Länsikorkee on alkuperäisintä Tapiolaa – asemakaava suojelee asuinalueen Taskumatti-taloineen

Luonnonläheinen ja väljä Länsikorkee sijaitsee Tapiolan kaupallisen keskuksen länsipuolella ja sitä rajaavat idässä Pohjantie ja etelässä Merituulentie. Tapiolan korkeimmalle kalliolle 1950-60 -luvuilla rakentunut Länsikorkee tunnetaan myös kerrostaloistaan, Taskumateista, jotka ovat olennainen osa Tapiolan silhuettia
Länsikorkeen vaihtelevat asuintalotyypit on rakennettu toistensa ja viheralueiden lomaan. Puistojen ympäröimät kerros- ja rivitalokorttelit on alkujaan rajattu pieniksi. Kaupalliset palvelut taas on keskitetty Oravannahkatorille.
Suojelun arvoisia rakennuksia
Asemakaavan muutoksen tavoitteena on säilyttää Länsikorkeen kaupunkirakenne sekä suojella sen kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaat rakennukset. Autopaikkoja on varattu 1960-luvulla huomattavasti nykyistä määrää vähemmän, joten tavoitteena on myös pysäköinnin järjestäminen asemakaavan avulla.
Päiväkoti Metsolaa ja erillispientaloja lukuun ottamatta kaikki Länsikorkeen rakennukset suojellaan. Pientalojen nykyiset kerrosluvut, rakennusoikeudet ja rakennusalat säilyvät. Suojelukaavassa ei ole esitetty uutta tai tehokkaampaa rakentamista. Päiväkodin kortteliin voi rakentaa uuden päiväkodin. Rakennuskaavojen toteuttamatta jätetty rakennusoikeus poistetaan.
Käyttämätön rakennusoikeus kuitenkin säilyy rivitalokortteleissa tilanteessa, jossa asuntoja on aiemmin laajennettu yhtenäisen suunnitelman mukaan, ja osa asunnoista on laajentamatta. Loputkin rivitaloasunnot voidaan siis laajentaa lisähuoneella jo tehtyjen muutosten mukaisesti. Kaupunkikuvallisesti arvokkaat katu-, kortteli- ja puistokokonaisuudet sekä liito-oravien ydinalue suojellaan ja liito-oravien latvusyhteydet säilytetään.
Pysäköintipaikat jäsentyvät
Länsikorkeen kadut ovat verrattain kapeita ja niiden varsille pysäköidään nykyisen kaavan vastaisesti. Kaavaehdotuksessa osa kadunvarsiautopaikoista merkitään autopaikkojen korttelialueiksi asukkaiden käyttöön. Alueelle tulee noin 90 lyhytaikaista yleistä pysäköintipaikkaa enimmäkseen katujen varsille. Jäteastioille varataan uusia korttelialueita. Viittä kerrostalokorttelia laajennetaan, jotta pysäköinti ja jäteastiat saadaan tontille.
Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaikana pidetään kaavoittajan vastaanotto, jolloin asukkaat voivat keskustella oman kiinteistönsä ja parkkipaikkojensa tilanteesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arkkitehti Kaisa Rauhalammi, puh. 046 877 2593.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Kaupunkisuunnittelukeskus
Katuosoite: Kirkkojärventie 6 BPostiosoite: PL 43, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
Ma-pe klo 8.00–15.45
09 816 21
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 7.5.20257.5.2025 21:31:18 EEST | Tiedote
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Keltaperhon päiväkodin tarveselvityksen. Lautakunta hyväksyi myös Lähderannan koulun tarveselvityksen. Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti, että kasvun ja oppimisen toimiala luovuttaa Matinkylän monitoimitalossa sijaitsevan teatterisalin sekä siihen liittyvän lämpiön hallintaoikeuden kulttuurilautakunnan hallintaan. Lautakunta hyväksyi esitetyt opiskelijoille annettavan tuen muutoksiin liittyvät tarkennukset Espoon kaupungin lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaan. Lautakunta hyväksyi periaatteet huoltajien kanssa tehtävälle yhteistyölle Espoon kaupungin lukioissa.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote toukokuu 20257.5.2025 16:58:57 EEST | Tiedote
Toimintaympäristön tila Espoossa 2025 -tietopaketti on julkaistu espoo.fi-sivuilla. Espoon väkiluku oli maaliskuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 322 180. Pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy korona-ajan huippua.
Alberga centrum får ett nytt utseende norr om banan7.5.2025 08:35:35 EEST | Pressmeddelande
Framtidens byggande som grundar sig på den internationella idétävlingen om Alberga formar stadsmiljön norr om banan avsevärt. Det trivsamma grönskande och trygga gångnätet kring centrumområdet förenar i framtiden centrumområdet via Gransbacken ända till idrottsparken. Hela Alberga centrumområde blir en sammanhängande stadsmiljö när däckkonstruktionen över banan förenar centrumen på båda sidorna om banan med varandra.
Leppävaaran keskusta saa uuden ilmeen radan pohjoispuolella7.5.2025 08:35:35 EEST | Tiedote
Leppävaaran kansainväliseen ideakilpailuun perustuva tulevaisuuden rakentaminen muokkaa kaupunkiympäristöä radan pohjoispuolella merkittävästi. Keskusta-alueen ympärillä kulkeva viihtyisän vehreä ja turvallinen jalankulkureitistö yhdistää tulevaisuudessa keskusta-alueen Gransinmäen kautta aina urheilupuistoon asti. Koko Leppävaaran keskusta-alueesta muodostuu yhtenäinen kaupunkiympäristö, kun radan yli kulkeva kansirakenne yhdistää keskustat radan molemmin puolin toisiinsa.
Leppävaara city centre gets a new look on the north side of the track7.5.2025 08:35:35 EEST | Press release
Building the future based on the Leppävaara international idea competition will significantly shape the urban environment north of the track. In the future, a cosy lush and safe pedestrian route running around the city centre area will connect the city centre via Gransinmäki to the sports park. The entire Leppävaara city centre area becomes a cohesive urban environment, as the deck structure running across the track connects the centres on both sides of the track.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme