
Nuoret kannattavat tupakan hinnankorotuksia

Neljä viidestä suomalaisesta pitää tavoitetta savuttomasta Suomesta järkevänä. Melkein joka toinen suomalainen, 47 prosenttia, myös uskoo, että Suomi voi muuttua tupakattomaksi ja nikotiinittomaksi vuoteen 2030 mennessä. 39 prosenttia ei pidä tavoitetta realistisena.
Tämä käy ilmi Suomen ASH ry:n teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin, miten suomalaiset suhtautuvat tupakkalain tavoitteeseen muuttaa Suomi savuttomaksi vuoteen 2030 mennessä. Savuttomuudella tarkoitettiin tässä kyselyssä tupakattomuutta ja nikotiinittomuutta.
Savuttoman Suomen kannatus on vahva kaikissa väestöryhmissä. Myös valtaosa tupakkatuotteita satunnaisesti käyttävistäkin kannattaa sitä. Vain tupakkatuotteita säännöllisesti käyttävät kyseenalaistavat tämän tavoitteen.
- Näyttää siltä, että tupakkalakimme tavoite on linjassa väestön asenteiden kanssa. Tupakkatuotteiden haitat tiedostetaan ja tulevia sukupolvia halutaan suojella niiden vaaroilta. Tämä on hienoa kehitystä, toteaa Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.
Neljä vuotta sitten toteutetussa kyselyssä vastaajista vain 16 prosenttia piti ajatusta tupakkatuotteiden käytön loppumisesta 30 vuoden kuluessa realistisena.
- Tuolloin erityisesti alle 25-vuotiaat pitivät tavoitetta utopistisena. Tässä on tapahtunut selvä muutos, sillä nyt enemmistö tästäkin ikäryhmästä uskoo tavoitteen saavuttamiseen. Tämä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen, Hara huomauttaa.
Hinta puree kulutukseen
Kyselyssä tiedusteltiin myös, miten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä tulisi pyrkiä vähentämään. Yli puolet haastatelluista arveli, että tuotteiden hinnankorotus puree kulutukseen tehokkaimmin. Näin ajattelivat erityisesti johtavassa asemassa olevat sekä alle 25-vuotiaat, joista yli 60 prosenttia uskoi hinnankorotusten tehoon.
- Tupakkaveron korotuksien on todettu tehoavan erityisesti nuorten tupakkatuotteiden käyttöön. Nuorimmat haastatellut kannattivat muita useammin myös myyntipaikkojen vähentämistä. Nuoret ovat valveutuneita ja tuntuvat tietävän, mitkä asiat vaikuttavat tupakoinnin yleisyyteen, Hara toteaa.
Lähes yhtä paljon kannatusta, 52 prosenttia, sai tupakoinnin aloittamisen ehkäiseminen. Kolmanneksi eniten kannatusta, 42 prosenttia, sai tupakoinnin lopettamisen tuen parantaminen. Tätä kannattivat erityisesti alle 25-vuotiaat, opiskelijat ja työttömät sekä vähiten ansaitsevat haastatellut.
- Lopettamisen tukeen on vastausten perusteella syytä satsata edelleen tulevina vuosina. Se onkin meillä jäänyt huonolle tolalle ja olisi toivottavaa, että jokainen halukas saisi tarvitessaan apua jo perusterveydenhuollossa, Hara sanoo.
Kantar TNS:n toteuttamassa tutkimuksessa kartoitettiin, miten suomalaiset suhtautuvat tavoitteeseen muuttaa Suomi tupakattomaksi ja nikotiinittomaksi vuoteen 2030 mennessä. Tutkimusaineisto koottiin Gallup Kanava -internetpaneelissa 10.-19.11.2017. Aiheisto koostuu yhteensä 1007 haastattelusta ja osallistuneiden joukko edustaa 18-74-vuotiasta väestöä.
Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Mervi Hara, Suomen ASH ry.
p. 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Suomen ASH ry
Suomen ASH ry (Action on Smoking and Health) on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.
Tavoitteemme on savuton Suomi.
www.suomenash.fi Twitter: @SuomenASH
Slideshare: SuomenASH Instagram: suomenash
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry
Nuuskan myynnin laillistaminen räjäyttäisi käytön24.9.2019 12:52:26 EEST | Tiedote
Vaikka nuorten nuuskan käyttö on lisääntynyt, se on vielä suhteellisen alhaisella tasolla tupakoinnin yleisyyteen verrattuna. Nuuskan myynnin laillistaminen lisäisi voimakkaasti nuuskan käyttöä, toteaa kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n puheenjohtaja Pekka Puska.
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii: Nuuskakaupan mainonta pois Oulun Kärppien hallista27.8.2019 12:00:00 EEST | Tiedote
Savuton Suomi 2030 -verkosto vaatii, että Oulun Kärpät luopuu viipymättä nuuskakaupan mainostamisesta kotihallissaan. Verkoston mukaan jääkiekkoseura vähättelee toiminnallaan nuuskan vaaroja ja karttaa vastuuta lapsista ja nuorista.
Tupakasta vieroitusta parannettava ammatillisissa oppilaitoksissa22.8.2019 09:00:00 EEST | Tiedote
Koulutusryhmien välisiin tupakointieroihin voi puuttua parantamalla vieroituspalveluita ammatillisissa oppilaitoksissa, Savuton Suomi 2030 -verkosto korostaa Savuton Suomi -viikolla 26. ̶ 30.8.
Tupakointikieltojen valvontaa tehostettava kouluissa – nuorten tupakointi ei enää ole vähentynyt16.8.2019 11:00:40 EEST | Tiedote
Nuorten terveystapatutkimuksesta ilmeni, ettei nuorten tupakkatuotteiden käyttö ole vähentynyt kahden viime vuoden aikana. Nyt on tärkeää tehostaa koulujen savuttomuutta ja ehkäistä nuuskan käyttöä, korostavat terveystapatutkimuksen johtaja Arja Rimpelä sekä kansanterveysjärjestö Suomen ASH.
Tupakan ostoikäraja 20 ikävuoteen? Väestö valmis muutokseen13.8.2019 07:45:00 EEST | Tiedote
Joka toinen suomalainen kannattaa tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden ostoikärajan nostamista 20 ikävuoteen. Enemmistö kannattaa myös tupakkatuotteiden käyttökieltoa muun muassa lasten leikkipaikoille, uimarannoille, bussipysäkeille ja taksitolpille.