MessukeskusMessukeskus

MP-messut kutsuu nuoret uuteen MP-miittiin

Jaa
MP-messut järjestää yhdessä NRJ:n kanssa nyt ensimmäistä kertaa nuorille suunnatun MP-miitin perjantaina 2.2. MP-messujen sulkeutumisajan jälkeen. MP-miitin pääesiintyjä on Evelina. Illan aikana nähdään myös henkeäsalpaava kansainvälinen Globe of Death Show ja Stunt Freaks Team Show. Tapahtuma tarjoa nuorille mukavaa yhdessäoloa ja moottoripyöräilyhenkistä ohjelmaa. Paikalla ovat NRJ:n juontajat ja Biisonimafia. MP-miittiin osallistuvat pääsevät MP-messuille sunnuntaina 4.2. veloituksetta.
Stunt Freaks Team.
Stunt Freaks Team.

T

MP-miitti powered by NRJ jatkaa MP-messujen iltaa perjantaina 2.2. klo 21-24. Tapahtuma on suunnattu 13-18-vuotiaille nuorille. MP-miittiin tullaan tapaamaan toisia nuoria ja viihtymään hyvän ohjelman parissa sekä tutustumaan moottoripyöräilyyn, mopoihin ja kevytmoottoripyöriin. Miitissä jaetaan rakennettujen moottoripyörien Petrol Circus Custom Bike Show’n Nuori rakentaja -palkinto ja siellä on esillä nuorten rakentamia moottoripyöriä. Biisonimafia esittelee seuraavan MC Helper -elokuvan kalustoa.

NRJ:n aamujuontajat Janne  Lehmonen, Veronica Verho ja Jere Jääskeläinen ovat mukana miitissä. Illan pääesiintyjä on Evelina. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tapahtumasta puutu. Henkeäsalpaavassa Globe of Death Show’ssa viisi stunt-moottoripyöräilijää ajaa samanaikaisesti surmanajopallossa.Stunt Freaks Team vetää hurjan Show’nsa ja järjestää illan aikana keulimis-, renkaanvaihto- ja moponteippauskisoja. Keulimissimulaattori on käytössä koko tapahtuman ajan. Kaikkien kisojen palkintoina on totta kai lahjakortteja mopo- tai kevytmoottoripyöräkortin suorittamiseen. Lisäksi yksi lahjakortti arvotaan kaikkien lipun ostaneiden kesken.

MP-miitin pääsylippu maksaa 10 euroa. Tapahtumasta saatu ranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn MP-messuille sunnuntaina 4.2., jolloin koeajoradalla on muita päiviä enemmän kevytmoottoripyöriä ja koeajoaikoja kortittomille.  MP-miitti ei ole vain moottoripyöräilijöiden tapahtuma, vaan kaikki nuoret ovat sinne tervetulleita. Ne jotka tulevat MP-miittiin  mopoilla, moottoripyörillä tai mopoautoilla, voivat jättää ajoneuvonsa komeasti Messukeskuksen eteläiselle sisäänkäynnille. Pysäköinnistä ei veloiteta maksua.

 
MP-messuilla on Euroopan suurin sisäkoeajorata

MP 18 -messut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 2. – 4.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuman järjestää Messukeskus yhteistyössä Teknisen Kaupan liiton Moottoripyöräjaoston kanssa nyt 13. kertaa. MP-messuilla esitellään uudet moottoripyörät ja parhaat vaihdokit sekä ajovarusteita ja -tarvikkeita. Petrol Circus Custom Bike Show’ssa on esillä rakennetut moottoripyörät. MP-messuilla pääsee koeajamaan moottoripyöriä Euroopan suurimmalla sisäkoeajoradalla. Vuonna 2017 messuilla vieraili 59 000 moottoripyöräilystä kiinnostunutta, koeajoja tehtiin yli 1 200. Messuille osallistui 199 näytteilleasettajaa.

MP-messut avoinna myös lauantaina klo 20 asti

Messut ovat avoinna: perjantaina 2.2. klo 10-20, lauantaina 3.2. klo 9-20 ja sunnuntaina 4.2. klo 10-17. MP-miitti powered by NRJ järjestetään perjantaina 2.2. klo 21-24. Lippuja messuille voi ostaa etukäteen edullisemmin verkkokaupasta http://shop.messukeskus.com Ennakkoon ostetut liput maksavat 16 e/13 e. Tapahtuman aikana liput maksavat 20 e/16 e. Lippu MP-miittiin maksaa 10 e sekä ovelta että ennakkoon ostettuna.

Kuvia: http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja
:
MP-messuista, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804,
teija.armanto@messukeskus.com
www.mpmessut.fi #mpmessut

Suora linkki MP-miiti powered by NRJ -sivuille
www.mpmessut.fi/miitti

Jos tarvitset nettisivujen kuvia painokelpoisina tai nettiversioina – laita viestiä teija.armanto@messukeskus.com

Kuvat

Stunt Freaks Team.
Stunt Freaks Team.
Lataa
Biisonimafia
Biisonimafia
Lataa
Eveliina.
Eveliina.
Lataa
Surmanajopallo
Surmanajopallo
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain.

Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Omistajayritys Suomen Messut perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The realsocial media. www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congresses and business events every year.

Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel. The events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre last year brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Ensimmäiset ajoneuvonosturikuljettajien EM-kisat järjestetään Maxpo 2025 -messuilla25.4.2025 16:40:58 EEST | Tiedote

Golden Crane Competition 2025 Ajoneuvonosturikuljettajien Euroopan mestaruuskisat järjestetään Maxpo-messujen yhteydessä 29.–30.8.2025. Kisa ajetaan kahdella eri radalla ja ajoneuvonosturilla - yhteistulos ratkaisee voittajan. Pääpalkintona on viikon matka Conexpo-messuille Las Vegasiin. Maxpo 2025 -messut järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä.

A year of growth at Helsinki Expo and Convention Centre: record visitor numbers, investments and strong financial results23.4.2025 15:00:00 EEST | Press release

The year 2024 was a strong one in terms of performance for the Finnish Fair Corporation. Revenue rose close to the level of the record-breaking pre-COVID year, many events broke their previous visitor records, and new investment initiatives were launched. The Finnish Fair Corporation Ltd’s annual report for 2024, published today, provides a detailed overview of the year.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye