Kympin Pitkävedolla 58 000 euroa Raaseporiin – isoimmat kertoimet lopputuloksilla

Kokonaiskerroin kohosi 5 892,48:een. Kaisaniemen Ice Challengen lisäksi voittaja veikkasi oikein toisenkin Liigan ottelun. Pelicans-Tappara-kohtaamisen lopputulos 2-2 toi kiinteän kertoimen 9,00.
Kaisanmiemessä HIFK oli 0-3 tappiolla kahden erän jälkeen, mutta kiri kolmannessa erässä pelin tasoihin 16 000 katsojan edessä. HIFK:n kolmannen maalin iski Erik Thorell ajassa 59.00 kotijoukkueen pelatessa ylivoimalla ja ilman maalivahtia.
Loput kohteet olivat Mestarien liigasta. Kussakin kolmessa kohteessa oli vipuna tasoituksellinen kerroin. Voittajalle riitti, että FC Porto voitti Monacon 5-2, Tottenham löi kyproslaisen APOELin 3-0 ja FC Basel haki 2-0-vierasvoiton Benficasta Valon stadionilta Lissabonista. Vain 34-prosenttisesti palloa hallinneet sveitsiläisvieraat käyttivät tehokkaasti maalipaikkansa Mohamed Elyounoussin ja Dimitri Oberlinin maaleilla.
- Pitkävedon tulosveto-kohteen ja muiden erikoiskohteiden avulla voi vivuttaa rivin kokonaiskerrointa. Tällaiset rivit osuvat harvoin, mutta osuessaan niistä saa ison lunastuksen, kertoo Pitkävedon tuotepäällikkö Niko Marttinen.
Raaseporin voitto oli tämän vuoden yhdeksänneksi suurin ja Pitkävedon 1993 alkaneen historian 32:nneksi suurin.
Raaseporin voittorivi:
1144 FC Porto -2–Monaco +2 1 (5–2) 3,10
1278 Tottenham -2–APOEL +2 1 (3–0) 2,75
2340 HIFK–Kärpät lopputulos 3–3 16,00
2410 Pelicans–Tappara lopputulos 2–2 9,00
9795 Benfica +1–FC Basel -1 2 (0–2) 4,80
Panos: 10,00 euroa
Kerroin: 5 892,48
Voittosumma: 58 924,80 euroa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa viiteen miljoonaan euroon14.6.2025 22:36:49 EEST | Tiedote
Loton kierroksen 24/2025 arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten juhannuspäivänä potissa on viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti nousee13.6.2025 22:51:58 EEST | Tiedote
Perjantaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 39 miljoonan euron potti.
Huippujoukkueiden otteluita VeikkausTV:ssä - Jalkapallon seurajoukkueiden MM-kisat 2025 suorina lähetyksinä13.6.2025 14:53:25 EEST | Tiedote
Jalkapallon seurajoukkueiden MM-kisat järjestetään Yhdysvalloissa 14.6.-13.7. Veikkauksen asiakkaat voivat katsoa huippuseurojen väliset ottelut VeikkausTV:n kautta suorina ja ilmaisina lähetyksinä.
Turussa kaikki väärin - 250 000 euron voitto matkaan13.6.2025 14:26:21 EEST | Tiedote
Turussa rivinsä tehnyt asiakas arvasi keskiviikon arvonnassa Kaikki tai ei mitään -pelin jokaisen numeron väärin ja voitti 250 000 euroa.
Vain yksi täysosuma - Helsinkiin 75 000 euron voitto XL Toto65-pelistä12.6.2025 13:28:50 EEST | Tiedote
Keskiviikkoiltana Vermon XL Toto65-kierros oli niin yllätyksellinen, että oikeita rivejä löytyi vain yksi kappale. Pelin takuupotti laukesi ja nettipelaaja Helsingistä voitti 75 000 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme