Pormestarin itsenäisyysjuhlaa 5 800 neljäsluokkalaiselle tähdittää Mikael Gabriel

Pormestari Jan Vapavuoren henkilökohtaiseen kutsuun vastasi tänä vuonna lähes 5 800 lasta ja 430 opettajaa. Itsenäisyyttä juhlitaan kahdessa samansisältöisessä tilaisuudessa, joista ensimmäinen järjestetään kello 11–13 ja jälkimmäinen kello 15.30–17.30. Juhlan erityisteemana on tänä vuonna Suomi 100 -juhlavuosi, ja tapahtuma on osa juhlavuoden virallista ohjelmaa.
Kautta vuosien juhliin on osallistunut yhteensä yli 110 000 helsinkiläiskoululaista.
Juhla alkaa kättelyillä
Pormestari Jan Vapaavuori puolisoineen, apulaispormestari Pia Pakarinen sekä kansliapäällikkö Sami Sarvilinna vastaanottavat kaikki juhlavieraat kätellen ensimmäisessä juhlassa klo 11. Toisessa juhlassa klo 15.30 pormestarin ja apulaispormestarin ohella kättelemässä kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen. Juhlaa ensimmäistä kertaa isännöivä Vapaavuori on odottanut tapahtumaa vuoden kohokohtana.
”Päivästä on varmasti tulossa ikimuistoinen ja tunnelmaltaan mukaansatempaava. Uskon, että erityisesti lasten ilo ja tansseihin heittäytyminen tekevät juhlasta ainutkertaisen upean. Neljäsluokkalaisia on tänään kahdessa juhlassamme yhteensä 5 727, joka on uusi ennätys ja 200 oppilasta enemmän kuin viime vuonna. Se on näin juhlavuonna ilahduttavaa!”, Vapaavuori sanoo.
Rap-konsertti ja vauhdikkaat tanssit takaavat punaiset posket ja rennon tunnelman
Lapset ovat valmistautuneet itsenäisyysvastaanottoa varten opettelemalla perinteisiä tansseja ja juhlaan kuuluvia käytöstapoja. Tänä vuonna juhlan tähtiartistina nähdään räppäri Mikael Gabriel, jota säestää houseband Must.
Sisääntulo- ja tanssimusiikista vastaa Kaartin Soittokunta, jonka säestyksellä lauletaan myös Maamme-laulu. Circus Helsinki viihdyttää juhlakansaa muun muassa kättelyjonon aikana.
Pormestari Jan Vapaavuori pitää puheen vierailleen, ja ensimmäisessä juhlassa vieraiden puheenvuoron puolestaan käyttävät Miro Ezzat-Agha Tahvonlahden ala-asteelta ja Ciara Ryan Brändö lågstadieskolanista. Jälkimmäisessä juhlassa vieraiden puheenvuorot käyttävät Noomi Sinivirta Pihlajiston ala-asteelta ja Hugo Widemark Åshöjdens grundskolasta.
Menussa suomalaisia makumaisemia
Keittiömestari Markku Luolan käsialaa oleva juhlamenu ”Suomalaisia Makumaisemia & Finska Smaklandskap” on kunnianosoitus suomalaisille luonnolle. Menun inspiraation lähteenä on suomalainen maisema, metsien, niittyjen, peltojen ja puutarhojen sadonkorjuu. Vieraat saavat tervetulojuomana kesän punaisesta marjasadosta muistuttavan marjamaljasen ennen siirtymistä juhlaherkkujen pariin. Suolaisessa tikkarissa nautitaan falafel-kikhernepyörylä, tomaattia ja suomalaisille rakasta perunaa. Makeassa leivoksessa pääroolin saa Suomen metsien innoittamana mustikka.
Juhlamenu toteuttaa myös Helsingin kaupungin valitsemaa suomalaiseen ruokaan perustuvaa makustrategiaa.
Juhlassa Finlandia-ravintolaa avustaa 50 Stadin ammattiopiston Roihuvuoren yksikön hotelli-, ravintola- ja catering-alan opiskelijaa. Järjestystehtäviin puolestaan osallistuu 30 Lauttasaaren lukiolaista. Monet avustajista ovat itsekin juhlineet itsenäisyyttä ylipormestarin vastaanotolla.
Seuraa juhlintaa Helsinki-kanavalla
Neljäsluokkalaisten juhlimista voi tänäkin vuonna seurata suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalla osoitteessa www.helsinkikanava.fi.
Päivän molemmat juhlat lähetetään suorina lähetyksinä, jotka jäävät Helsinki-kanavalle tallenteina eli ne ovat katsottavissa myös jälkikäteen. Viime vuoden juhlataltioinnit ovat keränneet yhteensä miltei 15 000 katselukertaa.
Taustatietoa
Pormestarin itsenäisyysjuhla on Helsingin kaupungin vuotuinen tilaisuus, jonka järjestelyistä vastaa kaupungin tytäryhtiö Helsinki Marketing.
Ylipormestari Eva-Riitta Siitonen aloitti neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhlaperinteen vuonna 1997.
Laura Itävaara
viestintäkoordinaattori
Helsingin kaupunginkanslia
Talous- ja elinkeinoviestintä
Puh. +358 (0)50 547 5706
laura.itavaara@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapahtumatuottaja Maarit Roschier, Helsinki Marketing, puh. 040 168 8212, maarit.roschier@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Neuvottelutulos Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta: Helsinki josta voimme olla ylpeitä26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituspuolueet ovat päässeet sopuun Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Strategialla luodaan suuntaviivat ja painopisteet kaupungin toiminnalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Strategian otsikko on Helsinki josta voimme olla ylpeitä.
MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingille uusi luonnonsuojelualueohjelma – suojeltavaksi esitetään yli 100 uutta kohdetta23.6.2025 17:45:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 23. kesäkuuta Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen18.6.2025 20:41:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuoden viimeisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta muun muassa Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme