Paperi T, Pekka Kuusisto ja Samuli Kosminen konsertoivat uuden vuoden aattona Savoy-teatterissa

Kesällä 2016 ylistetyn ja yleisöryntäyksen aiheuttaneen keikan Flow Festivalin Balloon Stagella soittaneet hiphop-artisti Paperi T, viulisti Pekka Kuusisto ja lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen toteuttavat harvinaislaatuisen yhteiskonsertin ”Paperi T x Pekka Kuusisto x Samuli Kosminen” Helsingin Savoy-teatterissa uuden vuoden aattona, sunnuntaina 31.12.2017. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 27.11. klo 9 sekä Savoy-teatterin lipunmyynnissä tiistaina 28.11. klo 12.
Paperi T on Suomen tunnetuimpia hiphop-artisteja. Ruger Hauer -yhtyeessäkin aikaisemmin vaikuttanut räppäri julkaisi soolodebyyttinsä ”Malarian pelko” vuonna 2015. Levyn ilmestymisen jälkeen Paperi T palkittiin muun muassa Teosto-palkinnolla sekä Emma-gaalassa vuoden tulokkaana ja parhaasta hiphop-albumista. Syksyllä 2016 artisti keräsi huomiota runokirjalla ”post-alfa”.
Viulisti Pekka Kuusisto on yksi kansainvälisesti menestyneimmistä suomalaismuusikoista. Vuonna 1995 Jean Sibelius -viulukilpailun vain 19-vuotiaana voittanut Kuusisto on tehnyt klassisen musiikin konserttien ohella produktioita myös populaarikulttuurin parissa: Pekka Kuusisto on jakanut lavoja esimerkiksi ensi kesänä Sideways-festivaaleille saapuvan The National -yhtyeen sekä Paula Vesalan kanssa.
Perkussionisti ja lyömäsoitintaiteilija Samuli Kosminen tunnetaan muun muassa islantilaisen múm-yhtyeen jäsenenä sekä yhteistyöproduktioistaan esimerkiksi Kimmo Pohjosen, Sigur Rósista tutun Jónsin sekä Hausckhan kanssa. Kosminen on myös säveltänyt palkittua musiikkia elokuviin, kuten ”Jadesoturi” (2007) ja ”American Vagabond” (2013).
Uuden vuoden konsertissa kokoonpano esittää Paperi T:n kappaleita musiikillisesti kunnianhimoisin, minimalistisin sovituksin, joissa yhdistyy kolmen erilaisen artistin vahvuudet.
Illan avaa elektronisen indie-musiikin monilahjakkuus Ona Kamu.
PAPERI T X PEKKA KUUSISTO X SAMULI KOSMINEN
Savoyn uusivuosi su 31.12.2017
Konsertti alkaa klo 19.00
Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46, Helsinki
Tuotanto: Savoy-teatteri
LIPUT:
37 € (normaali hinta) / 27€ (opiskelijat)
Premium-liput 57€ (Savoy-teatterin parhaat paikat)
Show & Dinner -paketit 112/82/72€
Ennakkomyynti alkaa:
- Lippu.fi 27.11.2017 klo 9
- Savoy-teatterin lipunmyynti 28.11. klo 12
www.facebook.com/pekka.kuusisto.musician
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, valokuvat, pressiliput ja yhtyeen haastattelupyynnöt:
tiedottaja-tuottaja Sirpa Hynninen: 050 428 0365 sirpa.hynninen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Savoy-teatteri on kansainvälinen estradi Helsingin sydämessä. Teatterin ohjelmistossa on mm. konsertteja, musiikkiteatteria, tanssia, stand uppia ja elokuvia.
Savoy-teatteri / Savoy Teatern/ Savoy Theatre
Kasarmikatu 46-48, PL /P.O. Box 4731, FI - 00099 Helsingin kaupunki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme