Loimaalaisopiskelijan mukaan tarttui kauppareissulla muutakin kuin salsaa – nimittäin 250 000 euron päävoitto Casino-arvasta
17.11.2017 14:25:56 EET | Veikkaus Oy | Tiedote

Loimaalla asuva opiskelija tarvitsi lauantaina 4.11. tortilloihin salsaa, jota hän poikkesi kotimatkalla ostamaan läheiseen K-Marketiin. Samalla hän päätti huvin vuoksi ostaa 5 euron hintaisen Casino-arvan.
Tapansa mukaan mies raaputti arvan jo heti kaupassa – eikä ollut uskoa silmiään.
– Raaputin Casino-arvan viimeistä peliä, sitä, jossa pitää löytää kolme rahasummaa. Ensin raaputin esiin kolme vasemmanpuolimmaista ja sitten kolme oikeanpuolimmaista summaa, mies kertoo ja jatkaa:
– Minulla oli kaksi 250 000 euron summaa jo esillä, kun aloin raaputtaa viimeistä kohtaa. Tuumasin, että jaha, siinä on 25 000 euroa eikä taaskaan tullut mitään voittoa. Raaputin summan kuitenkin loppuun asti ja oli pakko katsoa sitä monta kertaa. Se oli kuin olikin kolmas 250-tonninen!
Mies meni arpa kädessään takaisin kassalle ja kysyi, että mitäs nyt tehdään. Myyjä kertoi pienen pohdinnan jälkeen, että voitto tulee lunastaa Veikkauksen suurvoittajien palvelupisteestä Helsingistä. Niinpä mies soitti Veikkauksen asiakaspalveluun.
”Täytyy olla jokin virhe”
Voitosta tietää opiskelijan perhe.
– Isä totesi ensimmäisenä, että arvassa täytyy olla jokin virhe, voittaja naurahtaa.
Mies säilytti 250 000 euron arvoista pahviarpaa lipaston ylälaatikossa. Nyt voittorahat ovat kuitenkin visusti tallella opiskelijan pankkitilillä. Mutta kuinka pitkään? Voittajalla on muutama suunnitelma rahojen varalle jo takataskussa.
– Haaveissa olisi oma talo, uusi auto ja ehkäpä matka Jenkkeihin, mies luettelee Veikkauksen voittajakahveilla.
Ahkera opiskelija on käynyt opintojensa ohella paljon töissä ja aikoo jatkaa työntäyteistä elämäntyyliään arpavoiton jälkeenkin.
– Nyt voin toteuttaa haaveitani nopeammin, mutta työnteko on minulle edelleen erittäin tärkeää.
Casino-arvassa kolme erilaista peliä
Casino-arvassa on kolme peliä. Arvan ensimmäinen peli on Ventti, jossa arvan raaputtaja pelaa jakajan kortteja vastaan. Jos jonkin korttiparin yhteenlasketuista summista on suurempi kuin jakajan käden korttien summa, voittaa pelaaja voittoruudussa olevan rahasumman.
Toisessa pelissä etsitään kahta samaa symbolia vaakariviltä.
Kolmannessa pelissä voi voittaa kahdella eri tavalla. Jos raaputuspinnan alta löytyy kolme samaa rahasummaa, raaputtaja voittaa kyseisen rahasumman. Jos taas pelistä löytyy kolme euro-merkkiä, arvalla voi osallistua yhteen lisäarvontaan ja voittaa 1 000 euroa.
Casino-arpa maksaa 5 euroa. Casino-arvasta on myös 10 euron arpa, jonka päävoitot ovat 500 000 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa jo 12 miljoonaan euroon - Kaksi 82 000 euron voittoa jakoon7.11.2026 22:46:55 EET | Tiedote
Loton kierroksen 45/2026 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti nousee ensi viikolla 12 miljoonaan euroon.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan – Illan suurimmat suomalaisvoitot tarjoili Jokeri6.11.2026 22:26:01 EET | Tiedote
Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistaina potissa on 53 miljoonaa euroa.
Vuoden suurin voitto Kajaaniin6.11.2026 10:49:45 EET | Tiedote
Onnekas kajaanilainen pelaaja sai torstaina Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa 12 numeron täysosuman. Täysosuma toi vuoden suurimman voiton.
Suomeen kaksi yli 75 000 euron voittoa - Potit Iisalmeen ja Lietoon6.11.2026 08:24:34 EET | Tiedote
Suomeen osui torstai-iltana kaksi yli 75 000 euron voittoa Pohjois-Ruotsin Bodenin Toto64-kierrokselta.
Pohjois-Karjala nousi viiden kärkeen Kenon suurvoittotilastossa – maakuntaan osunut 10 vuoden aikana 87 suurvoittoa ja 7,4 miljoonaa euroa5.11.2026 07:31:00 EET | Tiedote
Tuore maakuntavertailu paljastaa, että Pohjois-Karjala kuuluu koko Suomen onnekkaimpiin maakuntiin Kenon suurvoitoissa. Kun viimeisen vuosikymmenen aikana voitetut vähintään 20 000 euron suurvoitot suhteutetaan maakuntien täysi-ikäisten asukkaiden määrään, Pohjois-Karjala nousee voittojen kappalemäärässä koko maan neljänneksi ja voittoeuroissakin viidenneksi. Tällä viikolla Kenossa on tarjolla tavallista suurempia voittoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
