Veikkaus vie nuoria muusikoita Apulannan biisileirille

Kilpailu ja biisileiri on kohdistettu erityisesti nuorille biisintekijöille ja artisteille. Kahden päivän opetusohjelma pitää sisällään mm. biisinkirjoitusta pienryhmissä, vierailevia luentoja aiheesta ja yksilöllistä sparrausta.
− Nuorilla biisintekijöillä on nykyään todella hyvät pohjataidot ja osin siitäkin syystä heidän kanssaan on ilo päästä hiomaan ajatuksia. Monesti he ovat oikealla polulla, mutta kaipaavat vielä jeesiä ja varmuutta matkalle. Usein avuksi riittää hyvä vertaistuki ja sitä tuolta leiriltä todella löytyy, summaa Apulannan karismaattinen ikoni Toni Wirtanen.
− Biisileiri edustaa sitä syvää ydintä, josta toiminnassamme on kyse. Suomi on täynnä loistavia nuoria tekijöitä, jotka tarvitsevat joskus vain pienen sykäyksen tai oivalluksen, jotta väylä aukeaa kunnolla. Viime leirillemme osallistui poikkeuksellisen lahjakkaita kynäilijöitä, joista yksi on jo ehtinyt sittemmin nousta listaykköseksi, toteaa sympaattinen Sipe Santapukki.
Osallistujista yhdeksän valitaan leirille videohakemusten perusteella. Lisäksi yksi osallistuja valitaan biisileirin nettisivuilla järjestettävällä yleisöäänestyksellä, jossa eniten ääniä saanut hakija pääsee suoraan leirille. Hakemuksen voi jättää 5.12.−31.12.2017.
Voittajat julkistetaan heti vuoden 2018 alussa. Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki valitsevat biisileirille osallistujat. Itse biisileiri järjestetään Lahden Hennalassa sijaitsevassa Apulandiassa 20.−21.1.2018.
Duo BEHM&ELLIS sai alkunsa biisileirillä
Rita Behm ja Ellanoora Kouhia olivat mukana ensimmäisellä biisileirillä. Asiat ovat edenneet vauhdilla sen jälkeen; duon eka keikka oli Uuden Musiikin Kilpailun finaalitapahtumassa Metro Areenalla tammikuussa 2017 ja sopimus levy-yhtiö Warnerin kanssa allekirjoitettiin elokuussa.
− En olisi osannut kyllä edes ajatella silloin Lahteen ajaessa (hirveässä paniikissa kun olin myöhässä), että mitä kaikkea siitä seuraa. Tietenkin ehdottomasti mulle tärkein juttu oli Ritan tapaaminen. Biisileiri toimi meidän match maker:inä ja ilman sitä ei nyt oltais tässä, Ellanoora eli Ellis hehkuttaa.
Molemmat ovat myös aloittaneet työt biisinkirjoittajina Ellis Helsinki Music Company Oy:ssä ja Rita HMC / M-Eazy Music Publishing Oy:ssä. Rita on ollut mukana kirjoittamassa, tuottamassa ja vieläpä laulaakin Pikku G:n tuoreella Solmussa-biisillä, joka nousi saman tien Suomen Spotify-listan kärkeen.
− Kaikki sai käytännössä alkunsa biisileiristä. Olin jo alkuvuodesta kirjoittamassa M-Eazy Musicilla biisejä muille, mistä seurasikin kustaridiili ja osallistuminen esim. Song Hotel -biisileirille. Merkittävintä oli kuitenkin se, että tavattiin Elliksen kanssa, Rita kertoo.
Veikkauksen tuotolla tärkeä merkitys kotimaiselle musiikille
Veikkausvoittovaroilla tuetaan kotimaista musiikkia nuorten harrastamisesta kansainvälisen uran luomiseen asti. Apulannan uran alkuvaiheella Veikkauksen tuotolla tuetuilla nuorten bändikisoilla oli tärkeä rooli bändin nousussa suuren yleisön suosioon.
Apulanta on tehnyt tiivistä yhteistyötä Veikkauksen kanssa parin viime vuoden aikana. Yksi tärkeä osa monipuolista yhteistyötä on kertoa, mitä kaikkea Veikkauksen pelien tuotoilla saadaan aikaan kaikkien suomalaisten iloksi.
− Nuorten hyvinvointi on tärkeä asia bändillemme. Suomalaisten Veikkauksen peleihin laittamilla euroilla tuetaan monia meille kaikille tärkeitä juttuja kuten nuorten musiikkiprojekteja, nuorisotiloja, bändikämppiä, festareita sekä rahoitetaan nuorisotyötä, Apulannan kaverit toteavat.
Ruohonjuuritason toiminnan lisäksi Veikkauksen tuotosta jaetaan muun muassa julkaisukiertue- ja showcase-tukia, jotka ovat avanneet suomalaisbändeille ovia uusille markkinoille maailmalla. Nämä Music Finlandin jakamat tuet ovat Veikkauksen tuottoa.
Kaikkiaan kotimaiselle musiikille ohjautuu vuosittain yli 50 miljoonaa euroa ja nuorisotyölle yli 50 miljoonaa euroa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiä veikkausvoittovaroja.
Lisätietoja:
Yhteyspäällikkö Tapio Imporanta, Veikkaus, puh. 040 708 9032, tapio.imporanta(a)veikkaus.fi
Johtaja Lotta Lintukangas, Apulanta Oy puh. 050 537 7084, lotta.lintukangas(a)gmail.com
Videohakemusten jättö alkaa 5.12.2017 kello 12. Kisaan osallistuminen tapahtuu videohakemuksella, löydät tarkemmat kisaohjeet osoitteesta veikkaus.fi/apulandia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Pihtiputaalle 223 000 euron potti Toto75-pelistä - voitto osui 9,60 euron systeemiin10.9.2025 13:23:00 EEST | Tiedote
Lauantaina Kaustisen Toto75-kierroksella löytyi vain yksi täysosuma. Voittorivi löytyi pihtiputaalaisen nettipelaajan 9,60 euron systeemistä.
Eurojackpotin potti kohoaa 100 miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa9.9.2025 22:28:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin 100 miljoonaan euroon.
Mojova 240 000 euron Keno-voitto Riihimäelle9.9.2025 14:11:43 EEST | Tiedote
Riihimäellä pelattiin onnekas Keno-rivi. Nettipelaaja voitti sillä 240 000 euron suurvoiton.
Komea potti Varkauteen - Voittaja arvasi kaikki numerot oikein9.9.2025 12:55:02 EEST | Tiedote
Viime perjantain Kaikki tai ei mitään -pelissä löytyi yksi 12 oikein -tulos, jolla varkauslainen nettipelaaja saa 125 000 euron voiton.
Jääkiekon Liiga alkaa tänään - lyökö jokin joukkue viime vuoden SaiPan voittoputken?9.9.2025 08:04:26 EEST | Tiedote
Kotimaisen jääkiekon Liigan uusi kausi alkaa tiistaina. Ennen kauden alkua ovat pelattavissa suositut kausivedot - mikä joukkue juhlii mestaruutta tänä vuonna? Veikkauksen vedonlyönnistä löytyy kattavasti kohteita Liigaan koko kauden ajan. Kausivedoissa on pelattavissa yli sata erilaista kohdetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme