenpinnan nousun uhkaamille saarivaltioille.
Ensimmäinen pienen saarivaltion johtama ilmastokokous ei onnistunut osoittamaan ilmastonmuutoksen kanssa kamppaileville haavoittuville ihmisryhmille sitä tukea, jota ne kipeästi kaipaavat.
"Emme voi vain katsella vierestä, kun osa maailman maista huuhtoutuu mereen. On kestämätöntä, että vauraat valtiot eivät vielä ole valmiita osoittamaan vahinkoihin ja menetyksiin kipeästi kaivattua taloudellista tukea," sanoo Kepan ilmastoasiantuntija Tuuli Hietaniemi.
Kaupunkien, alueiden, yritysten ja alkuperäiskansojen Bonnissa osoittama tuki ilmastotoimille on ollut näkyvää. Tämä lisää valtioiden painetta tehdä enemmän ja nopeammin.
"Saavuttaaksemme tavoitteet tarvitsemme maiden määrätietoisia toimia ja lisäksi yhä enemmän ihmisiä mukaan maailmanlaajuiseen ilmastoliikkeeseen pitämään ääntä tieteeseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvien päästövähennyskeinojen puolesta.Suomalaispäättäjiltä tarvitaan nyt myös viesti EU:lle tavoitteen nostamiseksi," painottaa 350 Suomen Tina Nyfors.
Maataloutta koskevissa neuvotteluissa nähtiin läpimurto vuosien jälkeen.
”Läpimurto maataloutta koskevassa työohjelmassa on globaalilla tasolla merkittävä saavutus. Sopiminen ei olisi ollut mahdollista ilman käytännön ymmärrystä siitä, millä toimin maatalouden päästöihin ja hiilensidontaan voidaan vaikuttaa,” toteaa MTK:n energia- ja ilmastoasiantuntija Anssi Kainulainen.
Globaalit päästöt ovat jälleen nousseet tänä vuonna ennätyskorkealle samaan aikaan kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat katastrofit uhkaavat yhä pahemmin monien köyhien toimeentuloa ja ihmishenkiä.
Teollisuusmaat ovat luvanneet nostaa kehitysmaiden vuotuisen ilmastorahoituksen sataan miljardiin dollariin vuoteen 2020 mennessä. Etenkin köyhät ja haavoittuvat kehitysmaat ovat edelleen huolissaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen tarvittavasta tuesta.
Tiedotteen ovat allekirjoittaneet Ilmastovanhemmat, Kehys ry, Kepa, Luonto-Liitto, Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry, Maan Ystävät, MTK, Natur och Miljö, Protect Our Winters Finland – POW, Reilu kauppa ry, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Pakolaisapu, Taksvärkki, Turun Maantieteellinen Seura ry ja 350 Suomi.
Lisätiedot
Asiantuntijat, jotka seuraavat kokousta Bonnissa:
Tuuli Hietaniemi, ilmastoasiantuntija, Kepa, puh. 050 317 6686 (vastuualue: ilmastorahoitus, neuvottelujen yleiskuva)
Anssi Kainulainen, energia- ja ilmastoasiantuntija, MTK, puh. 050 596 1541
Anna-Stiina Lundqvist, viestinnän asiantuntija, Kepa, puh. 050 617 6704 (vastuualue: mediayhteydet, haastattelupyynnöt)
Tina Nyfors, ympäristötieteen ja kestävän kehityksen asiantuntija, 350 Suomi hallituksen jäsen. puh. 040 748 8226 (vastuualue: rahavirtojen siirtäminen pois fossiilisista polttoaineista, neuvottelujen yleiskuva) (även på svenska)
Muut mukana olevat järjestöt:
Otto Bruun, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 040 631 3399
Malva Green, ympäristökasvatuspäällikkö, Luonto-Liitto, puh. 044 045 8898
Niklas Kaskeala, puheenjohtaja, Protect Our Winters Finland, puh. 050 586 6422
Joonas Kinnunen, puheenjohtaja, Kansainvälinen Solidaarisuustyö ry, puh. 050 34 69 444
Sampo Koistinen, puheenjohtaja, Ilmastovanhemmat, puh. 0440513176
Leena Kontinen, ilmastokampanjavastaava, Maan ystävät, puh. 044 204 0834
Elina Mikola, vaikuttamistyön koordinaattori, Kehys ry, puh. 046 851 5974
Tytti Nahi, vaikuttamistyön päällikkö, Reilu kauppa ry, puh. 040 772 4247
Bernt Nordman, toiminnanjohtaja, Natur och Miljö, puh. 045 2700313
Ida Schauman, pakolaisuuden ja vaikuttamisen asiantuntija, Suomen Pakolaisapu, puh. 040 560 0772
Veikko Viitamaa, sihteeri, Turun Maantieteellinen Seura ry, puh. 050 501 0452
Senja Väätäinen-Chimpuku, ohjelmasuunnittelija, Taksvärkki puh. 046 8108211
Kepan tuottamat uutiset, blogitekstit ja kokoustaustat: https://www.kepa.fi/vaikuttamistyo/ilmastonmuutos/kansainvaliset-ilmastokokoukset/bonn-2017
350 Suomen tuottamat blogikirjoitukset: http://world.350.org/finland/category/blogi/I
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Stiina Lundqvist
Viestinnän asiantuntija
Tel +358 50 317 6704
anna-stiina.lundqvist@kepa.fi
skype: kepa_anna-stiina_lundqvist
twitter: ASLundqvist
Kepa ry
Elimäenkatu 25-27 5.krs
00510 Helsinki
http://www.kepa.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö. Kepa innostaa suomalaisia toimimaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kepa ry
Tiedote: Kehys ja Kepa yhdistyvät Fingoksi21.11.2018 07:48:27 EET | Tiedote
Suomeen syntyy ensi viikon alussa uusi kansalaisjärjestöjen suurjärjestö, kun kaksi tuttua kehitysjärjestöä, Kepa ja Kehys, yhdistää voimansa ja lanseeraa yhteisen organisaation nimeltä Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry. Puheenjohtaja Ann Selin näkee Fingon merkittävänä yhteiskunnallisena vaikuttajana, jonka tavoitteena on reilumpi ja kestävämpi maailma.
Lehdistökutsu: #NytOnPakko toimia – järjestöjen viesti Puolan ilmastokokouksen alla20.11.2018 13:02:52 EET | Tiedote
Suomalaiset ympäristö- ja kehitysjärjestöt kertovat odotuksensa Katowicen ilmastokokoukselle ja kansainväliselle ilmastopolitiikalle toimittaja-aamukahveilla Ravintola Lasipalatsin kabinetissa tiistaina 27.11. klo 9.00.
EMBARGO 1.11. klo 9.00. Kehityspolitiikan tulosraportti: Järjestöjen kehitysyhteistyö on tuloksellista, erityiskiitosta saa työ hauraissa maissa1.11.2018 09:00:00 EET | Tiedote
Tänään julkaistu Kehityspolitiikan tulosraportti osoittaa, kuinka Suomen kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan tuloksia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Yhä useampi kehittyvissä maissa asuva saa puhdasta vettä, yhä useampi nainen saa mahdollisuuden ehkäisyyn ja yhä useampi lapsi pääsee yläkouluun. Järjestöjen työ tavoittaa erityisesti vaikeimmissa olosuhteissa eläviä ihmisiä.
Kehitysyhteistyön vähentyessä Eurooppa kääntää katseensa muuttoliikkeen hallintaan17.10.2018 11:21:29 EEST | Tiedote
EU:n kehitysyhteistyömäärärahat vähenivät vuonna 2017 ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Nykyisellä tahdilla EU saavuttaisi 0,7 kehitysyhteistyötavoitteensa vasta 40 vuoden kuluttua, paljastaa tänään julkaistu AidWatch 2018 -raportti.
Kepa: Ilmaston lämpeneminen on rajoitettava 1,5 asteeseen – Suomen tuettava köyhien maiden ilmastotoimia8.10.2018 08:59:09 EEST | Tiedote
Lämpötilannousun rajoittaminen 1,5 asteeseen on välttämätöntä erityisesti maailman köyhimpien näkökulmasta. Suomen tulee nostaa kehittyvien maiden ilmastorahoitus riittävälle tasolle.